Aika on ikuinen nyt hetki.
kadotin sieluni itsekkyyteeni.
Muutun kiveksi. Lootin vaimoksi.
Maa on pelkkää kalliota, kiviä soraa niin pitkälle kuin näen.
Vesirajaan ja veden alle.
Makaan kalliolla, tunnen sen ikiaikaisen hajun ja rosoiset pinnat ihollani.
Olen alaston ja vaivun kiveen.
Annan kiven kylmyyden tulla minuksi.
Kivetyn ja painaudun yhä syvemmälle ..syvemmälle.
Tasoitun aikaan.
Jään paikalleni. Olen ikuinen.
Ihmiset kulkevat ylitseni näkemättä raajojani, kehoani, ruohoista kalloani,
kevätkukan hentoa sineä sammuneissa silmissäni ja huulteni pihlajanmarjojen värittämää punaa.
Maailma on häikäisevän kirkas.
Muurahaiset avaavat uusia polkuja lanteilleni ja
kantavat korttaan rintani ylitse.
Illan hämäryys väreilee usvaa.
Päivät luovat sateita, jotka piiskaavat pintaani.
Saan tuulelta siemeniä. Ne itävät ja synnytän sammalta ja heinätupasta.
Syysmyrskyt raivoavat ylläni ja lumihuntu pukee minut auringon morsiammeksi.
Taivas tanssii pilvien keinussa. Ottiko puolisokseen..vai antoiko pois?
Ja jääkaudet mursivat kiveni soraksi
hiekaksi merien kehtoon.
Elämän kohtuun. Merestä nousevaksi lihaksi.
google kuvat
