keskiviikko 28. lokakuuta 2015

luovuuden sanoja



Runojani  elämän varrelta


Kolmesti syntynyt
                
Aitan portailla istuen
katson mennyttä tänään
Elän kolmatta elämää
Lapsenlapseni
                 uittaa kaarnavenettään
                 pihan sadevesien uomissa

vuolen pilliä pajupuusta
josta isäni taittaa oksan
ja tulen ylpeän nöyräksi

Ovenkarmin päältä haurastunut oksa
nauraa yhä voimaansa
varistaen sukupolvien pölyä



Matkalla 1

Kuljen vain yhteen suuntaan
yhä syvemmälle
                 Talvipeltoni on laaja
Sen keskellä on kevään saari
kiitäessäni hankiaisella
jään huurtamalle lähteelle
näen kuinka roudan alta
                 nousee hyinen vitsa
                 puhjeten auringon lämmössä
untuvaisiksi pajunkissoiksi
elämän silmuiksi koivun oksille
minun ilokseni
                 kerätäkseni niitä pyhien pöytään.




Matkalla 2

Okrainen syksy tuoksuu täyteyttään
akanoiden murentuessa jalkoihin
                 lyhenevät päivät kiirehtivät
                 kohti kaamoksen ydintä,
kuurapartainen ukko
kolkuttaa omantunnon ovea kysyen,
                 -Olenko tahtonut onnellisuutta?
Hiljaisuus vastaa
                 singoten sateenkaaren raketit
                 yönmustaan kupoliin.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Yhdeksän tornin linnake


Sain juuri luettua tämän kirjan.
 Qais Akbar Omar on kirjailija Afganiasta ja siitä hän myös kirjoittaa, teos on kronolokinen elänkerta teos ja siitä erityinen, että se kertoo Afganistanin sisällissodan ajasta nuoren lapsen kokemusten kautta, ja kertomus päättyy kun jatkuva pakeneminen lopulta päättyy viimeisen pahan väistyessä ja ainakin näennäisen rauhan tultua maahan. Qais on silloin jo yliopistossa.

Miksi halusin laittaa nyt kirja esittelyn?
Siksi että tämä kirja voi avata silmiä ja käsityksiä kaikille niille, jotka sanovat että nuoret miehet eivät saisi paeta , nyt Irakista tai Syyriasta. 

Maassa jossa on useita taistelevia sotajoukkoja, eikä yhtään tarpeeksi vahvaa hallitusta pitämään yllä rauhaa, tilanne on hirvittävä. Julmat armottomat vähä järkiset teloittaja joukot tappavat kaikki ketkä tielle osuvat. 


Perheet pakenevat . Tässä teoksessa he pakenevat oman maan sisällä kulkien pohjoiseen, itään, etelään ja länteen, vuorilta laaksoihin. Pako matkojen aikana he menettävät kaiken ja ilman onnekkaita sattumia menettäisivät myös henkensä.
Kirjaa lukiessani itkin usein. jotkut kohtaukset olivat niin järkyttäviä , että en ole koskaan osannut kuvitella, että ihmisestä löytyy helvetillinen julmuus. 


Kokoajan mukana kulkee myös pelastuksen ja rauhan ajan toivo siinä on valtava voimavara nuorukaiselle.


lyhyt lainaus kirjasta/ " "luulimme, että teidät molemmat oli surmattu. Isoisä kutsui koko suvun hautajaisiin. Kaikki nämä ihmiset ovat täällä siksi, että sinä ja isäsi ovat kuolleet.
-Lakkaa puhumasta typeryyksiä, minulla on kauhea nälkä ja haluan vain jotakin ruokaa.
- En minä pilaile Qais tämä kaikki on järjestetty teitä varten.
----Katso tuolla on arkkunne......Arkut on tehty puusta ja peitetty mustalla kankaalla.....- Mitä arkussa on ?
Koska minä siellä en ainakaan ole.
- Siellä on narukelasi, muutamia leijojasi ja parhaat marmorikuulasi, kouluvaatteesi, muistivihkosi ja päiväkirjasi"/


Suosittelen kirjan lukemista juuri nyt ajankohtaisen pakolaiskriisin ja varsinkin näiden hädän alaisten ihmisten vuoksi. Kirja valoittaa hyvin myös islamin oppia ja kertoo rehellisesti monista ongelmista jotka ovat meille suomen kansalaisille vieraita ja outojakin.

Mitä enemmän tunnemme totuutta, kaiken mielettömän vihapuheiden ja rasismin alta, sitä enemmän voimme ymmärtää ja kohdata ihmiset ihmisinä.

Ettemmme eksyisi vaan rakkaudella pysymme inhimmilisyyttä kunnioittaen kohdatessamme uusia kulttuureja