tiistai 15. joulukuuta 2020

Oikeudenmukaisuus

12 vuotiaana kuljin ovelta ovelle ja keräsin kolikoita koulun opettajan antamaan listaan, rahat menivät hyvään tarkoitukseen, sen tiesin jo siitäkin, että monet antoivat iloisesti hymyilen ja keräyspussi oli jo niin täysi, että oli pakko laittaa osa kolikoista taskuun, että sai vielä kerättyä lisää.
Kun tulin koulukaverin ovelle ja tervehdin iloisesti perhettä, minut kutsuttiin oikein sisälle asti.
Ojensin keräyslistan perheen isälle joka vilkaisi sitä ja sanoi ,- annappas tänne kaikki mitä olet kerännyt ja mene kotiisi, minä huolehdin näistä rahoista, että menevät perille.
Pelästyin ja mietin kuumeisesti miten pääsisi karkuun ja voisi hoitaa tehtävän kunnialla loppuun.
Vaan ei auttanut mikään, annoin rahakuoren ja listan miehelle ja juoksin itkien ulos ja kotiin.
Kotona vasta muistin, että suurin osa kolikoista olikin taskuissa. Nostin ne pöydälle ja laskin tarkoin.
77markkaa 50 penniä. Niistä täytyi nyt tehdä ihan itse selvitys. Mutta miten? Ei ollut listaa, ei tietoa paljonko kuoressa oli. Olipa tämä vaikeaa.
Lähdini kohti koulua, koska opettaja asui siellä, hän osaa varmasti auttaa mietin.
Onneksi opettaja oli kotona ja kutsui sisälle kun näki aran ilmeeni.
Mitkäs hätä sinulla nyt on? Opettaja kysyi.
Tälläinen keräyshätä on, kun Mailiksen isä otti minulta listan ja kuoren jossa oli rahaa, mutta osa oli taskussa, kun kuori oli liian täysi. Tässä on sieltä puuttuva osa, en tiennyt mitä tehdä, siksi tulin tänne. Osaahan opettaja neuvoa miten nyt ratkaistaan tämä pulma.
Vai sillä tavalla on tapahtunut. Kyllä minä hoidan asian sanoi opettaja ja otti kaikki 77markkaa 50 penniä ja sanoi
- Mene nyt vain kotiin ja ole ihan huoletta, minä hoidan asian.
Yöllä näin painaisunia. Minulla oli suuri kulta-aarre, mutta rosvot tulivat ja uhkasivat viedä kaiken.
heräsin hiestä märkänä ja kesti vähän aikaa tajuta, että se oli vain uni.
Eihän minulla mitään kultaaa ole missään vain muutama kuparin ja hopean sävyinen kolikko .
Aamuun ei ollut enää kauan aikaa, joten päätin lähteä lammen rannalle kävelemään.
Jo kaukaa hän näin miten joutsenet uivat ylväästi lammella.
Istuin lammen rannalle ja katselin vanhoja joutsenia, nyt ne eivät olleet yhtään äkäisiä, kun niillä ei ollut vielä yhtään poikasiakaan.

Mieleni tyyntyi ja kuulin tuulen soiton. Hiljaisen humisevan aaltoilun syvällä ajatusten poimuissa.
Nyt piti lähteä kouluun.
Tänään oli keräysten palautuspäivä. Minua suretti, kun en voinut ylpeillä ja antaa varmasti parasta keräystulosta. Niin arvelin, jo sillä perusteella , että olin saanut lähes joka talosta kolikot eikä kukaan sanonut, että olisi joku toinen jo käynyt ovella.
Päätin olla vain hiljaa ja katsoa mitä tapahtuu ja kuka voittaa keräyskisan, sillä paras sai ja kiitoksia ylenmäärin.
Kun Mailis sitten vuorostaan vei keräysrahat ja listan ja kuoren opettajalle, hän sai osakseen kiitoksia ahkeruudesta.
Olin purra kieleni kiukusta, mokoma koulukaveri, en kyllä ole sen kanssa enää koskaan, päätin.
Vaan iltapäivällä tapahtuikin muutos, opettaja kertoi koko luokan edessä, että Mailiksen keräyksestä puuttui 77markkaa 50 penniä ja puuttuva rahasumma on palautettava heti huomenna jos ei tänään ehdi.
Mailis kalpeni ja sopersi, että ei he ole koskeneet rahoihin, ei edes laskeneet niitä.
Niinpä, olisi pitänyt sanoi opettaja ja lähetti viestin Mailiksen isälle, että asia on hoidettava mitä pikemmin kuntoon.
Mietin, miksi opettaja ei kertonut, että hänellä oli se puuttuva rahasumma.
Ei noita aikuisten ajatuksia aina ymmärrä.
Niin siinä sitten lopulta kävi, kertoi opettaja myöhemmin, että Mailiksen isä oli erittäin vihaisena antanut sen puuttuvan osan, ja opettaja lisäsi sen summan keräyslistaan. Siitä tuli kaikkien aikojen suurin keräys koulussa. Mutta opettaja sanoi, että ei saa kertoa kenellekkään, enkä kertonutkaan, ennenkuin nyt kun siitä on niin kovin kauan aikaa.

Kotimatkalla kävelin onnellisena tien laitaa. Maantien reunassa kukkivat jo kevään ensi lesken lehdet.
Auto tuli niin nopeasti , että en edes huomannut, kun lensin konepellin ylitse ja putosin siitä ojaan.
Auto jatkoi matkaansa, Näin vain Mailiksen isän kasvot ratissa pienenä välähdyksenä.
Tunsin kipua joka puolella ja availin silmiäni ja katsoin miten uusi vihreä takki oli revennyt
helmasta niskaan asti.
Voi ei, mitä äiti nyt sanoo, kallis takki piloilla. Tunnustelin käsiä ja jalkoja, ne liikuivat ihan hyvin, kömmin pystyyn ja lähdin nilkuttamaan kotia päin. Vielä kilometri. Kävelin niin lähellä ojan reunaa kuin pystyin. Ojan vesi kimalteli auringossa, ja huomasin jo valkovuokkojakin tien penkereellä. Olkoot nyt siellä , käyn myöhemmin poimimassa.
Kotona nousi melkoinen metakka. - Missä ihmeessä sie oot ollut? Uusi takki riekaleena, ootko sie tapellut ?
-Joo olen auton kanssa, se voitti minut, sanoin.
- Herra isä siunakkoon! Auton allekko sie jäit? Nyt kerrot kaikki, tiedätkö kuka se oli joka ajoi päälle ja miten? Olitko sie keskel tietä? Miehä oon sanonu et aina ihan reunas kävelet.
- Minnuu koskee nyt äiti ! Sanoin ja riisuin riekaleet yltäni, nyt näkyi suuret mustelmat jaloissa, käsissä ja kun äiti katsoi myös selkä ja kyljet oli mustana.
.Voi herran pieksut sentään! Äiti manasi. -No mee nyt sänkyyn , hyvä kun oli enkelit kanssasi. Puhutaan huomenna lisää. Niin nukahdin ja unen läpi tuntui kipua kun liikahdin, piti olla ihan hiljaa paikallaan.
Uni tuli ja vei minut joutsen lammelle. Voi kuinka kaunista siellä olikaan ja lammen yllä leijui uskomaton määrä pieniä värillisiä palloja. Ajattelin, että nuo ovat niitä taivaan keijuja.