lauantai 28. marraskuuta 2015

tarpeelliset kivet









Panivat syntymässä kiven sydämeen ettei sydän olisi liian kevyt, lähtisi lentoon.
 Panivat leipoessa kiven leipään ettei totuus syödessäkään unohtuisi.
Panivat matkaan lähtiessä kiven kenkään ettei tiellä turhaan tanssittaisi.

- Tommy tabermann

torstai 19. marraskuuta 2015

En tahtonut herätä

Hän lähestyi minua hitaasti . Pysähtyi eteeni ja kosketti. 
Kuuma energia virtaus lävisti koko kehoni.
 Olin kuin virvatuli, keinuen onnellisessa kevyessä liekkien keinussa.
Istahdimme ranta-aitan terassille katsellen taivasta, jossa kuultavat lumipilvet leijailivat . 
Näimme jupiterin rengasvyöt kimaltaen kultaa ja kirjainkuvioita.
Hän sanoi: - Katso, tuossa on salattu koodi, jonka avain on kullattu.
Tuuli tuiversi,  kun taivaalta satoi alas suuria lumitähtiä, juuri silloin hän otti minut syliinsä.
Enkä tahtonut herätä 

sillä juuri silloin tiesin sen, hän on avaimeni tähtiin



kirjoitin uneni niinkuin sen näin..joskus todella harmittaa kun herää vaikka ei tahdo, juuri kun on avautumassa jotain todella suurta oivallusta tai mielenkiintoista kokemusta.
yleensä unet avautuvat silti jossain vaiheessa elämää..










keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Norma

Sofi Oksasen uusin teos Norma oli pieni pettymys.. Vika on varmaan minussa, minun oli vaikea pysyä mukana jopa ihmisissä, Ihmisten nimet olivat kuten Normakin jostain Esstin ja aina en tiennyt oliko kysymyksessä mies vai nainen, selvisihän se lopulta.
Tarinahan pyörii jokseenkin Helsingin Kallion ympyröissä, jotka ovat minulle tuttuja kun tytär asuu siellä ja olen ravannut kaikki Kallion nähtävyydet, niistä upein on Kallion kirkko ja ehkä 100 vuotian kirjasto.
Norman tarina pyörii kampaamoissa, hänellä kasvaa hiukset metrin päivässä..tämä on fantasiaa mutta Sofi tuo esille taitavasti naisten hiusten käytön.. Norman lähisukulaiset ovat lähes mafia tyypppisiä , rahan ja vallan himossa haluaisivat saada Norman haltuunsa ja tehdä miljoona pisnestä  turhamaisten naisten kauneutta parantaakseen.
Sehän on oikeesti in ja muotia että naiset joilla suinkin on rahaa ostavat aitoja hiuksia joko lisukkeiksi tai koko peruukkiin.. Hiukset kun on naisen kruunu.. Mutta kun mafia tekee siitä ryöstöä keräten köyhien maiden naisilta hiukset ja liittävät mukaan vielä sijaisäityeden tilanne muuttu jo monien henkeä uhkaavaksi.
Se jolla on valta ja raha ei katso inhimmilistä hätää ja riistoa.
Eniten himoittu uhri on tietysti juuri Norma, koska hänen hiustensa laatu sopii aivan kaikille, Norma on saalistajien pääuhri.
En halua paljastaa kirjasta enempää ettei mene lukuhalut kokonaan..
pari lainausta tyylistä.. /Alvar naputti sormiaan hänen edessään.
-Pitääkö kutsua apua?
Norma räpsäytti silmänsä auki
-Tuliko hän vaatimaan rahoja?
- Hän tuli kampaajalle. Onko sinulla ongelmia niiden ihmisten kanssa joilta hankit tukkaa? /

/ Lambertit ovat suuruudenhulluja, he haluavat koko maailman, he ovat valinneet ristiretkelleen oikeat alat, se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee miehet ja se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkansa.

Tässä kitetyy kirjan ydin.. Kuningas on se joka hallitsee kaikkia mitä itse tahtoo

Hyviä lukuhetkiä