Sain juuri luettua tämän kirjan.
Qais Akbar Omar on kirjailija
Afganiasta ja siitä hän myös kirjoittaa, teos on kronolokinen elänkerta
teos ja siitä erityinen, että se kertoo Afganistanin sisällissodan
ajasta nuoren lapsen kokemusten kautta, ja kertomus päättyy kun jatkuva
pakeneminen lopulta päättyy viimeisen pahan väistyessä ja ainakin
näennäisen rauhan tultua maahan. Qais on silloin jo yliopistossa.
Miksi halusin laittaa nyt kirja esittelyn?
Siksi että tämä kirja voi av
ata silmiä ja käsityksiä kaikille niille, jotka sanovat että nuoret miehet eivät saisi paeta , nyt Irakista tai Syyriasta.
Maassa jossa on useita taistelevia sotajoukkoja, eikä yhtään tarpeeksi
vahvaa hallitusta pitämään yllä rauhaa, tilanne on hirvittävä. Julmat
armottomat vähä järkiset teloittaja joukot tappavat kaikki ketkä tielle
osuvat.
Perheet pakenevat . Tässä teoksessa he pakenevat oman
maan sisällä kulkien pohjoiseen, itään, etelään ja länteen, vuorilta
laaksoihin. Pako matkojen aikana he menettävät kaiken ja ilman
onnekkaita sattumia menettäisivät myös henkensä.
Kirjaa lukiessani
itkin usein. jotkut kohtaukset olivat niin järkyttäviä , että en ole
koskaan osannut kuvitella, että ihmisestä löytyy helvetillinen julmuus.
Kokoajan mukana kulkee myös pelastuksen ja rauhan ajan toivo siinä on valtava voimavara nuorukaiselle.
lyhyt lainaus kirjasta/ " "luulimme, että teidät molemmat oli
surmattu. Isoisä kutsui koko suvun hautajaisiin. Kaikki nämä ihmiset
ovat täällä siksi, että sinä ja isäsi ovat kuolleet.
-Lakkaa puhumasta typeryyksiä, minulla on kauhea nälkä ja haluan vain jotakin ruokaa.
- En minä pilaile Qais tämä kaikki on järjestetty teitä varten.
----Katso tuolla on arkkunne......Arkut on tehty puusta ja peitetty mustalla kankaalla.....- Mitä arkussa on ?
Koska minä siellä en ainakaan ole.
- Siellä on narukelasi, muutamia leijojasi ja parhaat marmorikuulasi, kouluvaatteesi, muistivihkosi ja päiväkirjasi"/
Suosittelen kirjan lukemista juuri nyt ajankohtaisen pakolaiskriisin ja varsinkin näiden hädän alaisten ihmisten vuoksi. Kirja valoittaa hyvin myös islamin oppia ja kertoo rehellisesti monista ongelmista jotka ovat meille suomen kansalaisille vieraita ja outojakin.
Mitä enemmän tunnemme totuutta, kaiken mielettömän vihapuheiden ja rasismin alta, sitä enemmän voimme ymmärtää ja kohdata ihmiset ihmisinä.
Ettemmme eksyisi vaan rakkaudella pysymme inhimmilisyyttä kunnioittaen kohdatessamme uusia kulttuureja
