dialogi elämän syksy

Ajatuksia elämän syksystä


Syksy on tulosten aikaa, kaikkialla korjataan kesän satoa. Oranssinkeltaiset hehkuvat Auringonkukat ksi kypsyneenä. Miten minä löytäisin taidon sulautua vanhuuteeni yhtä uljaasti ja luonnollisesti?  Miten minusta tuntuu, etten ole oikein saavuttanut edes pientä murua varsinaisista syksyn tuloksista. On enemmänkin tyhjä olo. Tunnen syksyn vain lisääntyvinä vuosina, harmaantuvina hiuksina, raskaampina askelina, lisääntyvänä väsymyksenä ja uupumuksena. Haluaisin tehdä vielä niin paljon, mutta elämäni syksy ei salli. Se pakottaa minut kohtaamaan vanhuuden saapumisen.

Etkö tahdo hyväksyä saapuvaa vanhuuttasi? Miten voit elää sen jos et tunne sitä?

Onhan minun elettävä vanhuuteni vaikken hyväksyisikään sitä!

Mutta miten? Millaiset motiivit sinulla on elää? Mitkä voimat kantavat sinut syksysi keltaisten lehtien yli?

Mitkä voimat? Enpä ole ajatellut, että tarvitsen vanhetessani uudenlaisia voimia. Ymmärrän kuitenkin, että juuri siitä on kysymys. Luulen, etten ole hyväksynyt elämäni lehtien kellastumista ja kukkieni varisemista. Haparoin nälkäisenä ja janoisena nuoruuteni ravinteita tajuamatta, että niiden aika on auttamatta ohi ja edessä on elämän syksy. Kipeää tekee juuri se, kun tiedän kuinka luonnon syksy herää jo keväällä uuteen elämään, mutta minä en herää nuoruuden voimiin enää koskaan.

Miten niin et koskaan? Mistä tiedät, ettet herää koskaan uuteen kevääseesi? Kun katsot luonnon kiertokulkua ja näet kuinka mikään ei kuole syntymättä uudelleen, kuinka voit ajatella, että olisit joku poikkeus? Osaat puhua itsestäsi ja elämästäsi luonnon vertauksilla, miksi et osaa puhua uudesta keväästäsi luonnon vertauksilla? Miksi vanhuus on sinulle pelottava kuilu jolta ei ole paluuta, eikö se paremminkin ole täynnä kultaista loistoa, niin kuin Auringonkukat?


Auringonkukat todella! Voisiko vanhuuteni olla yhtä kaunis! Loistava ja hehkuva! Toivoisimpa todella!  Miten harjoittaisin itsessäni loistavaa ja hehkuvaa vanhuutta?

Miksi tekisit niin? Haluatko olla loistavan hehkuva, että sinut hyväksyttäisiin ja sinua rakastettaisiin, vai toisiko se iloa ja tyydytystä itsellesi. Miten voisit olla tosissasi piiruakaan loistava, jos olet raihnainen, uupuva ja tyhjä, ettet olisi vain idealistinen tuulihattu, niin etsi keino muuttaa suuntaa, harjoittaaksesi intohimoa hyväksyä jokainen edessä oleva vanhuuden päivä lahjana, joka on vain sinua varten, että osaisit nauttia elämästä kipujenkin läpi.


Kipujen läpi! Se on niin helppo sanoa, käytännössä se taito on hauras. Kun kipu ja tuska raastaa olemusta tai jokin oma tai läheisten rakkaiden vastoinkäyminen iskee päin näköä, niin kaikki loisto ja hehku hiipuu tummiksi hiiliksi. Aika usein tarvitsisin apua hiillokseen puhaltamisessa. Mistä saan kantavan voimavaran hyväksyä uupuneet askeleet? Mistä löydän innoittuneen intohimon? Mistä löydän liekin innostua elämän arjesta vanhuudessa?

Voimaa saa oivallusten viemisestä elämään. Mikään ei liene perustavampi voimavara, kuin omakohtainen oivallus. Hei, tämä asia on näin, juuri minun elämässäni ja juuri tällä hetkellä. Me ihmiset kautta maailman elämme yhdessä, rintarinnan, kuin kedon Auringonkukat jaamme maan, ilman ja veden. Synnymme elääksemme, elämme elääksemme ja kuolemme elääksemme.


Miten vaikutan tähän elämään juuri nyt ja miten osaisin elää sen ajan joka vielä on edessä sulautumalla siihen, kuin kesäinen suvi viileisiin tuuliin, rohkeasti ja luonnollisesti?

Et mitenkään muuten kuin rakastamalla elämää, sen jokaista hetkeä, niitä vastoinkäymisiäkin. Mitä olisit ilman niitä? Jos elämä olisi kuin silkkiä vaan, helppoa ja tasaista soljumista, huomaisitko lainkaan eläneesi? Eikö juuri vastoinkäymiset pysähdytä ja käynnistä ajattelumme?


Näen siis paljon vaivaa elääkseni päiväni niin, että niistä piirtyy muisto, vaikka pienikin, silloin olen elänyt oikeasti. Päivä jota en muista on hukkaan heitetty lahja. Minun tulee siis harjoittaa sellaista elämänlaatua, että se pirtyy kuvina ja ne kuvat rakentavat minua itseäni. Kun näen epäonnistumiset ja niiden syyt, voin selvitä seuraavasta paremmin ja kun näen onnistumiset ja voitot, joissa olen saavuttanut tavoitteeni tai jopa ylittänyt ne, niin eivätkö ne olisikin parhaita opasviitoja.?.

Siinähän se on, ihmisen elämän syksy, mieli täynnä kokemuksia, tekoja ja seurauksia. Elämämme oppi on paras tienviitta omalle vanhuustielle. Aina kun jaksat olla hereillä, muista elämänliekki. Mitä ikinä teetkin, tee se innolla. Älä tee sitä mikä tympii, pyri tekemään sitä mikä pitää sinut hehkuvana. Jos sinun on pakko tehdä sitä, mistä et pidä, etkä innoitu, mieti voisitko tehdä sen toisin, uudella tavalla.
Lapsiko minussa vai nuoruuden jano vastustaa luonnollista sulautumista vanhuuteen?


Elämän muutosta vastustaa ensin eniten oma minä, se roikkuu omissa tavoissaan ja juuttuu omiin aikoihinsa. Toiseksi voittaessasi itsesi huomaat, ettei muutosta hyväksy toiset ihmiset. Sinua nuoremmat huomaavat oman vanhenemisensa sinun kasvoiltasi. Kaikilla ikäkausilla on aikansa ja jokainen niistä on valmistautumista seuraavaan.


Tuota eivät kaikki muista nykyaikana. Aika suosii nuoruuden voimaa ja innovaatioita. Uusi A-luokka on ikuisesti nuori interaktiivinen ylimystö. Eläkeläiset on viruksia heidän kompuuttereissaan ja vanhukset vaietaan kuoliaaksi XXL kapaloihinsa. Miksi he tekevät tämän itselleen?


On hyvä huomata, että kaikkina aikakausina teemme kaiken itsellemme. Valmistamme huomista. Mitä itse olet tehnyt vanhuuden hyväksymiseksi? Mitä oma ikäluokkasi on tehnyt? Katso, se mitä saat on valmistettu aina sekä yksin, että yhdessä toisten kanssa.


No ehkäpä ikärasistiset piirteet maailmalla ovat sittenkin huikean teknisen kehityksen väliaikatila. Kunhan printterien hurina tasaantuu ja sotavuosien ikäpolvet alkavat surffailemaan netissä, niin eiköhän ainakin sanoma mene perille. Nyt on nyt, mutta samalla se on huomisen eteinen.

Luottamalla luonnollisen muutoksen tarpeellisuuteen ja oikeuteen voitan itseni taistelun tutkainta vastaan. Siis pää pystyyn ja elän elääksesi täyden elämän kaikin oikeuksin.