lauantai 31. joulukuuta 2011

Onnellista Uutta-Vuotta lukijoilleni


























Tämän sumuisen tumman Uuden Vuoden aaton  hetki on jäävä  mieleen  kuin unikuvana.  Onneksi lapsenlapsi on toipunut, itse vielä kipristelen  kuumien lögien ja hottien  höyryissä.
Juhlapäivän mentyä on mentävä  lääkäriin jos ei  tämä tuhina lopu.

Onneksi on rakkaat omaiset lähellä, saan vain olla ja lueskellä kirjoja  ja blogeja.

Räpellän pienen runon vaikka puoli väkisin:)



Pois saatan vuotta vanhaa,  annan ajat arkkuuni, johon elämäni aarteet vien.
Sen olen saanut syntyessäin  ja täyttynyt se vaiti on, kaiken kantaen.
Ei arvostele kiviäni tummia, ei kiittele ei kumarra tuo arkku summia.

Pois saatan kulunutta elon päivää,  kun hiljaa lasken surun nauhaa, se kauas katoaa
Sen päälle putoaa naurun aikaa ja riemulaulut vaimeasti kaikaa ja kiitos elämästä suo rauhaa.
Viimeisen tunnin tuokiossa suljen arkun kannen varoen, sen joskus mukaani tulen saamaan.
----------------------------------



Nyt tervehdin Uutta -Vuotta ja toivon unelmille suopeutta suurta.
Sinisiivin kantaa perhonen päiviin uusiin ja illan hämyssä voin tuntea rakkauteni tuulta.


Kiitos kaikille lukijoilleni, tervetuloa uudet ja kiitos  kaikista  viesteistä.
Nyt paukkuu jo ensimmäiset raketit ja minut on kutsuttu juhla-aterialle, illan mittaan katson  ikkunasta
rakettien ratoja. Televisiosta tulee varmaan myös jotain mukavaa. Ulos en nyt potilaana lähde.

Ensi vuonna taas näkymisiin:))

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Koiranilma

-
Olen ihastunut   Pablo Nerudan Oodi koiralle -runoon tuossa alla. Luen sitä useita kertoja päivässä ja olen yhä enemmän kuusijalkainen koira. Nenäni on tukossa, ääneni on jumissa, yskä tulee puuskittain, kuume aaltoilee kuin sattuu,  mitä enemmän luen tuota runoa sitä rakkaammaksi se käy.
Ihmettelen miten hyvin  suuri runoilija Pablo kohtasi koiran ja ihmisen rinnakkaisen elämän, samassa tomussa, luonnon  antien , äänien ja tuoksujen keskellä.

Miksi sanomme sääilmiötä, kun sataa ja myrskyää?  Aivan oikein koiran-ilmaksi. Mistä lienee peräisin, ehkä siitä, että satoi tai paistoi on koira vietävä ulos tarpeilleen ja  ei koira valita , juoksee vain niin, että rapa roiskuu.  Pienet sylikoirat ovat tietysti kannettava sylissä  puun juurelle, voih voih, minun lapsenlapsi haluaa saada kissanpennun. Olen jo suostunut, täytyy vain odottaa koska löytyy  pikkuinen sopiva pentu, terve ja leikkivä.

29 päivä  joulukuuta;  lisään vain tilanne on hieman parempi. Lapsenlapsikaan ei ole täysin parantunut keuhkokuumeen jäljiltä.
Ulkona sataa vettä ja myrskyt ovat tuhonneet monia talouksia. Lisää tuulta ja tuiverrusta tulossa..
Vuosi vaihtuu hyvin epätavallisesti. En muista uudenvuoden päivää, joka olisi vietetty kadut mustina ja nurmet vihreinä.  Ilmastonmuutos alkaa näkyä konkreettisesti.
Tohdinko toivoa, että  vuoden ensimmäinen päivä olisi edes aurinkoinen,  miksipä en?  Toivon niin, sehän kirkastaisi monen ihmisen mielen sen tuokion ajaksi. Olisi hyvä jos kauppiaat laittaisivat nyt kirkasvalolamput tarjoukseen, sen kävisin heti ostamassa, auringon valoa odotellessa.
Mitä kuvassa on?   Gammasäteilyä rapusumun keskellä. Siitä lisää tietoja netin Nasa sivuistoilla. 

tiistai 27. joulukuuta 2011

OODI KOIRALLE



OODI KOIRALLE
Koira kysyy minulta
enkä minä vastaa.
Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy
sanattomasti
ja sen silmät
ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää
liekkiä jotka pyytävät vastausta.
enkä minä vastaa,
en vastaa koska
en tiedä, en mahda mitään.
Avarilla vainioilla me kuljemme,
mies ja koira.


Lehdet hehkuvat
kuin joku
olisi suudellut niitä,
jokaista erikseen,
maasta kohoavat
kaikki appelsiinipuut
levittäen ilmoille
pienet planetaarionsa,
lehvistöjen yötaivaat,
ymmyrkäiset ja vihreät,
ja me kuljemme, mies ja koira,
nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen
Chilen vainioilla,
syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.


Koira pysähtelee,
ajelee mehiläisiä,
hypähtää läikähtävään lätäkköön,
kuuntelee kaukaista kaukaisempia
koiranhaukkuja,
lirauttaa kiven juureen
ja tuo minulle kuononpäänsä,
tuo sen minulle kuin lahjan.
Siinä piilee sen hellä raikkaus,
sen kautta sen hellyys puhuu,
ja noin se kysyy
kahdella silmällään
miksi on päivä, miksi tulee yö,
miksei kevät
tuonut korissaan
mitään
harhaileville koirille
paitsi hyödyttömiä kukkia,
kukkia, kukkia ja kukkia.
Niin kyselee
koira
enkä minä vastaa.

Vaellamme,
mies ja koira joita yhdistää
vihreä aamu
ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys
jossa vain me
olemme olemassa,
tämä kasteisen koiran
ja metsärunoilijan ykseys,
sillä lymyileviä lintuja
ja salaisia kukkia ei ole olemassa
kahdelle kaverukselle,
kahdelle metsästyskumppanille:
on vain viserrystrillejä ja tuoksua,
maailma jonka yö
on tislannut kosteaksi,
vihreä tunneli ja sen päässä
niitty,
appelsiinintuoksuisen ilman humaus,
juuriston supina,
elämä joka kulkee jalan,
hengittää, kasvaa
ja yliaikainen ystävyys,
onni
olla koira ja olla ihminen
yhtyneenä
yhdeksi eläimeksi
joka kulkee liikutellen
kuutta jalkaa
ja yhtä kasteenkosteaa
häntää.
Pablo Neruda – Andien Mainingit
-----------------------------


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

lahjani

kuva on KORUN AIKA.
 korun aika
Korun Aika, on valmistanut minulle  tilaustyönä joululahjan.  Tilasin ja maksan tämän itse itselleni.  Tähän  valkoiseen sydämeen liittyy tarina , jonka kerron ehkä joskus, kun koru on kaulassani tai mieluiten juuri siellä missä tarina ja runot syntyivät.  Aika jolloin kaikki meni toisin, kuin olin ajatellut , aika jolloin ymmärsin , että elämää säätelee myös kohtalonpyörä. Tapahtuu  asioita, joita ei voi muuttaa vaan ne täytyy elää osaksi kohtaloaan. Kaimani tekee todella kauniita koruja, lisäksi hän teki poikani tyttärelle joululahjat. niitä en voi vielä kertoa, saattaa olla että kurkistavat blogiini.

Tämä on koko elämäni aikana ensimmäinen lahja jonka ostan itselleni. Tuntuu kuitenkin ihan siltä, että kuitenkin enemmän saan kuin ostan. Miksiköhän? Ehkä siksi että olen etsinyt tätä niin kauan.

lauantai 17. joulukuuta 2011

mielen joulu




Vaipunut on maailma, odottamaan lunta valkeaa.
Yön pimeyden verhoaa tuo toive huntu taivaiden.
Jos kuitenkin vain tummuus huokaa ja lapset laulaa, lahjat suokaa.
silloin tuikut syttyköön ja kyntteliköt välkkyköön, onhan riemun aika.

Voit toiveet toisetkin tuuleen ripustaa ja sanat pienet tuiskuun tuivertaa.
Jos perille nuo viestit kulkee, niin täyttyy toiveet pienten sydänten
ja  luoksemme on  saapunut parvi enkelten . Rauhaa maahan tuoden
ja kirkkautta tulvillaan on silmät ihmislapsien ja mieli vaiti vanhempien .



lauantai 3. joulukuuta 2011

hiljainen aika



AIKA
Se on luopumisen ensimmäinen askel.

Aika on rajattu elämän pituiseksi.

Hereillä olon helmiksi.

Unen suoman levon ja tyyntymisen ajaksi.

Luovun kiireestä.

Annan itselleni aikaa ajatella miten käytän aikaani.

Tahdon luoda hitaat viisarit , äänettömän kuoren,

joka ei luo kaikua takaraivoon.

Himmeät numerot, merkityksen päiviin.

Annan aikaani jaan sitä auliisti,

se on yhtäpaljon kaikkien kuin minunkin. 

perjantai 2. joulukuuta 2011

taivaalla tapahtuu

16.12.2011Sakari Nummila
Simulaatiokuva näyttää supermassiivista mustaa aukkoa kiertävän pilven ja tähtien paikat vuonna 2021. Pilven rata on merkitty punaisella ja tähtien radat sinisellä. Kuva ESO / MPE / Marc Schartmann
Noin kolmen Maan massainen kaasupilvi on parhaillaan syöksymässä kohti Linnunradan keskustassa olevaa mustaa aukkoa.
Pilven reunat alkavat jo repeytyä riekaleiksi ja sen odotetaan hajoavan kokonaan muutaman vuoden sisällä. Löytö tehtiin ESOn VLT-teleskoopilla ja tulokset julkaistiin Nature-lehden joulukuun numerossa.
Viimeisten seitsemän vuoden aikana pilven nopeus on lähes kaksinkertaistunut ja se on nyt yli 8 miljoonaa kilometriä tunnissa. Vuoden 2013 puolivälissä pilvi ohittaa mustan aukon tapahtumahorisontin vain 40 miljardin kilometrin eli 36 valotunnin etäisyydeltä. Kyse on tähtitieteellisessä mielessä äärimmäisen läheisestä kohtaamisesta supermassiivisen mustan aukon kanssa. Samalla se on ensimmäinen kerta koskaan, kun tällaisen tuhoon tuomitun pilven on havaittu lähestyvän supermassiivista mustaa aukkoa.
Pilven odotetaan tulevan paljon kuumemmaksi sen lähestyessä mustaa aukkoa ja alkavan säteillä röntgensäteilyä. Galaksimme keskustassa sijaitsevan supermassiivisen mustan aukon lähellä on tällä hetkellä hyvin vähän materiaalia, ja siksi sen arvellaan viettäneen jo pitkään hiljaiseloa. Vast'ikään saapunut ateria tuleekin olemaan mustan aukon pääasiallista polttoainetta seuraavien vuosien aikana (aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 1/2012).
Aiheesta lisää ESO
Avainsanat: Kaasupilvi, supermassiivinen musta aukko, Linnunradan keskusta, ESO, VLT

torstai 1. joulukuuta 2011

KULTAINEN HETKI







Sydän sykkivä pysähdy

Tukahdu kipu palava

Nauti teetäsi tulena


Polta sormesi koreat

ilta aamuhun humallu

kunnes muisti kaihoava

näyttää toiveen kaipuutasi

Viimein  vilkaiset sisälle
sielun uumenta koverrat

hymyiletkö suuruuttasi

varmana sija pokaalin

laulatko minut vahaksi

yhden juhlan korvaavaksi

etpä tiennyt juonistani

jotka toiveena  varustin

Täyty tuiverrus kiharan

aamun valkean herätä

aivan uuden syyhyttänyt



kalevala trokeeta taas harjoittelin.




Varmaan on noituus mielessäni salaisuus kovan takana:)) meni vielä lopputoivotuskin riimiin;))  








keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Mirkka

   Jos runo on viiniä, aforismi on snapsi.
     Yksi hienoimmista aforstikoistamme on Mirkka Rekola, joka täytti juuri 80 vuotta.
     Tässä muutama terävä kokoelmasta Muistikirja (WSOY 1969):

Enemmän jalat maassa, sinä sanot. Haudata sinä minut haluat.

Sinä sanot sitä kuolemaksi, se sanoo sinua siksi.

Maailma katettu pöytä, siinä näet nälkäsi.

Jos tahto on vapaa, voiko se olla sinun?

rakkaus ja rauha

 kuva omasta taulustani


"Rakkaani, / kohtasimme janoisina, / imimme kaiken / veden ja veren toisistamme, / kohtasimme nälkäisinä, / ahmimme toisiamme / tulenlieskojen lailla, / kunnes kumpikin jäi / nuolemaan haavojaan." (suom. Jyrki Lappi-Seppälä)


pablo Neruda      rakkausruno

rauhaa

  Minulla on tämä  taulu makuu huoneeni seinällä. Ollut jo monta vuotta.  Ensimmäisessä  Venäläinen taide maalari on maalannut  taulun, jonka koko on 5metriä leveys ja 2 metriä korkea.  Tämä minun pieni taulu kopio siitä alkuperäisestä  maalauksesta on ostettu taidenäyttelystä Punkaharjun taideretritissä. Valtavan ihan paikka.
Tämä maalaus muistuttaa  siitä , että olen aina armon ja anteeksiannon tarpeessa. Kun  Jeesus opetus lapsineen tulee paikalle, näkyy miten syntinen nainen on kauhusta ja pelosta jähmettynyt, keskellä kuvaa. Sen sijaan  tiedän mitä Jeesus sanoi. - Kuka teistä on synnitön heittäköön ensimäisen kiven.



Pablo-Neruda


EPÄTOIVON LAULU

Minua ympäröivästä yöstä nousee muisto sinusta.
Mereen sekoittuu joen omapäinen valitus.

Hylättynä kuin satamalaiturit aamunkoitteessa.
Oi hylätty, on lähdön hetki!

Sydämeni ylle sataa kukkien kylmiä teriöitä.
Oi sirpaleiden kaivos, haaksirikkoutuneen hurja luola.

Sinuun kasaantuivat sodat ja lennot.
Sinusta nousivat laululinnun siivet.

Sinä nielit kaiken, kuin etäisyys.
Lailla meren, ajan. Kaikki vajosi sinuun!

Se oli hyökkäyksen ja suudelman onnellinen hetki.
Lumottu hetki joka leimusi kuin majakka.

Luotsin pelko, sokean sukeltajan raivo,
rakkauden kuohuva humaltuneisuus, kaikki vajosi sinuun!

Siivettömänä ja haavoitettuna, sieluni usvaisessa lapsuudessa,
hukkuneena löydetty, kaikki vajosi sinuun!

Sinä vyötit surun, halusta sinä takerruit,
surullisuus mykisti sinut, kaikki vajosi sinuun!

Sain varjoisan muurin vetäytymään,
kävelin halun ja teon ylitse.

Oi liha, lihani, nainen jota rakastin ja kadotin,
kutsun sinut kosteaan hetkeen, sinulle kohotan lauluni.

Kuin astia, sinä majoitit äärettömän hellyyden,
ja ääretön unohdus särki sinut kuin astian.

Siellä oli saarten musta yksinäisyys,
ja siellä, rakkauden nainen, kätesi ottivat minut sisään.

Siellä oli janoa ja nälkää ja sinä olit hedelmä.
Siellä oli surua ja turmellusta ja sinä olit ihme.

Oi nainen, en tiedä kuinka voit sisällyttää minut
sielusi maaperään, syleilysi ristiin!

Kuinka kauhea ja lyhyt olikaan haluni sinuun!
Kuinka vaikea ja humalluttava, kuinka jännittynyt ja halukas.

Suudelmien hautausmaa, siellä sinun haudassasi palaa yhä tuli,
yhä palavat hedelmäiset oksat, lintujeni nokkimat.

Oi pureksittu suu, oi suudellut raajat,
oi nälkiintyneet hampaat, oi yhteen kietoutuneet vartalot.

Oi toivon ja voiman hullua yhdistymistä
johon me sulauduimme ja menetimme toivomme.

Ja hellyyttä, kevyttä kuin vesi ja jauhot.
Ja hädin tuskin puhkeaa puhe huulilta.

Tämä oli kohtaloni ja sinne oli kaipuuni matka,
ja sinne romahti kaipuuni, kaikki vajosi sinuun!

Oi sirpaleiden kaivos, kaikki romahti sinuun,
millaista surua et ilmaissut, millaiseen suruun et hukkunut!

Aallolta aallolle sinä kutsuit ja lauloit yhä.
Seisoit kuin merimies aluksen keulassa.

Yhä sinä kukitat laulut, yhä sinä aukaiset virrat.
Oi sirpaleiden kaivos, avoin ja katkera lähde.

Kalpea, sokea sukeltaja, onneton linko,
hukkuneena löydetty, kaikki vajosi sinuun!

On lähdön hetki, sokean kylmä hetki,
johon yö kiinnittää kaikki aikataulut.

Meri vyöttää rannan ruosteisella vyöllä.
Kylmä tähti nousee ylös, mustat linnut vaeltavat.

Hylättynä, kuin satamalaiturit aamunkoitteessa.
Vain vapiseva varjo punoutuu kädelleni.

Oi etäämpänä kuin kaikki. Oi etäämpänä kuin kaikki.

On lähdön hetki. Oi hylätty!
runo  Pablo Neruda

tiistai 29. marraskuuta 2011

Muutoksia ja muisteluja

 Varmaan huomaat, että tämäkin sivu on nyt selattavissa dynaamisesti.  Sieltä pääset takaisin  tänne ylhäällä vasemmalla olevan nuolen avulla.
 Dydaamisen linkki sivun palkissa vasemmalla ylhäällä-
 ___________________________________
 Tämä tunnustus on tullut kaksi kertaa.. tarkistan vielä keneltä ja milloin..

Olen suuri koheltaja ja 

ihan tavallinen ruohonjuuritason

asioiden pohtija. 

Aikoinani olen lukenut hyvin paljon , varsinkin 

silloin kun kävin töissä, tarvitsin uutta ajateltavaa

että pääsin työpäivien ajatuksista kotona irti.

Rakas mieheni valitti joskus, että aina sinä luet, -hänellä oli kai muuta mielessä:)

Kyllä hän ymmärsi kuitenkin että lukeminen myös auttoi henkisesti.  

Vasta kun lopetin työssä käynnin aloin myös itse kirjoittaa, innostuin niin kovasti , että hakeuduin 

kesä yliopiston kaikille kirjoittaja kursseille, saamaan oppia ja tietysti myös kritiikkiä.  

Siellä koin aina pilkkujen ja pisteiden pikkutarkan viilauksen rasittavana. 

Nyt olen kirjoittanut aktiivisesti  noin viisi vuotta. Aloitin runoilla, sitten oli dialogia, joista pidin paljon,

 dialogisessa  kirjoituksessa oli kiehtovaa se, että ei alkukysymyksen jälkeen tiennyt yhtään mikä on 

lopputulos. Näitä dialogeja on eniten Ajatellaan Aikatherine sivulla.  Tämä sivu oli tarkoitus runoille ja 

tarinoille elämän varrelta. Niitä muistoja onkin niin paljon, että kun korjasin vahinkoja tulin lukeneeksi 

omia juttujani ja huomasin, että olen kuin avoin kirja. En tiedä onko se paha vai hyvä, mutta totuus 

lienee parempi kuin fiktiot omasta elämästä.  Huomasin myös kun kaikki kuvani olivat kadonneet ja osa 

on yhä vieläkin, että esim: tunnustus, ystävyys, lahja ja palkinto kuvat olivat kaikki kateissa,  en ole vielä 

ehtinyt tarkistaa , että ne olisivat oikeilla paikoilla. 

Minun täytyy käydä katsomassa  saaduista sivuilta mikä on mistäkin annettu.

Näin suuri määrä kiitosta ja kunniaa  tuntuu aivan suunnattoman suurelta kahden vuoden aikana. 

Kiitän tässä kaikkia lukijoitani vierailuista, ystävyydestä, moni on tukenut  joskus tietämättään 

vaikeina aikoina. Elämässäni on nytkin vaihe, jossa on huolta ja surua, mutta antaa ajan kulua, 

täytyy  luottaa , että kaikki on hyvin, vaikka ei juuri nyt siltä tuntuisi. Asioilla on tapana selvitä ajan 

kanssa. Kiitos vielä kerran teille rakkaat ystäväni. Nyt olen saanut ainakin  kaksi sivustoa päivitetty ja 

kun nyt vähän lepään tämän ison työn jälkeen, niin uutta tekstiä tulee taas , tässä on välillä tehtävä 

taas kirjoittaja ryhmänkin työ , aikaa enää yksi päivä.  Iso halaus kaikille. 



Tämän palkinnon olen  saanut ainakin kolme kertaa.


Mikäli oikein muista, Aili-Mummolta, Eilalta, ja Sylviltä.

Ihmeellistä on se , että tunnen myös suurta ystävyyttä heitä kohtaan ja

luen aina kun ehdin heidän sivujaan. Eilan ja Sylvin valokuva harrastus on kiehtovaa!
Aili - Mummo taas on aivan omaa sarjaansa.  Hän on jo kirjailija, julkaissut runo ja muitakin teoksia, hänen historian tutkimus kertomukset ovat todella kiinnostavia. Runoissa on mukana omat lapsen lapset somine luonnollisine maalauksin, joissa luovuus on aitoa, eikä mallitettua. Minä olen ehdoton Aili-mummo Fani. 
Tämä kaunis tunnustus tuli

Espanjasta, mutta minun on vielä tarkistettava


keneltä ja milloin.
 Tämä oranssi aurinko kukka on saatu myös ainakin kahdelta.

Jos muistat antaneesi jonkin näistä , laita kommiin se helpottaisi


etsintää. ja voisin viedä nämä sivupalkkiin.
Tämän muistan, koska tämä oli ensimmäinen tunnustus.

Ja mikäli en väärin muista tämä tuli Sylviltä. Tämä täytyy tarkistaa.

Toisen kerran tämä tuli Pedrolta. Siitä olen aivan varma.
 Tämä kuva oli lahja ystävältä  , se oli kiitos

aktiivisesta vierailusta ja runsaasta viestien  (kommenttien)  kirjoittamisesta.


Tämän kuvan voi ottaa kaikki lukijani sivuilleen


mikäli haluavat näin kuvallisesti ilmaista kiitosta visiitistä. 
 Ruusut sain ystävän päivänä yksityisesti

sähköpostiini lukijaltani ja toin tänne jakaakseni kaikille lukijoille.

Myös yhä edelleen nämä ruusut ovat kaikille lukijoille,

jotka haluavat ne ottaa  omille sivuilleen.

Olethan sen arvoinen!

Nämä ruusut ovat tulleet ainakin Seijalta,

Eilalta, Sylviltä. En edes muista kuinka monella


luku listallani olevilla oli teksti, - Ole hyvä ja otat ruusut

ystävyyden ja  hyvän mielen lisäksi omalle sivuille..
Tämän tunnustuksen olen saanut


suuresti ihailemaltani Joselta. JMR

Sekä nykyään suljetulta sivulta  Viktorialta.
Hänellä on kyllä uusi sivu. Hän on hyvin kiireinen  ja
varsinkikin kouluaika vie paljon aikaa, joten hän ei ehdi kovin usein blogiin.  Mutta hän on ihana
ystävällinen ja suuri runojen ystävä. Hän johdatti minutkin Pablo Nerudan runojen maailmaan, joita en ole vieläkään löytänyt tarpeekseni suomeksi käännettynä.  Translate ei osaa tulkita runon kieltä oikein. Tulos on joskus sekava ja hassu.
Tämä ei ole tunnustus  vaan toivomus, että jokainen lukija

ottaisi kuvan ja tukisi omalla sivullaan rauhan työtä, sen kaikissa

muodossa.

Tasa -arvossa ihmisten kesken, lasten suojelussa ja yleensä  rauhan työssä.

Tämä kuva on yhä vapaasti otettavissa näillä toivomuksilla  aivan kuka

tahansa haluaa  yhtyä näihin toivomuksiin.. RAUHAN PUOLESTA!



ROSA NAUHA: On myös jaettu kaikille lukijoille, jotka haluavat

omalla tavallaan tukea rinta syöpä tutkimus työtä, ja tukea kaikin keinoin

joko taloudellisesti tai henkisesti ihmisiä, jotka ovat sairastuneet  tai

heidän omaisiaan.

Kuvan eteenpäin  kopioiminen on siis toivottua , kuten rauhantyön merkkikin.  Nämä kuvat sivullamme voimme muistuttaa lukijoita, että maailmassa on paljon kärsimystä  ja jokainen  auttava ihminen on tervetullut joukkoon , jo tämän asian levittäminen on kiitettävä välittämistä.

Kiitos jos jatkat näitä  tärkeitä merkkejä  joka päivä, sivusi sivu palkissa.
 Tämä hauskan näköinen tunnustus

tuli ystävältäni Towandalta Espanjasta.

Hänen sivunsa ovat täynnä niin asiaa, kuvia.

Tarinoita  sekä vakavasti, että hauskasti .
Näitä makoisia kakkuja on tullut useita,

alkuperäisessä ei ollut kehyksiä, mutta sitä en ole löytänyt


kai se hävisi tiedostostani. Kun löydän niin  laitan senkin kuvan.
keneltä näitä on tullut.. voi kun muistaisin.. mutta etsin  kunnes löydän sun..

Valkoinen ruusu tuli syntymäpäivänäni


siinä onniteltiin pyöreistä vuosista ja  kiitettiin


monipuolisesta blogista.


Kiitos, olen jakanut tämän ruusun myös vapaasti
musiikki-kansiossa vieraileville. Saa kopioda.


Mikäs tämä on?  Näyttää naiselta jonka naama

vilahtaa aamulla kylppärin peilissä, kun harjaan lyhyet

hiukseni ja harjaan hampaani.. Minähän se siinä..


Ihan siksi, että tahdon kiittää näin melkein livenä  jokaista lukijaani.

Mutta ÄLÄ   ( NOT) sentään kopio kuvaani omaan blogiisi.

Iloista syystalven jatkoa, nyt lähden pohtimaan sitä tehtävääni. Iikk se onkin oltava valmis jo huomenna.

torstai 24. marraskuuta 2011

TIE

Elämämme hyvyys tai huonous

riippuu siitä,

millaisen tien valitsemme päästäksemme siihen

ja miten me tuon tien kuljemme.

Minä mietin, milloin ja missä iässä me ihmisenä

lopulta valitsemme tien. Jokainen vuosikymmen kuljettaa

ihmistä omaa tietänsä. Ensimmäinen tieni annetaan ylhäältä.

Toivon eniten, että en olisi poikennut liian kauas tuosta tiestä.

Sisimpäni olisi oltava lapsen kaltainen, vaikka järkeni olisi aikuisen.

Ja tuleeko minusta koskaan kyllin aikuista, viisaudessa ja teoissa?

Tunnen itseni yhä puokkoilemassa monia tutkimattomia teitä.

Ehkä se ei ole niin paha, ehkä se on tie takaisin kirkkaalle polulle.

Vapaus

Mitä on vapaus?

Kenellä on vapaus?

Eivätkö kaikki elollinen ole olosuhteidensa orja.

Ihmisenä tunnen vapauden ajatella niikuin tahdon, mutta kaikkien ajatusteni julki tuonti ei ole hyväksi.

Minua hallitsee maailman lait. Ihmisten lait ja Luojani lait.

Voin tarkentaa, Luojan lait ovat omantunnon laki.

Jos ihminen ei omista omantunnon lakia, ei voi noudattaa mitään lakia, vaan silloin elämä on tuhon oma.

Maailmassa on myös lakeja, jotka ovat ristiriidassa Luojan lakien mukaan.

Niitä lakeja vastaan on parempi taistella, tai vielä parempi, jos tekee kuten elämän opaskirja sanoo.

Käänny pois lakia kunnioittamattoman ovelta ja karista tomukin jaloistasi. Ettei mikään siitä turmelisi mieltäsi.
Lakia luetaan ja tulkitaan, sitä mitataan ja punnitaan.  Yhä enemmän sitä opitaan kiertämään ja tehdään vääriä tekoja heikompia kohtaan.

Köyhät, työttömät, opiskelijat, lapset ja vanhukset  muodostavat ryhmän  jotka  tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja ymmärrystä . Hoitopaikkoja ja hoitajia. Työtä ja perusturvaa.

Yhteiskunnan keräämät verorahat voitaisiin käyttää montakertaa viisaammin, leikkaamalla  todella hyvätuloisilta kaikki yleiset  avustukset pois. Kuten esimerkiksi, lapsilisät ja terveyspalvelut.

Miksi pitää tukea perhettä jonka ansiot ovat  monikymmen kertaiset joskus yli sata kertaiset  tavallisen ihmisen  eläkkeeseen ja tuloihin verrattaessa.

Eikö  sana tuki, tarkoita avustusta?  Mihin rikas ja ylellisyydessä elävä tarvitsee tukea?

He vetoavat tasa-arvoisuuteen. .  Tasa-arvoa olisi todelliset teot ja niiden auttaminen, jotka sitä tukea oikeasti tarvitsevat.

Minä ottaisin yli 10.000 euroa kuukaudessa ansaitsevalta kaikki tukirahat pois ja jakaisin ne köyhille.

Kaikkein köyhin on lapsi, hänellä on vanhemmat jotka ovat elatusvelvollisia . Mutta nuori opiskelija ei aina saa tukea kotoaan, hänen opintonsa pitkittyvät siksi, että hänen on tehtävä työtä opintojen ohella saadakseen leivän päälle kinkkusiivunsa.

Yksinhuoltajat ovat ihan pulassa, heillä on sekä velvollisuudet lasta kohtaan sekä  huoli siitä miten pieni palkka riittää edes lapsen perustarpeisiin.  He ovat todella tuen tarpeessa.

Viimeiseksi vanhukset, ne joilla ei ole miljoona perintöjä, eikä kultaisia käden puristuksia, eikä muitakaan isokenkäisten  suuria eläkkeitä. Heillä on varaa hoitaa itsensä ja huolehtia kunnostaan käymällä  kuntoutuslaitoksissa, kylpylöissä ja viettää kylmät talvet etelän auringossa.

Sen sijaan ne pientä peruskansaneläkettä saavat, tarvitsevat oikeesti, vapaat matkustuskortit julkisiin ja kaikkein heikoimmat taksikortit, sekä kaikkea tarpeellista kotihoitoa.
Miniperus tuloinen vanhus voisi asua kotonaan paljon pidempään, jos hänen luonaan kävisi joka päivä  hoitaja katsomassa ja tarkistamassa lääkitykset ja ruokapalvelun. Vähintään kerran kuukaudessa tulisi saada myös maksuton siivousapu ihmisille jotka eivät enää itse siihen pysty.

Mitä oikeasti tapahtuu?  Rikkaille annetaan lisää ja köyhät on jo niin kyyryssä, että polvet ei syvemmälle taivu.  Oli lohdutonta lukea erään hyvin sairaan iäkkään naisen blogia, jossa hän kertoo, rahaa on 10 euroa. Ei tiedä miten sen käytäisi viisaiten, ostaako kissalle ruokaa ja on itse nälässä, onhan kissa hänen ainut elävä tosiystävä. Tosin itsekäs sellainen.. Sellaisia kissat ovat se on niiden luonto. Vähälläkin rahalla tulee toimeen, kun jättää kaiken turhan pois, mutta ajan kuluessa sitä turhaa ei enää ole, on vain nälkä.


Laki ja lait ovat näin ihmisen parhaaksi.









Tunnemyrsky




Elämä on kuin vuoristorata. Joskus juna kulkee ylös ja alas rajua ja mieletön vauhtia. Minä vain nauran ja pidän hatusta kiinni, todeten; - Tälläistä elämä on, hyppyjä tuntemattomaan , riskien ottamista, kaatumista omiin tekoihin ja kompastumista omiin sanoihin. Syntyy tunnemyrsky, joka nostaa kaikki vanhat samaan kokemukseen liittyvät muistot eläviksi. Hetken on hyvin ristiriitainen olo, sanat juuttuvat nieluun ajatus ei kulje. Tarvitsen aikaa nähdä, tuntea, haistaa ja maistaa tunteiden kaikki sävyt. Rauhoitun hymähdän itselleni, olipa taas tyhmä , koska minä opin, milloin olen oikealla tavalla valmis elämään unelmassa, jota kaipaan? Tietämättä, että unelma on elänyt kanssani koko elämäni ajan. Nousen ylös, nousen aina ja aloitan uuden kiipeämisen, mutta varon menemästä sille tielle, jossa löysin voimattomuutta ja ahdistusta. Mieleni lähtee matkaan kuin vuorikiipeilijä, varustuksia tarpeeksi mukana. Olen siis oppinut jotain tunne myrskystä, nyt varaudun ja suojaan itseni etukäteen. Silti voin kohdata ikäviä asiota, juuri kun olen löytämässä unelmani joku vastavirta tempaisee sen pois edestäni ja puren hampaita kiukusta. Muistan varusteeni ja jatkan matkaa, yhä korkeammalle, kun olen huipulla katson alas ja riemu täyttää mieleni, kun katson ylös haltioidun hetkeksi unelmani näkemisestä. Mitä se unelma on? Se ei ole mitään muuta kuin pieni kapea polku metsäisellä rinteellä, poikki kuivuneet puiden oksat, vanhan puun kanto , täynnä kuoleman aavistusta. Sellaista elämä on silloinkin kun se on tapahtumista. Se on tuuli ihollani, kostea heinä jaloissani, tahto vajota edes mielessä äidin syliin, tuntea sydämen syke ja sanoa: - Rakastan sinua. Ilman häpeää voin olla täydellisesti oma itseni ja antaa kyynelten huuhtoa menneisyyden päivät. Siinä on unelmani niin pienenä ja silti suurena. Elämäni mittaisena haasteena

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Toivo


Toivo elää viimeiseen henkäisyyn asti.

Toivo onnesta ja perille pääsystä.

Sinne jonnekkin mistä emme edes unta vielä näe.

Suuri tuntematon. Toivo luo siihen valoa, etten eksyisi.

Niinkuin vanha peikonlehti on kiertynyt Limoviikunapuun


ympärille, hakien läheisyyttä ja kosketusta pintaansa.

Niin minä ojennan haparoivat palmun lehvät maailmaan

avoimesti, vain hiljaa kuiskaten: Minä toivon.

Marraskuun Tunnustuksia

TUNNUSTUS.


Aili-mummolta sain hänen sivultaan Aili-mummon arkea Tämän tunnustuksen.
Lämpimät kiitokset, AILI- mummo, tämän johdosta! 
Aili-mummolla on hyvin monipuolinen blogi. Hän on kirjailija, runoilija ja historian kertoja. Hänen kertomuksensa menneisyydestä ovat niin elävästi kirjoitettu, että niihin on helppo mennä lukijana mukaan. Arvostan Aili-mummoa erityisesti historian tuntemisesta ja sen tutkimisesta ja kertomisesta jälkipolville. Aili-mummo on myös loistavasti ottanut lapsenlapset mukaan runojensa kuvitukseen. Lasten piirtämät kuvat ovat ihastuttavan piristäviä pienissä lasten loruissa ja runoissa. Maaseutu ja sen nykyiset huolet ovat myös esillä Aili-mummon blogissa Elämä kaikkine puolineen on kerrottu . Ailista on tullut ystävä, jonka sivulla poikkean lukemassa milloin iltasatuja lapsenlapsille kuin tutkimassa menneisyyden jännittäviä tarinoita. Myös valokuvia Aili-mummo on ottanut paljon ja kehittänyt myös vanhoista kuvista harvinaisia kuva koosteita.


Minun on tehtävä 10 tunnustusta, mistä pidän tai mistä en pidä.
Varmasti muistan vielä asioita, joita en ole vielä kertonut. Toivon niin.

1. Lempivärini: Valkoinen on aina kiehtonut eniten. Käytännössä käytän kaikkia värejä vähän vuodenaikojen mukaan.. Joulunaikaan eniten lämmintä punaista .

2. Lempieläin: Hevonen on uljas eläin. Pidän myös kissoista ja koirista. Itselläni ei ole mitään eläimiä nyt, mutta lapsilla on ja ystävillä. On kivaa huomata, että eläimet pitävät minusta.

3. Onnennumero: Sanotaan 25. Se on syntymäpäiväni, nimipäiväni ja tyttäreni syntymäpäivä , se on toiminut onnennumerona jopa ruletissa, eräs mies pyysi sanomaan numeron ja sanoin tämän, hän voitti hyvin suuren summan.

4. Lempijuomani: Raikas vesi, sitruunalla piristettynä. Joskus juhlissa lasi viiniä.


5. Facebook vai Twitter: Facebook on ollut jo vuosia.


6. Mistä pidät: Rehellisyys on perusjalka. Kyky kuunnella ja keskustella rakentavasti. Hyvä huumorintaju on hyvä lisäke, kenelle vain, mutta siinäkin pidän lähinnä tilannekomiikasta. Toisten vahingolle nauraminen ei ole hauskaa.

7. Lahjojen saaminen vai antaminen: Molemmat ovat mukavia, mutta jos on valittava niin antaminen tuo enemmän iloa. Olen kyllä riemuinnut saamisestakin ja siksi onkin hyvä jakaa lahjoja eteenpäin, kun tietää kuinka iloiseksi mieli voi tulla.

8. Lempimuotosi: Iloinen hymy ja vilpitön nauru. Lastenlasten rakkaus. Ystävän halaus.


9. Lempipäiväsi: Jokainen terve päivä on kiitollisuuden aihe.

10. Lempikukka: Ruusut, Orkideat. Kesällä Luonnon kukat. Apilan kukan tuoksu tai metsän Vanamon hurmaava haju.


Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

Lämpimät onnitteluni kaikille tunnustuksen saaneille! Oikein ihanaa marraskuuta kaikille lukijoille toivottaa Aikatherine!

http://kaarnikankuvat.blogspot.com/
http://aikaontaikaa.blogspot.com/
http://arleenansanomat.blogspot.com/
http://helmiina49.blogspot.com/
http://jarjellajatunteella.blogspot.com/
http://seijanelm.blogspot.com/
http://teuvonkuvat.blogspot.com/
http://valokinrunokontti.blogspot.com/



Lämpimät onnitteluni kaikille tunnustuksen saaneille!


Oikein ihanaa marraskuuta kaikille lukijoille toivottaa Aikatherine!

Jakakaa iloa eteenpäin. Ihan niin monelle kuin haluatte. Tahtoisin antaa tunnustuksen kaikille lukijoilleni ja vielä heillä joita itse luen, jotka eivät ehdi lukemaan ja mielenkiintokin voi olla valokuvien, musiikin, tai muun taiteen kuin myös ihan arjen, työn ja perheen pyöritystä. Jokaisella on omat harrastuksensa lisäksi. Kenenkään ei ole velvollisuus jatkaa tunnustusten jakamista. Tämänkin asian tekeminen saa olla mieluinen tehtävä , kannustus ja kiitos ystäville.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Lepo


Hiivin metsään
askel askeleelta,
ja puut katsoivat voimattomuuttani
yö peitti minut tummalla viitallaan.

Heräsin - aurinko poreili
kultaisena lähteenä aamu-usvassa,
vuokot olivat puhjenneet hiuksieni läpi,
ja korvieni simpukoissa solisi
linnunlaulun hopeameri






vielä kerran Katri Vala.
http://youtu.be/44YGF9fmEEo





sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Onnellinen




http://youtu.be/e5BqFDHBEd8

 Onneni on avaruus, jossa auringot syntyvät ja kuolevat.
Niin onnellinen on vain se, joka seisoo rajalla, joka on kulkenut
kauhun ja kärsimyksen pimeän tien, kuullut sydämen huutavan
jättiläispyörän alla, nähnyt unelmansa kuolevan pimeään.
Niin onnellinen on vain se, jolle ei ole jäänyt mitään, joka on vain värisevä lanka
yli elämän ja kuoleman rajan.

Olen kahden ihanuuden välillä:
elämä -  huumautunut juna   sillalla valtameren yli
kuolema - ihanasti kiehtova niin kuin vain seikkailu ja tuntematon voi olla.
Vaellanpa elämään tai kuolemaan, suuri, sädehtivä virta on kantava minut!
Katri Vala

lauantai 5. marraskuuta 2011

Valon sana


RAKKAUS ON VALON SANA


Mutta jos pelossani etsin vain rakkauden

rauhaa ja nautintoa, silloin on parempi,

että suojaan alastomuuteni ja poistun rakkauden

puimatantereelta.

Vuodenajattomaan maailmaan, missä nauran, mutta

en täydestä sydämestä, missä itken, mutta en kaikkia

kyyneleitäni.

Sanotaan, että satakieli lävistää rintansa okaalla, kun se laulaa rakkaudesta.

Niin minäkin teen. Kuinka muuten voisin laulaa ?


Rakastan sinua vapaasti, en tee rakkaudestani kahletta sinuun.

Annan rakkauden aaltoilla kuin meri sielujemme rantojen välillä.

Täytän maljamme mutta juon vain samasta maljasta yhdessä kanssasi.

Jaan leipäni ja syödäkseni kaikkien leipää.

Laulan ja tanssin kanssasi, iloitsen olellessani  yksin, sillä tiedän,

juuri kun soittimen kielet ovat yksin, ne värisevät samaa sävelmää.

Annan sydämeni sinulle , en omista mitään.

Vain elämä voi sulkea sydämeni käteensä.

Seison vierelläsi , koskemattomuuden lähellä.

Sillä temppelin pylväät ovat etäällä toisistaan,

ei tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa.

Kahil Gibran  ajatus kirkastui minulle syvenmmin kun muutin se yksikkömuotoon. Minä kertojana. Kahil kirjoitti yleensä kaikki me ja te muodossa. Ajatukset ovat samoja .

Hikmet



MINÄ RAKASTAN SINUA

Niinkuin kastetaan leipää suolaan ja syödään, niin minä rakastan sinua.
Niinkuin öisin herään kuumeen puistatukseen ja painan palavan suuni vesihanaa vasten, niin minä rakastan sinua.
Niinkuin iloisen kiihtymyksen ja aavistuksen vallassa avataan tuntemattoman lähettäjän raskas paketti,niin minä rakastan sinua.
Haltioituneena, kuin ensimmäistä kertaa lentäisin valtameren yli,
niin minä rakastan sinua.
Niinkuin lempeä iltahämy Istanbulin yllä liikuttaa sydäntäni,
niin minä rakastan sinua.
Ikäänkuin sanoisin :Luojan kiitos että elän! Niin minä rakastan sinua.

Nazim Hikmet

(Runosta tulee mieleen myös Aulikki Oksasen /Sinua Sinua rakastan....)


Lukiessani tämän runon sanomaa se kasvoi äärettömiin mittoihin mielessäni. Jokaisessa hetkessä, arjen leivässä, kuumeen polteessa, ilossa ja odottamattomassa tunnen vain ja ainoastaan rakkauden voimakkaan tulen sydämessäni. Nuorena ja viattomana , tuntematta maailman julmuutta, pelkäämättä yhtään mitään, olen valmis lentämään vaikka valtamerien yli. Suurin voi olla vain tosi rakkaus.

torstai 3. marraskuuta 2011

Päivät..



Päivät päästään leikit...

Sinä olet tässä. Et pakene, et.
Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat.
Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit.
Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.

Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun
Ja povesikin on tuoksua täynnä.
Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten
rakastan sinua ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.


Millainen piina sinulle totuttautua minuun, sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni jota kaikki pakenevat.
Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan silmiämme suudellen  ja päittemme ylle  on hämärä
kiertynyt auki kuin viuhka.

Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä.
Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi.
Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar.
Minä tuon vuorilta sinulle liljoja, tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.

Haluan tehdä kanssasi saman minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.


Pablo Neruda.


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Paluu itseeni



Kuka minä olen? Tämä kysymys esiintyi muutamissa blogeissa ja eteni kai haasteen muodossa.

Itsekunkin on hyvä miettiä, kuka minä olen?  Olenko minä yhtään mitään vai olenko paljonkin.

Mikä siinä onkin että unohdan käytännössä ikäni ja se on vain numero jossain kelakortissa. Tunnen itseni  aika usein melkein kakaraksi. Pientä kuritonta kokeilunhalua löytyy moneen lähtöön..

Olen siis kokeileva ja helposti innostuva. Innovaatinenkin joskus, saan mahtavia ahaa ideoita , jotka kyllä usein jäävät sellaisiksi.

Se on se numero siellä kelakortissa, se on sen syy. Tuntuu kuitenkin taas kivalta katsoa kuvaa , josta tunnistaa kasvoni, kunhan tämä hiusväri lopullisesti häviää. Vielä muutama perusteellinen pesu, niin olen ulkoisesti oma itseni.

Siitä mitä olen joskus ollut , unohdetaan se. Se on liian suuri romaani blogiin.  Tahdon katsoa tätä päivää ja kysyä itseltäni, kuka olen nyt?  Nainen, yhä edelleen kurittoman kokeileva, mutta pikku antennit pystyssä korvien takana. Ei enää helposti huijattavissa, enkä liion  tee mitään kovin mahdotonta. Eteeni on tullut  pieniä esteitä , sieltä kelakortista:)) laitan sen kortin kyllä piiloon muiden korttien alle, että se ei niin kovin ilku.

Mitä tahdon tehdä lopulla elämälläni?  Uskomatonta, mutta aina  riittää unelmia. Runoteos  , sen minä vielä teen , mutta se ei ole vielä kovin valmis. Eikä liioin tarinakirjanikaan.  Funtsailuopus saattaa olla jo puolivälissä. Kaikki vie aikaa ja se uudelleen muokkaus . Ajattelen, mietin ja huomaan elän hetken ruohonjuurifilosofian uumenissa, psykologian monimuotoisuusessa, päivän politiikassa, uutiskatsauksissa, omissa tunteissani ja siinä nyt hetkessä, joka kulloinkin on.

    Kylläpä minä olenkin laaja  sillä lopulta kaikki ihmiset ovat kanssani , tahtovat tai ei..

Ikäänkuin maan uumenissa nousisi valtava suuri juuripuu nousten maan pinalle ja sen valtavan suuren juuripuun yhdellä oksalla keikun minuuteni kanssa yhdessä  yli 110.000 sukujuuri oksan nimen kanssa ja koko sukuni on on vain pieni oksa ihmiskunnan  suuressa sukujuuripuussa. Olemme kaikki veljiä ja sisaria, hyvä ja pahat, kauniit ja rohkeat, terveet ja sairaat.  Mahtavaa!

Ihminen kasvaa äärettömiin mittoihin kun havaitsee tämän  juuripuun alkuvoiman. Kaikki on yhtä . Minä olen lopulta sinä ja sinä olet minä. Tahdomme  kaikki  onnea ja iloa, rakkautta ja hyvyyttä. Tahdomme saada, siinä se on sana joka herättää.

Kuka minä olen?  Pitäisikö nimeni olla Anna?  Silloin se kuvastaisi jo nimessä  saamisen ensisijaisuutta.. Mutta kun nimeni on  vain puhdas, plankko. Voin lisätä siihen antajan. Olenhan saanut jo elämässä ihan tarpeeksi kaikenlaista.

Nyt opettelen antamista. Mitä mummot voi antaa?  Aikaansa? Kyllä. Ajatuksiaan? Kyllä.  Luovuutta? Kyllä. Ideoita? Kyllä. Läheisyyttä ? Kyllä. Mummot voivat antaa kaiken sen minkä ikinä osaavat  ja lopultakin  pyytettömästi.

Koko elämä on opittu tekemään työtä vain palkkaa vastaan.. Ei siis ollenkaan hassumpi idea antaa jälkeen jäävälle sukupolvelle muistonsa kansien välissä. Lahjoittaa koko elämän kirjo ja rikkaus.  Sillä  niin on, vaikka se joskus on käsittämätöntä, että kaikella on tarkoitus. Näin kuitenkin on  tai ainakin on lohdullista ajatella, että menetys ja surukin on täyttäneet jonkin tarkoituksen.

Enhän tietäisi mitä rakkaus on ellen oli  kohdannut myös vihaa. Ja etteikö myös oma mieleni olisi joskus  pomppinut  vihan syövereissä?  Kyllä on. Kun ei kaikkea voi noin vain sietää. Sellainen ihminen  on.
Ei kaikkea tarvitsekkaan sietää. Kääntää selkänsä ja sanoo , Näkemiin!

Vuosien kuluessa saa lisää myös näkymiä , istun ikäänkuin jossain korkealla, tuuli huojuttaa juuripuuni oksaa, kaikkea en näe kovin tarkasti, vain ne asiat, jotka ovat kaiverrettu  sisimpäni muistikammioon.  Siis siksi opettaja tahtoo , että kirjoitan omasta elämästä. Hyvä on tehdään niin. Sukkia en kudo , enkä patalappuja virkkaa.  Reuma käsissä ja nivelissä ei pidä sellaisesta. Mistä sekin tuli? Olisi jäänyt tulematta, niin ehkä kutoisin villapaitoja ja virkkaisin sängynpeittoja. Sanat jäisivät mieleni pohjalle, ja katoaisivat olemattomaksi.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kesän lopetus tanssit



Kesäaika päättyy muutaman tunnin kuluttua. Olen lepäillyt sohvalla ja katsellut televisiota.. Jari voitti Syksynsävel kilpailun  ja puhelin keräys tuotti jo yli 200.000 euroa syöpäsäätiölle.  Riipaisevaa katseltavaa ne pienet lapset  joilla elämä on totaalisesti tässä ja nyt, huomisesta ei tiedä, vain toivo elää..
Tämän kesäajan viimeisen päivän vietin urheasti kuntoilun parissa. Heti aamulla lähdin Malmille Lady Lineen ja vietin siellä railakkaan päivän.  Ohjelmaani kuului aluksi Afrotanssia kolme varttia. Hiki tuki siellä viidakossa, johon jumppamaikka meidät johdatti. Yhtäjaksoisesti kolme varttia alkaa tuntua vähän joka puolella..Liikeradat oli niin kattavia, että siinä sai joka ikinen lihas kuntoutusta.
Tämän päätyttyä  oli pieni tauko ja paikalla oli Oriflamen tuote-esittely, sain käsihoidon siinä levätessä, ja älysin pyytää vielä kasvohoidonkin.. No itse sen tein, mutta sain kokeilla tuotteita. Talo tarjosi tuoremehu-shamppanjaa ja pientä syötävää oli monen laista, heillä oli vuosijuhla.
Toinen ohjelmani oli tietysti zumbatunti.
Sali oli aika täynnä ja  vetäjänä oli komea nuori mies, joka laittoi meihin naisiin tulta kantapäihin. Hän oli vieraileva tähti. Yleensä talon omat tytöt hoitaa myös Zumpan.
Tällä kertaa oli Zumbassa eniten Afrikkalaista musaa, ja rytmi sen mukaista, oli myös lattareita, lambadaa ja  rock musaa. Sama vauhti alusta loppuun, vesihörpyn ehti välillä ottamaan.. Ajattelin alussa, että en minä jaksa kahta  ohjelmaa, mutta siinä ensimmäisessä jokin naksahti, joku nivel vain avautui ja tuntui, että antaa palaa. Tein siis loppuun vaikka olin varautunut keskeyttämään. Tällä kertaa olikin lopussa ihanat venytykset. Selkä , kyljet, jalat venyteltiin kunnolla. Ah. Kun liike pysähtyi hiki virtasi valtoimenaan. Mutta ei hätää, sauna odotti. Kävin pesulla ja kuivasin ihon, otin nipun lehtiä ja luin ja rentouduin. Aloin hikoilla jo 10 minuutin kuluessa, ja voi hyvä tavaton, nyt on  puoliyö, hikoilen vieläkin:) En sentään kirjoittaessa, mutta kun vähän siivosin keittiötä ja olkkaria purskahti jälkilämpö iholle .Saa nähdä miten huomenna. Aamulla on tarkoitus lähteä lenkille ja toimittaa muutamia asioita. Tiistai onkin taas liikuntapäivä. Olo on ihan mahtava juuri nyt. Nukkumaan pitää pian käydä , ehkä unessa tanssin taas käärmetanssia ja tallustelen elefanttiaskelin viidakossa, hakkaan esteet tieltä , ja jyvät viljasta ja kerään kaiken kaksin käsin laariin.
Kun kävin hampaiden pesulla kylppärissä, vilkaisin peiliin. Jäin ihmettelemään miten ihmeessä minulla on noin kuulas ja siloinen iho?  Ihan totta. Kasvoni hohtivat vaaleina, kirkkaina, olen  ollt aina  hyvin vaalea  enkä ota paljon aurinkoa, kun ihoni ei siitä pidä vaan palaa.
Hain oikein lukulasit päähän ja katsoin, että onko näky totta? Oli se, ihoni oli todella kuin parikymppisen neidon. Sen sai aikaan tietenkin erittäin tehokas liikunta ja se kasvohoito, jonka tein . Sain Seijalta Puhdistus voiteen ja kuorinta voiteen. Aika riitti huolelliseen käsittelyyn. Sitä kuorinta vuodetta minä kyllä aioin tilata  nyt alkavalla viikolla sekä  vähän muutakin. Suosittelen muillekkin.  Kyllä liikunta on se perusjuttu, sen lisäksi voi sitten keksiä ihan mitä haluaa. Ihanaa mennä nukkumaan vauvan ihoni kanssa. Toivotan erittäin ihanaa talviaikaa lukijoilleni!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hoidathan jalkojasi


Jalat ovat hyvin tärkeä ruumiinosa... Pienikin haava tai kovettuma varpaissa aiheuttaa melkoista tuskaa..kipu säteilee koko olemukseen.

Jalkojen hyvä hoito on tärkeää. Koska et kävele käsilläsi niin jalat tarvitsevat enemmänkin hoitoa.

Kuorinnan voi tehdä myös merisuolalla sekoittamalla sitä öljyyn. melkein kaikki keittiössä olevat öljyt käyvät. Raps, raps ja kuolleet ihosolut lähtevät kevyesti hieroen..

Varpaita kannattaa seurata tarkoin. Ehjät kynsinauhat suojaavat tyveä. Eikä kynsi saa olla yhtään varpaanpäätä pitempi, koska se voi osua kipakasti johonkin ja koko kynsi mustuu ja lähtee sitten aikanaan pois kun uusi on kasvanut alle..

Varpaankynsiä ei pitäisi lakata peittävällä lakalla..Ellei tee joka päivä tarkistusta, että ei ole piilossa moskaa kynnen alla. Onneksi nykyään on jo niin kehittynyt lääkintä erilaisille jalkasairauksille, että ne voi itsekkin hoitaa jos selkä taipuu aika tehokkaasti..

Jalkasilsa, ja erilaiset sienisairaudet tarttuvat varsinkin yhteisissä kylpytiloissa. Uimahallit ja kylpylät olivat aiemmin suurin pöpöjen levitys paikka.. nykyään käytetään lipokkaita ja on myös huuhtelupaikka mennen tullen varpaille..

Ruokasooda on tehokas kotiapu jos on pientä oiretta.. Ruokasoodaa kylpyveteen ja umpinaisista kengistäkin se tappaa pöpöjä ja raikastaa kengät.. Soodaa poistetaan kun kenkä laitetaan jalkaan..

Terveet kynnet voi toki lakata. Lakan pitäisi olla läpi kuultavaa. Ohut hoitava lakka jopa suojaa kynttä. Kynnet on hyvä leikata usein tai vaihtoehtoisesti viilata. Paras kynnen muoto on suora

Juhliin kesäaikaan nainen laittaa avokkaat ja kesäisin avokärkiset sandaalit ja haluaa ehkä piristää varpaan kynnet iloisen punaiseksi.
Se on ihan naisellista ja söpöä katseltavaakin. Tanssivat jalat saavat paljon liikuntaa. Ne kaipaavat helliviä kylpyjä ja huolellista hoitoa.
Jalkajumppaa on hyvä tehdä aina istuessaan. Pyöritä nilkkoja oikealle ja vasemmalle, kipristele varpaita..ja muista jos teet istumatyötä, vähintään tunnin välein pieni pyrähdys jaloilla.. Verenkierron parantamiseksi ja nesteen estämisen nilkkoihin. Juo  vettä!  Erilaisista sairauksista johtuvia jalka vaivoja on hyvä hoidattaa jalkahoitajalla vähintään kaksi kertaa vuodessa..

Ellet hoida jalkojasi, opettele lentämään!
Ihana ilta rentoutus.. Jalat ylös seinää tai jotain päätyä vasten. Tai korkea tyyny nilkkojen alla..

Anna varpaiden tanssia! 

Pidä huolta jaloistasi tarvitset niitä  koko elämän ajan..
Rakasta jalkojasi, sillä kukaan toinen ei sitä ehkä tee..

Tai ehkä rakastettusi, jos hoidat jalat huolella, voitelet hyväntuoksuisilla pehmentävillä voiteilla  ja pidät kynnet siistinä..

Älä masennu jos et pysty itse hoitamaan jalkojasi, sairauden tähden pyydä lääkäriltäsi
lähete kunnalliseen jalkahoitoon..

Diebetis ja sydän sairaat saavat apua, vanhukset eivät  aina jaksa itse hoitaa varpaitaan ja jalkoja.. Ehkä sen kylvyn juuri ja juuri.. Sekin on hyvä..Pyytäkää  omaisilta apua kun selkä ei taivu, jospa joku on kiltti ja avulias..

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kyyhkynen


Sydän kyyhkyn kyyhöttäävi
sulkarinta pamppailevi
Pikisilmä tarkkaileepi
annatko hyvän ravinnon
Auringon kukan siloisen
siemenen pihan  jaloimman

Sateen synkeän kimallus
Höyheniäni  pisaroi
Siniharmaa   suojaväri
vihreän sävy koristi

Rauhan tulta kielelläni
Laulan aamulaulujani


Runo oma

torstai 20. lokakuuta 2011

Anssi elämäni hennoin rakkaus




Anssi elämäni hennoin rakkaus. Lapsen puhtaudella, sielun täysi. Unohtumaton .
ANSSIN MUISTO

Päivä on tuulinen. Syystuuli on lähes raaka. Kävelen pojan vierellä tienpiennarta. Kävelytietä ei ole. Autot ajavat ohitse roiskuttaen rapaa. Pojan nimi on Anssi. Hän on pienikokoinen ja hentorakenteinen. Isommat pojat kiusaavat häntä milloin mistäkin syystä. Anssi on sotaorpo. Isä kaatui sodassa ja hänen äitinsä työskentelee kylällä pesten rikkaampien pyykkiä ja siivoten koteja. Anssilla on kuluneet housut ja paksu käsinkudottu villapaita. Sen päällä on ohut pusakka. Anssi sai koulusta paksumman pusakan talveksi. Opettaja jakoi niitä sotaorvoille. Anssi olisi tarvinnut kyllä kunnon kengätkin, mutta ehkä hän saa ne vielä ennen pakkasia. Anssilla on vaaleat ohuet hiukset ja siniharmaat silmät. Ne katsovat arkana ja tutkien ympärille. Hän on hiljainen, mutta kun hän hymyilee on kuin taivaasta sataisi keijuja. Kävelen edellä. Meillä on sama koulumatka. Anssi asuu melkein naapurissa. Joskus me leikitään metsässä ja kiipeillään puissa. Tulemme lähelle rautatieasemaa. Siinä on puomi alhaalla. Juna on tulossa jostain suunnasta. Pysähdyn ja vilkaisen taakseni. Anssi roikottaa reppuaan ja kaivaa sieltä jotain. Se on sininen nenäliina. Hän niistää nenänsä ja tunkee liinan reppuunsa. Juna kiitää ohitse hurjaa vauhtia. Juoksen puomille ja katselen kuinka se nousee hitaasti ylös. Anssi juoksee keskellä tietä ja samalla hetkellä näen suuren rekan, joka yrittää jarruttaa. Sen nopeus on valtava ja sen koko kasvaa silmissä. Anssi katoaa hetkeksi silmistäni. Näen pysähtyneen rekan mustan pyörän ja sen alla ja sivulla Antin ruhjoutuneen vartalon osia. Verisiä lammikoita ja murskaantuneen pään. Anssin aivot ovat rekan pyörien edessä, kuin jokin kuutamokiisseli. Kuljettaja astuu ulos korkeuksistaan ja näen hänen silmistään saman kauhun, jota kenenkään ei pitäisi nähdä. Ei koskaan ei missään. Tuijotan typertyneenä rusentunutta päätä ja valkoharmaata lientä, joka alkaa levitä tielle, kuin rikki mennyt kananmuna. Anssi missä sinä olet? Anssi missä sinun naurusi helisee, kuin keväisten keijujen kellot? Anssi! Sinä olet ilmassa ja leijut sormilleni ja puristan sinut mieleni pohjaan asti. Sinä olet siellä ikuisesti. Sinä elät minun muistoissani. Varsinkin kun näen rekan. Onko sinun hymysi yhä hellän arka, muistatko? Kuinka me kerran kuljimme saman saraheinän reunustamaa polkua ja sinä imit suolaheinää ja nauroit. Samalla suureella sammaleen pehmentämällä kivellä me istuimme ja minä kerroin sinulle Jaakobin pojista. Siitä kuinka veljet heittivät Joosefin kaivoon, että Hän ei olisi enemmän rakatettu. Ja hän pelastui ja hänestä tuli Suurmies Egyptin maassa. Hän armahti veljet tavatessaan. Sinä olit iloinen, että hän armahti. Niinkuin me pelmusimme metsikössä ja kiipesin sinuun majaasi kahden vanhan puun oksille. Olimme hiljaaa rintarinnan ja kerroimme minkä hahmon näimme puotapilvissä. Käsikädessä me juoksimme kotiin ja kailotin suvivirttä. Jo joutui armas aika..

tiistai 18. lokakuuta 2011

näen
















Maailma on kaunis. 
Yön sylissäkin voin löytää
valoa ikkunassa. 

Kuljen joen rantamilla katson kuulasta vettä.
Kuinka kauan se onkaan virrannut  samaa uomaa
aina eteenpäin. 
Saman kaltainen on ihmisen elämä
se kulkee aina eteenpäin  vääjäämättä.
Se mitä kannan mukanani on mietittävä
jokainen aamu.
Luovun aamun valjetessa sokeudestani.
Avaan silmäni näkemään.
Oikeesti näkemään ja havannoimaan. 
Katson sitä mitä näen.
Annan näkemäni upota mieleeni niin
että se koskettaa sieluani.
Tiedän koska näen oikeudenmukaisuutta.
Sillä vain se antaa mielelleni rauhan.

Hiljaisuus


Miten voi kokea hiljaisuutta ?
    Miten voisit olla kokematta, etkö ole itse osa suurta tyyneyttä ? Ei mitään, ei kukaan, vain autius olemattomuudessa?

Siksikö tämä kysymyksen asettelu tuntuu vaikealta, ikään kuin en saisi mistään kiinni, en sellaisesta, joka pitäsi, olisi pysyvää ja ikuista, on vain  tyhjyys, ei mitään ja toisaalta on hiljaisuutta joka on kipeää ja ahdistavaa. Miten  hiljaisuus voi ahdistaa ja tuntua murskaavalta? Mitä se on, mikä masentaa, kuristaa kurkusta ja vääntää vatsan sekaisin? Mikä tai mitkä voimat sen synnyttävät ?
Sellainen hiljaisuus on  psyykkistä tyhjyyttä. Epätoivoa.    Negatiivinen tyhjyys on lähes aina itsekkyyttä. Onnistumisista riippuvaisuutta. Kaikki pakko suoritukset luovat kielteisyyttä.  Opettele kuuntelemaan luontaisia tarpeitasi ja sisimpäsi ääntä, niin löydät positiivisen hiljaisuuden.

Miten opin synnyttämään myönteistä hiljaisuutta ?
    Avautumalla ulospäin rohkean avoimesti.

Miten avautuminen luo lisää hiljaisuutta ?
    Se kokee universaalin tyhjyyden, joka on vapauttavaa ja luovaa.

Miten se vapauttaa minut luovuuteen ?
    Vapauttamalla sinut itsesi kahleista, itserakkaudesta ja avuttomuudesta se antaa sinulle siivet, jotka kantavat, (kuten joskus unissasi lennät ja ihmettelet tätä kykyä ja sitten epäilet sitä ja samalla putoat, omiin riippuvaisuuksiisi.)

En siis saa epäillä hiljaisuuden voimaa ? Mihin se minut lopulta johtaa ? Onko sillä hiljaisuudella tarkoitus Miten sitä voisi harjoitella ?
    Älä epäile mitään voimaa, jonka havaitset myönteiseksi , sillä kaikki myönteisyys johtaa sinut itsesi todelliseen tuntemiseen ja sen tarkoituksen ymmärrät, kun et etsi sitä, vaan annat sen olla ja tulla sinuun. Se on silloin sisäinen tulesi,  jossa sielusi näkee kulkea kohti omaa tarkoitustaan. Sen harjoitus on kahleista luopumista. (Luopumalla riittämättömyydestäsi luot tilaa riittämiselle. Luopumalla rakaudettomuudesta luot tilaa rakkaudelle.)

Hiljaisuuden harjoittaminen on siis luopumisharjoitusta läpi elämän ?
    Kyllä, loppuun asti. Lähtiessäsi kulkemaan hiljaisuuden tietä prosessi jatkuu loppuun asti. Vaikka jonain päivänä kokisit olevasi lähellä täydellistä autuuden pyhyyttä, voit jo nyt varautua seuraavan hetken ponnitukseen. Kaikkein vaikeinta on kokea parantavaa hiljaisuutta silloin, kun on joutunut ulkopuolisten pettämäksi tai hylkäämäksi.  Mielen pohjalla säilyvä tietous siitä, että kaikella on tarkoituksensa auttaa jälleen löytämään uutta voimaa raskaidenkin pettymysten jälkeen. Et voi ymmärtää aina, miksi sinulta on riistetty jotain, jota olet rakastanut paljon, tai ehkä vaikeinta on löytää hiljaisuus keskellä akuuttia sairautta. Surulla on aina oma aikansa, se täytyy kantaa omin käsin omaan hiljaisuuteen ja katsella sitä suhteessa muiden ja maailman suruun. Silloin löydät jälleen uuden  voiman.

Se on siis lopulta voimaa, joka kantaa minua ?
    Kyllä, se on suuri voima ja kuinka riemullista, saat sen lahjaksi elämältä, kun vain tahdot niin.

Minunko tahtoni sen päättää mitkä voimat hallitsevat elämässä ?
    Sinun. Ja jokaisen oma tahto päättää juuri hänen elänsä voimista.
Katso mitä tahdot. Tahdo vapautta, olet vapauttaja. Tahdo rakkautta, olet rakkaus.
Tahdo kokea  suuri elämän hiljaisuus, olet elämä. Tahdo kokea täydellinen voima , olet kaikkeus.

Kaikki on harjoittamisen työtä , rakentavaa ja kantavaa työtä itsen hyväksi ja samalla se on kaikkien hyväksi.            
           

dialogi elämän syksy





Ajatuksia elämän syksystä


Syksy on tulosten aikaa, kaikkialla korjataan kesän satoa. Oranssinkeltaiset hehkuvat Auringonkukat ksi kypsyneenä. Miten minä löytäisin taidon sulautua vanhuuteeni yhtä uljaasti ja luonnollisesti?  Miten minusta tuntuu, etten ole oikein saavuttanut edes pientä murua varsinaisista syksyn tuloksista. On enemmänkin tyhjä olo. Tunnen syksyn vain lisääntyvinä vuosina, harmaantuvina hiuksina, raskaampina askelina, lisääntyvänä väsymyksenä ja uupumuksena. Haluaisin tehdä vielä niin paljon, mutta elämäni syksy ei salli. Se pakottaa minut kohtaamaan vanhuuden saapumisen.

Etkö tahdo hyväksyä saapuvaa vanhuuttasi? Miten voit elää sen jos et tunne sitä?

Onhan minun elettävä vanhuuteni vaikken hyväksyisikään sitä!

Mutta miten? Millaiset motiivit sinulla on elää? Mitkä voimat kantavat sinut syksysi keltaisten lehtien yli?

Mitkä voimat? Enpä ole ajatellut, että tarvitsen vanhetessani uudenlaisia voimia. Ymmärrän kuitenkin, että juuri siitä on kysymys. Luulen, etten ole hyväksynyt elämäni lehtien kellastumista ja kukkieni varisemista. Haparoin nälkäisenä ja janoisena nuoruuteni ravinteita tajuamatta, että niiden aika on auttamatta ohi ja edessä on elämän syksy. Kipeää tekee juuri se, kun tiedän kuinka luonnon syksy herää jo keväällä uuteen elämään, mutta minä en herää nuoruuden voimiin enää koskaan.

Miten niin et koskaan? Mistä tiedät, ettet herää koskaan uuteen kevääseesi? Kun katsot luonnon kiertokulkua ja näet kuinka mikään ei kuole syntymättä uudelleen, kuinka voit ajatella, että olisit joku poikkeus? Osaat puhua itsestäsi ja elämästäsi luonnon vertauksilla, miksi et osaa puhua uudesta keväästäsi luonnon vertauksilla? Miksi vanhuus on sinulle pelottava kuilu jolta ei ole paluuta, eikö se paremminkin ole täynnä kultaista loistoa, niin kuin Auringonkukat?


Auringonkukat todella! Voisiko vanhuuteni olla yhtä kaunis! Loistava ja hehkuva! Toivoisimpa todella!  Miten harjoittaisin itsessäni loistavaa ja hehkuvaa vanhuutta?

Miksi tekisit niin? Haluatko olla loistavan hehkuva, että sinut hyväksyttäisiin ja sinua rakastettaisiin, vai toisiko se iloa ja tyydytystä itsellesi. Miten voisit olla tosissasi piiruakaan loistava, jos olet raihnainen, uupuva ja tyhjä, ettet olisi vain idealistinen tuulihattu, niin etsi keino muuttaa suuntaa, harjoittaaksesi intohimoa hyväksyä jokainen edessä oleva vanhuuden päivä lahjana, joka on vain sinua varten, että osaisit nauttia elämästä kipujenkin läpi.


Kipujen läpi! Se on niin helppo sanoa, käytännössä se taito on hauras. Kun kipu ja tuska raastaa olemusta tai jokin oma tai läheisten rakkaiden vastoinkäyminen iskee päin näköä, niin kaikki loisto ja hehku hiipuu tummiksi hiiliksi. Aika usein tarvitsisin apua hiillokseen puhaltamisessa. Mistä saan kantavan voimavaran hyväksyä uupuneet askeleet? Mistä löydän innoittuneen intohimon? Mistä löydän liekin innostua elämän arjesta vanhuudessa?

Voimaa saa oivallusten viemisestä elämään. Mikään ei liene perustavampi voimavara, kuin omakohtainen oivallus. Hei, tämä asia on näin, juuri minun elämässäni ja juuri tällä hetkellä. Me ihmiset kautta maailman elämme yhdessä, rintarinnan, kuin kedon Auringonkukat jaamme maan, ilman ja veden. Synnymme elääksemme, elämme elääksemme ja kuolemme elääksemme.


Miten vaikutan tähän elämään juuri nyt ja miten osaisin elää sen ajan joka vielä on edessä sulautumalla siihen, kuin kesäinen suvi viileisiin tuuliin, rohkeasti ja luonnollisesti?

Et mitenkään muuten kuin rakastamalla elämää, sen jokaista hetkeä, niitä vastoinkäymisiäkin. Mitä olisit ilman niitä? Jos elämä olisi kuin silkkiä vaan, helppoa ja tasaista soljumista, huomaisitko lainkaan eläneesi? Eikö juuri vastoinkäymiset pysähdytä ja käynnistä ajattelumme?


Näen siis paljon vaivaa elääkseni päiväni niin, että niistä piirtyy muisto, vaikka pienikin, silloin olen elänyt oikeasti. Päivä jota en muista on hukkaan heitetty lahja. Minun tulee siis harjoittaa sellaista elämänlaatua, että se pirtyy kuvina ja ne kuvat rakentavat minua itseäni. Kun näen epäonnistumiset ja niiden syyt, voin selvitä seuraavasta paremmin ja kun näen onnistumiset ja voitot, joissa olen saavuttanut tavoitteeni tai jopa ylittänyt ne, niin eivätkö ne olisikin parhaita opasviitoja.?.

Siinähän se on, ihmisen elämän syksy, mieli täynnä kokemuksia, tekoja ja seurauksia. Elämämme oppi on paras tienviitta omalle vanhuustielle. Aina kun jaksat olla hereillä, muista elämänliekki. Mitä ikinä teetkin, tee se innolla. Älä tee sitä mikä tympii, pyri tekemään sitä mikä pitää sinut hehkuvana. Jos sinun on pakko tehdä sitä, mistä et pidä, etkä innoitu, mieti voisitko tehdä sen toisin, uudella tavalla.
Lapsiko minussa vai nuoruuden jano vastustaa luonnollista sulautumista vanhuuteen?


Elämän muutosta vastustaa ensin eniten oma minä, se roikkuu omissa tavoissaan ja juuttuu omiin aikoihinsa. Toiseksi voittaessasi itsesi huomaat, ettei muutosta hyväksy toiset ihmiset. Sinua nuoremmat huomaavat oman vanhenemisensa sinun kasvoiltasi. Kaikilla ikäkausilla on aikansa ja jokainen niistä on valmistautumista seuraavaan.


Tuota eivät kaikki muista nykyaikana. Aika suosii nuoruuden voimaa ja innovaatioita. Uusi A-luokka on ikuisesti nuori interaktiivinen ylimystö. Eläkeläiset on viruksia heidän kompuuttereissaan ja vanhukset vaietaan kuoliaaksi XXL kapaloihinsa. Miksi he tekevät tämän itselleen?


On hyvä huomata, että kaikkina aikakausina teemme kaiken itsellemme. Valmistamme huomista. Mitä itse olet tehnyt vanhuuden hyväksymiseksi? Mitä oma ikäluokkasi on tehnyt? Katso, se mitä saat on valmistettu aina sekä yksin, että yhdessä toisten kanssa.


No ehkäpä ikärasistiset piirteet maailmalla ovat sittenkin huikean teknisen kehityksen väliaikatila. Kunhan printterien hurina tasaantuu ja sotavuosien ikäpolvet alkavat surffailemaan netissä, niin eiköhän ainakin sanoma mene perille. Nyt on nyt, mutta samalla se on huomisen eteinen.

Luottamalla luonnollisen muutoksen tarpeellisuuteen ja oikeuteen voitan itseni taistelun tutkainta vastaan. Siis pää pystyyn ja elän elääksesi täyden elämän kaikin oikeuksin.

maanantai 17. lokakuuta 2011

elämänlangat





sanotaan, että on terveellistä syödä omena päivässä ja banaani saadakseen kalsiumia. Pitää myös syödä appelsiini että saa C-vitamiinia!
Ja n pakko juoda kuppi vihreää teetä päivässä ilman sokeria, ettei sairastu diabetekseen, jotta kolesteroliarvo laskee.
Pitää myös juoda kaksi litraa vettä ja pissata saman verran, joka tuplaa vessassa käytetyn päivittäisen ajan.
Unohtamatta 2 dl jogurttia, joka pitää nauttia jotta vatsalaukun bakteerikanta pysyy terveenä. Kukaan ei kyllä oikein tiedä, mitä nämä bakteerit ovat, mutta sinulla TÄYTYY olla niitä vähintään pari miljoona tai voit huonosti!
Sinun pitää myös nauttia lasi punaviiniä päivässä, jottet saa sydäninfarktia ja lasi valkoviiniä suojataksesi hermostoasi!
Ja lasi olutta (en nyt kuitenkaan muista miksi ja mitä hyötyä siitä on).
Mutta jos nautit nämä kolme samanaikaisesti, voit saada aivohalvauksen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä et tule huomaamaan sitä.
Jokaisen kuuluu myös nauttia pähkinöitä ja papuja tai herneitä joka päivä.
Sinun pitää syödä 4-6 kertaa päivässä, kevyitä aterioita, mutta älä unohda että joka suupala pitää pureskella vähintään 36 kertaa.
Tähän menee päivässä 5 tuntia!
Ja sitten vielä: joka aterian jälkeen pitää pestä hampaat, eli harjaa hampaat syötyäsi omenan, jogurtin, banaanin, pähkinät ja pavut.
Tätä voit tehdä niin kauan kun sinulla on hampaat tallella, äläkä unohda hammaslankaa, suuvettä ja ienhierontaa.
Samalla kun teet tätä, voit siivota vessan. Kannattaa asentaa WC:hen CD-soitin tai TV, sillä ajatellen kaikkea juomaasi vettä ja hampaidenpesukertoja, tulet todennäköisesti viettämään paljon aikaa vessassa.
Pitää myös nukkua 8 tuntia vuorokaudessa ja olla töissä toiset 8 tuntia.
Lisäksi syömiseen menee siis 5 tuntia. Nämä tekevät yhdessä 21 tuntia.
Jäljelle jää 3 tuntia.
Tilastojen mukaan ihmiset katsovat teeveetä noin 3 tuntia päivässä.
Tämä ei toimi, sillä jokaisen naisen pitäisi kävellä vähintään 2 tuntia päivässä.
Sinun pitää myös ennättää tavata ystäviäsi, sillä he ovat kuin kasveja ja tarvitsevat päivittäistä hoivaa ja huolenpitoa.
Kaiken tämän lisäksi, sinun pitää myös olla valveutunut: lukea vähintään kaksi sanomalehteä päivässä, sekä muutama iltapäivälehti saadaksesi tarpeeksi laajan näkemyksen maailmanmenosta pysyäksesi kriittisenä.
Sinun pitää myös ennättää antaa aikaa perheellesi, mopata lattiat, tiskata, pestä pyykkiä, puhumattakaan kaikista askareista, jotka joudut tekemään, jos sinulla on lapsia tai lemmikkejä.
Kun lasketaan yhteen kaikki yllä mainitut asiat, niihin kuluu 29 tuntia.
Ainoa ratkaisu on yhdistää toimintoja! Esim. käydä kylmässä suihkussa ja avata suu, näin saadaan nautittua kaksi litraa vettä päivittäin.
Samalla kun harjaat hampaitasi, voit lukea lehtiä, katsoa TV:tä ja seurustella perheesi kanssa. Kun moppaat lattioita pidä toinen käsi vapaana ja soita ystävillesi, juo viiniä ja olutta, sillä tarvitset sitä.
Käytä mielikuvitustasi!

Jos sinulle jää 2 minuuttia aikaa, lähetä tämä viesti ystävillesi, samalla kun syöt omenaa ja banaania .

...ilmankos joskus tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen, mitä haluaisi tai pitäisi tehdä.


perjantai 14. lokakuuta 2011

Täyttymys


Täyttymys


Vailla vertaansa kulkee vuodenajat ja laskeutuu yllemme täysikuu.
Polunkulkija avaa silmänsä ja etsii viisauden siementä.
Sen on oltava jossain lähellä täyttymyksen sylissä.
Onko se tunteiden ristiaallkko vai järkevyys irti tunteista.
Sen täytyy olla järkevyys , sillä tunteet ovat kuin tuuli.
Järkevyys joka on rohkeutta nähdä omat virheensä ja oppia niistä.
Kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus.

Kaikkea samanverran.



Siinä on täyttymyksen hurmaava malja.

Sisäisyys hiljenee kuunnellen luontoa.

Korvat kuulevat syystuulen kohinan.

Silmät näkevät värien energian.

Suu maistaa kaneliomenan maun.


Sydämeni riemuitsee.

Kävelen polkuani ja juon syys energiaa .

Halaan metsän puita ja kanervikko rapisee.

Etsin turhaan viisasten kiveä liian kaukaa.
se on aina läsnä, kun vain pysähdyn hetkeksi.

Viisaus oli läsnä jo syntymäni kehdossa,
ihmettelyn ja oppimisen tuttipullossa.

Unohdin lapsen kysyvän taidon lapsuuden pihamaille.
täyttymyksen aikana ymmärsin , se on elämän lahja.

Helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse kysyä kaikkea.
kysyn kysyjältä, kysyn viimeiseen hengenvetoon.

Kun seulon vastauksia tarpeeksi kauan , löydän helmiä.

Täydellisiä helmiä .


Mieleni huone kirkastuu, siivoan sinne tilaa.

Teen aarrekammion.

Ymmärryksen kaikista väreistä



perjantai 30. syyskuuta 2011

syksyn lahjat





http://youtu.be/067FLFWQXQ0

Kevennän tämän sivun auvautumista laitan vain linkin.

Syksy on elämän ajoista runsain. Sato on korjattu talven varlle, kesän kaikki kauneus muuttaa värinsä loisteliaaksi ilotulitukseksi.
Kun kävelen ulkona , vaikka sataisi niin puiden upea punaine , okra ja kulta yhdessä vihreiden ruskeiden ja violettien värien loisteessa saa mieleni hymyilemään..

Tunne onnea kiitollisuutta, alkaa ikäänkuin uusi jakso, vähän aikaa vain aherran mitä täytyy, sitten alan valmistella jo joulun ja uudenvuoden aikaa.
Jo nyt täytyy laittaa jotakin sivuun joulukuussa on useat syntymäpäivät suvussa, aattona ja Tapanin päivänäkin syntyneitä on sekä alkukuusta .
Ihan niin pitkällä ei vielä olla nyt voin nauttia ihanasta kuulaudesta, hiljaisuudesta ja rauhasta.

Nauti sinäkin, anna silmien nähdä luonnon kauneus se on valtavan suuri lahja.