Anssi elämäni hennoin rakkaus

Anssi elämäni hennoin rakkaus. Lapsen puhtaudella, sielun täysi. Unohtumaton .
ANSSIN MUISTO

Päivä on tuulinen. Syystuuli on lähes raaka. Kävelen pojan vierellä tienpiennarta. Kävelytietä ei ole. Autot ajavat ohitse roiskuttaen rapaa. Pojan nimi on Anssi. Hän on pienikokoinen ja hentorakenteinen. Isommat pojat kiusaavat häntä milloin mistäkin syystä. Anssi on sotaorpo. Isä kaatui sodassa ja hänen äitinsä työskentelee kylällä pesten rikkaampien pyykkiä ja siivoten koteja. Anssilla on kuluneet housut ja paksu käsinkudottu villapaita. Sen päällä on ohut pusakka. Anssi sai koulusta paksumman pusakan talveksi. Opettaja jakoi niitä sotaorvoille. Anssi olisi tarvinnut kyllä kunnon kengätkin, mutta ehkä hän saa ne vielä ennen pakkasia. Anssilla on vaaleat ohuet hiukset ja siniharmaat silmät. Ne katsovat arkana ja tutkien ympärille. Hän on hiljainen, mutta kun hän hymyilee on kuin taivaasta sataisi keijuja. Kävelen edellä. Meillä on sama koulumatka. Anssi asuu melkein naapurissa. Joskus me leikitään metsässä ja kiipeillään puissa. Tulemme lähelle rautatieasemaa. Siinä on puomi alhaalla. Juna on tulossa jostain suunnasta. Pysähdyn ja vilkaisen taakseni. Anssi roikottaa reppuaan ja kaivaa sieltä jotain. Se on sininen nenäliina. Hän niistää nenänsä ja tunkee liinan reppuunsa. Juna kiitää ohitse hurjaa vauhtia. Juoksen puomille ja katselen kuinka se nousee hitaasti ylös. Anssi juoksee keskellä tietä ja samalla hetkellä näen suuren rekan, joka yrittää jarruttaa. Sen nopeus on valtava ja sen koko kasvaa silmissä. Anssi katoaa hetkeksi silmistäni. Näen pysähtyneen rekan mustan pyörän ja sen alla ja sivulla Antin ruhjoutuneen vartalon osia. Verisiä lammikoita ja murskaantuneen pään. Anssin aivot ovat rekan pyörien edessä, kuin jokin kuutamokiisseli. Kuljettaja astuu ulos korkeuksistaan ja näen hänen silmistään saman kauhun, jota kenenkään ei pitäisi nähdä. Ei koskaan ei missään. Tuijotan typertyneenä rusentunutta päätä ja valkoharmaata lientä, joka alkaa levitä tielle, kuin rikki mennyt kananmuna. Anssi missä sinä olet? Anssi missä sinun naurusi helisee, kuin keväisten keijujen kellot? Anssi! Sinä olet ilmassa ja leijut sormilleni ja puristan sinut mieleni pohjaan asti. Sinä olet siellä ikuisesti. Sinä elät minun muistoissani. Varsinkin kun näen rekan. Onko sinun hymysi yhä hellän arka, muistatko? Kuinka me kerran kuljimme saman saraheinän reunustamaa polkua ja sinä imit suolaheinää ja nauroit. Samalla suureella sammaleen pehmentämällä kivellä me istuimme ja minä kerroin sinulle Jaakobin pojista. Siitä kuinka veljet heittivät Joosefin kaivoon, että Hän ei olisi enemmän rakatettu. Ja hän pelastui ja hänestä tuli Suurmies Egyptin maassa. Hän armahti veljet tavatessaan. Sinä olit iloinen, että hän armahti. Niinkuin me pelmusimme metsikössä ja kiipesin sinuun majaasi kahden vanhan puun oksille. Olimme hiljaaa rintarinnan ja kerroimme minkä hahmon näimme puotapilvissä. Käsikädessä me juoksimme kotiin ja kailotin suvivirttä. Jo joutui armas aika..