lauantai 28. toukokuuta 2016

kesän sylissä



Aurinko paistaa ja linnut laulaa, on kesä!

Vihdoikin kotona, olon jälkeen  saan elää hiljaisuudessa ja 

juuri niin kuin haluan. Kellon ajoista viis!

Nämä kaksi ensimmäistä vuorokautta on mennyt univelkaa korjatessa.

Väsymys on ollut hyvin voimakasta..

Ihan pienistä ei kannata välittää.

Rakensin itselleni steppilaudan isoista kirjoista, päällystin kumimatolla , että en liukastu. Tämä on  rappuaskeleen harjoitusta sisällä.



Ulkona on täysi kesä ja lämmintä, yritän tehdä pikkulenkin viemällä roskat. Heh, on sekin liikuntaa ja kävelyä tulee edestakas noin 300 metriä.

Mieleni on ollut  jotenkin järkkynyt kaikesta näkemisestäni.

Ei niinkä

Mutta en voi unohtaa muutamia vanhuksia  joilla oli  monia sairauksia ja ongelmia esimerkiksi liikunnan ja syömisen kanssa,

Viimeisenä viikkona oli huoneessani  potilas jolla oli ollut aivoinfarkti, sen jälkeen kaatuminen ja aivotärähdys. Omaisten puheista käsitin myös muita vakavia sairauksia.

Tämä potilas pakotettiin kävelemään aamulla ruokasaliin, nostettiin sängystä pystyyn ja annettiin käsky, kävele.
Hän katsoi tyhjin silmin eteensä  ja näin selvästi, että aivot evät ymmärtäneet käskyä, hän seisoi paikallaan, Sitten hoitajat auttoivat jalkojen siirrossa ja hän alkoi hitaasti edetä. 

en katsonut sen jälkeen hänen menoaan, kun poistui huoneesata.
Kävin suihkussa, 
Hoitaja paketoi kipsit muovipussiin, sormet oli vapaana, joten sanoin, että en tarvitse apua. Sain käydä pesulla yksin.
Sen jälkeen menin aamiaiselle, ja näin miten huonekaverini istui katsoen tyhjyyteen, puuro ja kahvimuki oli koskematta.
Hoitaja kävi ja antoi lusikan käteen sanoen, syö
Ei syönyt, sen sijaan potilas istui siinä samassa paikassa koko päivän 9 tuntia, liikkumatta ja syömättä. Vierastunnilla tuli hänen puolisonsa ja tytär ja yrittivät syöttää. Se oli hyvin vaikeaa, siihen oli siihen mennessä vaihdettu jo päivällinen, En siis seurannut häntä koko ajan. Lounaalla havaitsin että hänelle juotettiin energia ravintoa pullosta.

Kun potilaan puoliso haki pyörätuolin ja kärräsi potilaan vuoteeseen , potilas simahti  heti paikalla. 
Nukahti  ja pieni kuorsauksen ääni kertoi unen syvyydestä.

Potilaan puoliso alkoi jutella kanssani ja kerroin hänelle mitä ja miten päivä on kulunut hänen puolisollaan. Sanoin suoraan, että on välttämätöntä, että joku omaisista käy joka päivä auttamassa niin ruokailussa kuin liikunnassa.
En voisi itse kuvitellakkaan istuvani 9 tuntia paikallani yhtä kyytiä. Verenkieroni häiriintyisi ja jalat turpoaisi.

Tämä tapaus oli yksi joka toistui myös muutaman pahasti dementoituneen potilaan kohdalla.

Ajattelin, voi hyvä luoja, anna minun kuolla ennen kuin olen noin avuton.

Miettiessäni  asiaa nyt kotona tarkemmin  ajattelin myös niin, että kun kysymyksessä on kuntoutussairaala, heillä on siellä tarkoitus aktivoida potilasta parhaansa mukaan.

Sitten voi miettiä oliko tämä sairaala   täysin  toiminta kyvyttömille oikea paikka.

Sairaalat olivat täynnä. Henkilökuntaa liian vähän potilas määrään verrattuna, siellä on kuitenkin apulaisia joita voisi kouluttaa auttamaan esimerkiksi  syöttämisessä, että potilaan kunto ei laskisi.

Ainut oma kokemus liittyi apulaiseen, koska minulla oli vaikeuksia nousta tuolilta kädet kipsattuna ja polvet iskusta revähtäneenä ja tunnottomina vain kipua säteillen , pyysin apua yhdeltä apulaiselta päästäkseni ylös, vastaus oli yllättävä.   - Se ei kuulu tehtäviini.
Aha, no sitten odotin kunnes hoitaja ehti tulla auttamaan, mutta en ehtinyt enää vessaan ja niin pissa tuli housuun. Ei siinä sen kummempaa, uudestaan suihkuun itsenäisesti ja uudet housut.

Mietin ongelmaa. Ymmärrän sen, niin että apulainen ei voi auttaa, koska sairaala on vastuussa jos jotakin sattuu.
Vaikka minua olisikin tarvinnut auttaa vain vähän nostamalla vyötärön kohdalta housuista selän puolelta, niin raskas peppuni olisi noussut kiltisti..

Sairaaloiden henkilökunnan työtehtäviä tulisi mielestäni muuttaa ja laajentaa niin että  kaikessa ei tarvittaisi sairaanhoitajaa, vaan apulaiset koulutettaisiin pieniin avustus tehtäviin.
Kuten syöttäminen ja auttaminen ylös . 

Nykyään nämä vanhusten laimin lyönnit ovat olleet paljon esillä mediassa, eikä turhaan.

Asioita voitaisiin korjata jos käytettäisiin maalaisjärkeä enemmän.

Omalata osaltani yritin auttaa  muita potilaita , syötin niitä kilttejä ja hiljaisia dementia mummoja ja edellistä huonekaveria menin auttamaan vessaankin, mutta se oli virhe, satutin murtunutta kättä, onneksi en pahasti. Tajusin että ainut apu mitä voin antaa on juuri syöttäminen. Eikä siitä kukaan valittanut, mutta muusta avusta sain ehdottoman kiellon. 
Askartelu hetkistä sain jopa kiitosta. Se nyt oli minulle helppoa, kun toivat paperia ja värikyniä aloin innoisani piirrellä ja värittää, lahjoittaen jokaisen valmiin kuvan toisille potilaille. 
Kannustin kaikkia yrittämään värittämään  kuvia, ja kun oikein kovasti kehui yritystä niin sain nähdä ihan upeita piirroksia. Yksinkertaisia  hedelmiä ja kukkia. Se oli hauskaa.

Tuolijumppakin oli hauskaa, rentoutti kireän niskani.
Kaikkein hauskinta oli aivojumppa.
Se oli mulle tuttua kirjoittaja piireistä.

Nyt istun työpöydän ääressä ja olen onnellinen kun olen kotona, olen pärjännyt ihan hyvin yksinkin, kun tyttäreni haki ruokaa ja lääkkeet..
Siivoushommat on nyt vähän aikaa unohdettava. Kaupasta tuotiin valmiita ruokia, ja kyllä nämäkin on hyviä. Nälkäänsä syö vaikka jäniksen jälkiä ja piirrettyä haukea:))

Piirrä aurinko säteesi
syövytä sieluuni uusi valo
tuoksu kukkiva puu
huumaa mieleni syvyys
rauha ja rakkaus
 älä mene ohi
sivele otsaani suudelmat
kirkkauden aamun koi