keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Se aika

.

Se aika tuli sydämeeni, kosketti muistojen ääriä. Se ilta, se yö ja uusi päivä.

Minä kävelen töistä kotiin hyvin väsyneenä, en ole saanut kunnolla  unta moneen viikkoon. Sinä olet sairaalassa, hyvin sairaana. Kävin luonasi viikonloppuna, annoit minulle terapiaryhmässä tekemäsi puisen nukkekodin,  tytöillesi. Minä itkin taksissa kokomatkan kotiin palatessa,  annoin taksille vahingossa liian ison setelin, hän auttoi minut ulos ja lähti ajamaan pois. Nukkekoti jäi takakonttiin, muistin sen sisälle tultuani ja soitin taksikeskukseen, mutta sitä ei koskaan löytynyt. Ehkä kuskilla oli pieni tyttö. Minä itkin.
Nyt olen uupunut, liian uupunut kävelemään ja polvistun öiselle kadulle.
Katu on täynnä kultaisia kahisevia vaahteran lehtiä. Katu on autio ja tyhjä ja minä painan pääni katuun ja huudan: - Jumalani , älä anna minulle suurempaa taakkaa kuin jaksan kantaa. Minä murrun, auta minua!
Kultaiset lehdet rapisevat katuvalon loisteessa käsissäni, kyyneleet satavat. Sisimmässäni on myrskyjen myrsky.
Yhtäkkiä tunnen miten nousen maasta, jalkani eivät kosketa tietä, tunnen vain vahvat käsivarret molemmilla puolillani. Valtava energia virtaa kehooni ja suuri rauha täyttää mieleni. 
Katson ympärilleni, katu on tyhjä vain tuuli kuljettaa okraisia lehtiä kasoihin aitojen reunuksille.
Tunnen itseni painottomaksi kevyeksi kuin höyhen, minua kantavat näkymättömät kädet ja tulen kotiovelle.
Avaan oven ja päästän lastenhoitajan kotiin. Olen täynnä ihmettä ja toivoa. Mielessäni  on sanat:- Huomenna on uusi päivä .  Kiitollisena vastauksesta. Enkelit tulivat ja kantoivat minua.
Lapset nuklkuvat , kaikki neljä ja peittelen heidät vielä kerran, heillä on tapana potkia unessa peitto pois.
Menen nukkumaan ja toivon, että enkelit olisivat aina läsnä, ihan lähellä, että kun vain huokaisen, he ottavat kädestä. Juuri silloin tunnen  jälleen lämpimän virtauksen ja nukahdan.
Näen unta jossa kiipeän rappusia alas, yhä syvemälle syvyyksien pohjaan asti ja näen lukemattoman määrän vuoteita, joissa lepää nukkumassa ihmisiä. On hyvin hiljaista, astun askeleen huoneen keskelle ja katson ylös, näen pieniä nauravia poikia ja he laulavat  jotain uskomattoman ihanaa laulua.
Kohotan käteni ja nousen ilmaan, leijun nauravien poikien kanssa ja tahdon nauraa, mutta jokainen yritys sattuu poskiini ja silmistäni pisaroi pieniä kiviä, ne raapivat poskeni ihoa, tipahtavat lattialle, mutta pojat vain nauravat. Olen surullinen ja kysyn: - Miksi en voi nauraa, miksi silmistäni pisaroi kiviä?
- Pojat laulavat:-  Sielun sirut kivinä silmissä, sielun sirut kivinä silmissä,  niistä syntyy pistaasi.

En ymmärrä, onko kivet pistaasin siemeniä kysyn?

Pojat vain nauravat ja katoavat , lävistävät kivisen katon ja nousevat korkeuksiin.

Silloin päästä irti kivusta  ja pyörähdän tanssien alas lattialle, mutta edessäni seisoo lentäjä, lippalakki päässä ja ilmoittaa :   - Odotan , tule me lähdemme matkaan.
Lähden nopeasti, juoksen nopeammin kuin tuuli ja seison seitsämän kerroksisen talon katolla.
Näen siinä lentokoneen, ihan pienen, siihen sopii vain lentäjä ja minä.
Istun penkillä koneessa ja katson maahan koneen noustessa, ihmeellistä!  Näen seinien ja kattojen läpi. Eroitan kaiken elävän, ihmiset ja eläimet.   Rakennukset ovat vain kuin piirrettyjä kehikkoja, silti tiedän ne on oikeita taloja.
Lennämme suuren tähden luokse ja kone laskeutuu sen maalle.
Tämähän on ihana  maailma. Missä me olemme?  Kysyn lentäjältä.
- Tämä on sinun tähtesi.  Hän vastaa.

Aamulla herään ja kirjoitan unen vihkooni. Keitän kaurapuuron lapsille,  vain yksi lapsista ei syö puuroa, hän syö ryynit keittämättä maidom kanssa.
Päivällä menen lääkärin vastaanotolle.
Kerron hänelle elämästäni ja unesta. Hän sanoo:  - Sinä olet vahva. Sinusta pidetään aina huolta, älä murehdi elämän asioita liian kauan, päästä irti.
Tunsin heti itseni vahvaksi.  Aina kun unohdan yritän muistaa, sielun kivet siruna silmissä.

Tänään tahtoisin viedä kivellesi syksyn kukat, mutta matka on pitkä,  vien ne ajatuksissani.
Tällä saarella elämän katselen nyt  lapsenlapsiasi, et nähnyt heitä, minun täytyy katsoa sinunkin puolestasi ja kenties  ihan pian tulet uneni tähteen kanssani. Siellä ei ole surua, ei sairautta, ei  mitään turhuuksien turhuutta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

portailta pudonnut

Koska olen epätäydellinen ja tarvitsen toisten suvaitsevaisuutta ja ystävällisyyttä, minun täytyy myös sietää maailmassa vikoja kunnes löydän salaisuuden, jonka avulla voin korjata ne.

 Khalil Gibran (1883-1931)

 kuva nexus

lauantai 15. syyskuuta 2012

ajatuksia maailmalta







Kun vesi saavuttaaniskaasi, älä huolestu, jos se on juomakelvotonta.

Ihmisen tietämättömyys ei pysy mukana tieteessä, se kasvaa niin nopeasti

Ensimmäisenä tehtävänä älykkyys onepäluottamusta itsestään.

Lääketieteen kehitys tarjoaa meille niin liberaaleja että aika, jonka ihminenvoisi vielä kuolla miten haluaa.

Kun hypit ilosta, varmistaa, että kukaan ei vie maatajalkojesi alla.

Kaikki ovat tasavertaisia ​​lain edessä, mutta ei niiden jotka vastaavatsen täytäntöönpanosta.

Monella on omatunto, jota ei käytä koskaan.

Monet, jotka halusivat tuoda valoa, hirtettiinsiitä lyhtypylvääseen.

Tulla kuulluksi, on hiljaa olemista.

Jokainen haluaa sinun hyvän. Älä anna ottaa sitä..

tiistai 11. syyskuuta 2012

pihlis juhli 50v

Meillä oli 50 vuotis synttärit  taloyhtiössä ja juhlimme sitä monin tavoin. Pihalla oli punainen karaoke teltta jossa laulu raikui puoli yöhön.
Taloyhtiön puuhanaiset tyhjensi pyörävaraston ja rakensi sinne viihtyisän kahvilan, siellä oli tarjolla kuumia makkaroita grillistä, salaatteja, ja tietysti kahvia pullaa ja makoisia pikkuleipiä.

Lapsille oli taikatemppuja, kasvomaalausta, ja hevosajelua.
Hevoset kiersivät lähialueen ympäri, lapset tykkäsi kovasti, monet heistä tahtoi kyytiin useemman kerran.


Kukat koristivat kahvilaa ja seinillä oli 60 luvun valokuvia sekä  60 luvun pop musiikin esittäjien kuvia, sekä kotimaisia että ulkomaalaisia. Sää oli kolea ja välillä satoikin, siitä huolimatta porukkaa riitti ja tarjottavaa riitti ja jäi vähän vielä syystalkoisiinkin.

Koska kahvila oli pyörävarastossa  jätettiin sinne somisteeksi yksi 60 luvun polkupyöräkin.  Kuten kuvasta näkyy on pyörä saanut serpentiinit kaulaansa.  Koska minulla ei ole lupaa ihmisiltä, en heidän kuviaan laita esille, lähetän kuvat suoraan heille joiden sähköposti minulla on.
Vieraana kävi myös blogiystäviä kiitosheille ja kaikille. 
Minulla on nyt  menossa jokseenkin monipuolista menoa, en ehdi paljon blogia yllä pitämään, Varjojen Saareen kirjoitin tänään taas vähän jatkoa, toivoisin, että  aiemmin kirjoittaneet  tarttusi vielä kerran aiheeseen  ja lähettäisivät lisää tekstiä. Aiemmin höpisin että kirjoitan joka päivä, eihän se onnistu, kun on muutakin menoa ja tekemistä. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, kirjautukaa Varjojen Saareen lukijaksi niin näette koska tulee uutta tekstiä omasta hallintapaneelista,  Varjojen saari on nyt se johon keskityn, kun on aikaa, tämä sivu päivittää muita ajankohtaisia ..

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Liekeissä



Kuva: Maxmilian Piner - Leda



Sieluni on liekeissä

huudan

Älä kulje ohitse!

Näen vain tomua ilmassa

untuvahietaa kadulla

bensiinin katkua

sierainten uomassa

pidätetty parku

nielussa

Korvissani soi blues

muistaakseni hetkemme








Olenko vapaa

siivetön enkeli

ja raskaana

katseesi tulesta

vain välähtävä aurinko

maailman reunalla

 tänä yönä kirkuva putous