Mielenkuvat tulevat esiin valokuvissa, piirustuksissa, maalauksissa, mandaloissa, sekä runoissa ja tarinoissa..
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
lauantai 28. toukokuuta 2016
kesän sylissä
Aurinko paistaa ja linnut laulaa, on kesä!
Vihdoikin kotona, olon jälkeen saan elää hiljaisuudessa ja
juuri niin kuin haluan. Kellon ajoista viis!
Nämä kaksi ensimmäistä vuorokautta on mennyt univelkaa korjatessa.
Väsymys on ollut hyvin voimakasta..
Ihan pienistä ei kannata välittää.
Rakensin itselleni steppilaudan isoista kirjoista, päällystin kumimatolla , että en liukastu. Tämä on rappuaskeleen harjoitusta sisällä.
Ulkona on täysi kesä ja lämmintä, yritän tehdä pikkulenkin viemällä roskat. Heh, on sekin liikuntaa ja kävelyä tulee edestakas noin 300 metriä.
Mieleni on ollut jotenkin järkkynyt kaikesta näkemisestäni.
Ei niinkä
Mutta en voi unohtaa muutamia vanhuksia joilla oli monia sairauksia ja ongelmia esimerkiksi liikunnan ja syömisen kanssa,
Viimeisenä viikkona oli huoneessani potilas jolla oli ollut aivoinfarkti, sen jälkeen kaatuminen ja aivotärähdys. Omaisten puheista käsitin myös muita vakavia sairauksia.
Tämä potilas pakotettiin kävelemään aamulla ruokasaliin, nostettiin sängystä pystyyn ja annettiin käsky, kävele.
Hän katsoi tyhjin silmin eteensä ja näin selvästi, että aivot evät ymmärtäneet käskyä, hän seisoi paikallaan, Sitten hoitajat auttoivat jalkojen siirrossa ja hän alkoi hitaasti edetä.
en katsonut sen jälkeen hänen menoaan, kun poistui huoneesata.
Kävin suihkussa,
Hoitaja paketoi kipsit muovipussiin, sormet oli vapaana, joten sanoin, että en tarvitse apua. Sain käydä pesulla yksin.
Sen jälkeen menin aamiaiselle, ja näin miten huonekaverini istui katsoen tyhjyyteen, puuro ja kahvimuki oli koskematta.
Hoitaja kävi ja antoi lusikan käteen sanoen, syö
Ei syönyt, sen sijaan potilas istui siinä samassa paikassa koko päivän 9 tuntia, liikkumatta ja syömättä. Vierastunnilla tuli hänen puolisonsa ja tytär ja yrittivät syöttää. Se oli hyvin vaikeaa, siihen oli siihen mennessä vaihdettu jo päivällinen, En siis seurannut häntä koko ajan. Lounaalla havaitsin että hänelle juotettiin energia ravintoa pullosta.
Kun potilaan puoliso haki pyörätuolin ja kärräsi potilaan vuoteeseen , potilas simahti heti paikalla.
Nukahti ja pieni kuorsauksen ääni kertoi unen syvyydestä.
Potilaan puoliso alkoi jutella kanssani ja kerroin hänelle mitä ja miten päivä on kulunut hänen puolisollaan. Sanoin suoraan, että on välttämätöntä, että joku omaisista käy joka päivä auttamassa niin ruokailussa kuin liikunnassa.
En voisi itse kuvitellakkaan istuvani 9 tuntia paikallani yhtä kyytiä. Verenkieroni häiriintyisi ja jalat turpoaisi.
Tämä tapaus oli yksi joka toistui myös muutaman pahasti dementoituneen potilaan kohdalla.
Ajattelin, voi hyvä luoja, anna minun kuolla ennen kuin olen noin avuton.
Miettiessäni asiaa nyt kotona tarkemmin ajattelin myös niin, että kun kysymyksessä on kuntoutussairaala, heillä on siellä tarkoitus aktivoida potilasta parhaansa mukaan.
Sitten voi miettiä oliko tämä sairaala täysin toiminta kyvyttömille oikea paikka.
Sairaalat olivat täynnä. Henkilökuntaa liian vähän potilas määrään verrattuna, siellä on kuitenkin apulaisia joita voisi kouluttaa auttamaan esimerkiksi syöttämisessä, että potilaan kunto ei laskisi.
Ainut oma kokemus liittyi apulaiseen, koska minulla oli vaikeuksia nousta tuolilta kädet kipsattuna ja polvet iskusta revähtäneenä ja tunnottomina vain kipua säteillen , pyysin apua yhdeltä apulaiselta päästäkseni ylös, vastaus oli yllättävä. - Se ei kuulu tehtäviini.
Aha, no sitten odotin kunnes hoitaja ehti tulla auttamaan, mutta en ehtinyt enää vessaan ja niin pissa tuli housuun. Ei siinä sen kummempaa, uudestaan suihkuun itsenäisesti ja uudet housut.
Mietin ongelmaa. Ymmärrän sen, niin että apulainen ei voi auttaa, koska sairaala on vastuussa jos jotakin sattuu.
Vaikka minua olisikin tarvinnut auttaa vain vähän nostamalla vyötärön kohdalta housuista selän puolelta, niin raskas peppuni olisi noussut kiltisti..
Sairaaloiden henkilökunnan työtehtäviä tulisi mielestäni muuttaa ja laajentaa niin että kaikessa ei tarvittaisi sairaanhoitajaa, vaan apulaiset koulutettaisiin pieniin avustus tehtäviin.
Kuten syöttäminen ja auttaminen ylös .
Nykyään nämä vanhusten laimin lyönnit ovat olleet paljon esillä mediassa, eikä turhaan.
Asioita voitaisiin korjata jos käytettäisiin maalaisjärkeä enemmän.
Omalata osaltani yritin auttaa muita potilaita , syötin niitä kilttejä ja hiljaisia dementia mummoja ja edellistä huonekaveria menin auttamaan vessaankin, mutta se oli virhe, satutin murtunutta kättä, onneksi en pahasti. Tajusin että ainut apu mitä voin antaa on juuri syöttäminen. Eikä siitä kukaan valittanut, mutta muusta avusta sain ehdottoman kiellon.
Askartelu hetkistä sain jopa kiitosta. Se nyt oli minulle helppoa, kun toivat paperia ja värikyniä aloin innoisani piirrellä ja värittää, lahjoittaen jokaisen valmiin kuvan toisille potilaille.
Kannustin kaikkia yrittämään värittämään kuvia, ja kun oikein kovasti kehui yritystä niin sain nähdä ihan upeita piirroksia. Yksinkertaisia hedelmiä ja kukkia. Se oli hauskaa.
Tuolijumppakin oli hauskaa, rentoutti kireän niskani.
Kaikkein hauskinta oli aivojumppa.
Se oli mulle tuttua kirjoittaja piireistä.
Nyt istun työpöydän ääressä ja olen onnellinen kun olen kotona, olen pärjännyt ihan hyvin yksinkin, kun tyttäreni haki ruokaa ja lääkkeet..
Siivoushommat on nyt vähän aikaa unohdettava. Kaupasta tuotiin valmiita ruokia, ja kyllä nämäkin on hyviä. Nälkäänsä syö vaikka jäniksen jälkiä ja piirrettyä haukea:))
Piirrä aurinko säteesi
syövytä sieluuni uusi valo
tuoksu kukkiva puu
huumaa mieleni syvyys
rauha ja rakkaus
älä mene ohi
sivele otsaani suudelmat
kirkkauden aamun koi
torstai 31. maaliskuuta 2016
Talvi meni ja kevät tuli Helsinkiin
,
Kovin talviselta ei talvi täällä pääkaupunkiseudulla tuntunut.
Piirrellyt olen, tehnyt kutoen sukkaa ja lapasta. Väritellyt mandaloita, lukenut , monta romaania.
Tällä hetkellä vielä lukematta 10 kirjaa.. ainut joka menee uudestaan luettavaksi on
Sinuhe Egyptiläinen.
Se kirja lumosi minut jo nuorena, valtavan hyvä aikakausi kuvaus, mietin monesti, että Waltari oli tehnyt paljon pohjatutkimusta. Raamatun hän osasi ulkoa, ja sen lisäksi oli tutkittu monta historian kirjaa,
Terveellisempään ruokavalioon olen siirtynyt, paljon kasviksia, hedelmiä , kaikkea tervellistä.. Laihtumaan en ole päässyt, senverran hyviä on olleet soseet , keitot ja erilaiset pataruuat, leipomisestakin olen tehnyt jo tavan..ruisleipää vielä kaupasta ostan.
pulla pitää olla kotona leivottua, Pääsiäisenä lapsenlapset mutusteli kanelipullat alle aikayksikön.
Olen pitänyt blogissa taukoa, ollut päivittäin facebuukissa, siellä kun on monenlaisia ryhmiä, olen löytänyt monia kiinnostavia. saa jokainen valita mieleisensä, minua kiinnostaa runot, kirjoitukset ja keskustelut , mutta politiikka on aihe josta en enää jaksa innostua, se vain tekee mielen mustaksi.
Parempi kun laitan pään pensaaseen ja annan maailman mennä niin kuin tahtoo, kun en siihen kuitenkaan paljon voi vaikuttaa.. ah, jos voisin.. no ei siitäkään kaikki tykkäis.
Yhtä harrastustani en ole harjoittanut nyt vähään aikaan, johtunee mielialasta ja maailman tapahtumista. ei tietenkään minusta.. höh.. laiskuudesta ehkä vähän ja keskittymiskyvyn puutteesta.
Katsotaan jos kevät toisi tähän apua, aurinko, kukat, lapset, unelmat.. saako mummoilla olla unelmia?
Oli miten oli minulla on, unelmissa on toivon siemen´. Ihania kevät aikoja kaikille kavereille täällä ja ohikulkijoille. Kiitos kun olet olemassa.
torstai 7. tammikuuta 2016
Pakkasen puremat
Ihanaa kun kun tuli vihdoinkin kunnon pakkaset. Hyödynsin sitä täysin voimin, jopa loppuun asti. Meni voimat liikaa rehkiessä, mutta olen tyytyväinen tuloksiin.
Eli tein sen mitä lapsuuteni kotona tehtiin ensi pakkasilla.
Silloin ei ollut parveketta, joten patjat, peitot, tyynyt, villavat vaatteet, matot, + kaikki pienimmätkin villaset ja kissankarvaiset kopat, ensin imuroin ja sitten kannoin parvekkeelle ja avasin kaikki lasit että varmasti pakkas herra saa pureksia, kaikki herkulliset pölypunkit ja mitä ikinä niissä nyt löytyikään.
Kun alkaa siivota näin tehokkaasti, löytyy uutta kohdetta koko ajan lisää.
Niinpä irrotin sohvan päälliset ja käytin ulkona nekin, mutta oli muutamia tahroja joten ei muuta kuin pesukoneeseen. Tänään pesen viimeiset irtopäälliset..
Puuhani päätteeksi olin ihan puhki, voimaton.. mutta mikäs on levätessä raikkaassa kodissa.
Lattiaa en jaksanut vielä pestä, moppasin kuivalla mopilla. Pesen kun jaksan.
Matot on yhä parvekkeella..ja raikastuvat samalla kun terhakka pakkanen puhdistaa mahdolliset elävät bakteerit.. Tänään en ole jaksanut tehdä mitään , jatkan yhä vegaani ruokavaliotani, alan jo tottua tähän. En ole dieetillä, mutta tietysti paino vähän laskee kun rasvat ja sokerit on lähes kokonaan pois, eikä paljon suolaakaan ruokiin lisätä. Ruisleivässä on päivän suola annos.
Netissä jaksan roikkua ja välillä värittelen mandaloita.. kudon koirille villapaitoja ja luen romaania, joka on minulle vähän viipyilevä, mutta jatkan silti. Elokuvia ei tänään tule, ehkä katson Musta maalatun osan. se on sarja kolmosella.
Heippati rallaa kaikille ja raikasta tammikuuta. Pakkasesta on hyötyä myös tautien hävittämisessä , sehän tappaa myös flunssa bakteerit , tehoaako viruksiin en ole ihan varma.. Mutta pidän itseni lämpimänä. etten vilustu.
Eli tein sen mitä lapsuuteni kotona tehtiin ensi pakkasilla.
Silloin ei ollut parveketta, joten patjat, peitot, tyynyt, villavat vaatteet, matot, + kaikki pienimmätkin villaset ja kissankarvaiset kopat, ensin imuroin ja sitten kannoin parvekkeelle ja avasin kaikki lasit että varmasti pakkas herra saa pureksia, kaikki herkulliset pölypunkit ja mitä ikinä niissä nyt löytyikään.
Kun alkaa siivota näin tehokkaasti, löytyy uutta kohdetta koko ajan lisää.
Niinpä irrotin sohvan päälliset ja käytin ulkona nekin, mutta oli muutamia tahroja joten ei muuta kuin pesukoneeseen. Tänään pesen viimeiset irtopäälliset..
Puuhani päätteeksi olin ihan puhki, voimaton.. mutta mikäs on levätessä raikkaassa kodissa.
Lattiaa en jaksanut vielä pestä, moppasin kuivalla mopilla. Pesen kun jaksan.
Matot on yhä parvekkeella..ja raikastuvat samalla kun terhakka pakkanen puhdistaa mahdolliset elävät bakteerit.. Tänään en ole jaksanut tehdä mitään , jatkan yhä vegaani ruokavaliotani, alan jo tottua tähän. En ole dieetillä, mutta tietysti paino vähän laskee kun rasvat ja sokerit on lähes kokonaan pois, eikä paljon suolaakaan ruokiin lisätä. Ruisleivässä on päivän suola annos.
Netissä jaksan roikkua ja välillä värittelen mandaloita.. kudon koirille villapaitoja ja luen romaania, joka on minulle vähän viipyilevä, mutta jatkan silti. Elokuvia ei tänään tule, ehkä katson Musta maalatun osan. se on sarja kolmosella.
Heippati rallaa kaikille ja raikasta tammikuuta. Pakkasesta on hyötyä myös tautien hävittämisessä , sehän tappaa myös flunssa bakteerit , tehoaako viruksiin en ole ihan varma.. Mutta pidän itseni lämpimänä. etten vilustu.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Muistatko rakas
Istuimme omenapuun varjossa, sen harmaan viltin päällä puukeinussa.
Siinä me katsoimme sylikkäin taivaan pilvien välistä vilkkuvia tähtiä.
Niin nuoria ja rakastuneita, muistatko vielä? Sinä suukotit minun huuleni helliksi. Kerroit minulle tarinaa ajasta kun olit hyvin pieni poika, mutta silloin se oli sinulle siunaus.
Sinun ei tarvinnut mennä rintamille, ei etu
eikä takamaille.
Tehtäväsi oli viisivuotiaana olla mies talossa. Eihän muita miehiä ollut, kuin naapurissa. Pidit huolta että siskot totteli äitiä ja autoit äitiä kun hän lypsi muurikkia, niin antoisaa lehmää joka antoi niukan ravinnon, riittihän siitä joka päivä vähän myyntiinkin.
Äitisi kutoi villasukkia isällesi rintamalle ja sinä sait kiikuttaa ne postiin, lähetit aina paketin mukana piirtämäsi kuvan, joka näytti että kotona oli kaikki hyvin.
Kuvan keskellä oli lehmä , sinä, äiti, siskot ja kaikki kanat, kymmenenkö niitä oli? Niinhän sinä sanoit silloin keinussa. Mahdatko muistaa vielä. Siitä on niin kauan, minä kyllä muistan sen illan kirkkaana aina, me naiset muistetaan kun kuulemme unelmien täyttyvän.
Minä aavistin jo mitä sanot, olit niin jännittynyt, voi rakas ! Olisit vain sulkenut syliisi ja kuiskannut oikein hiljaa, ei sinun piti nousta ylös ja polvistua, enhän minä ollut kuningatar, en edes prinsessa, silti sinä polvistuit siihen keinun eteen ja katsoit niin syvälle silmiini, että minua huimasi.
Tuletko vaimokseni? Niin sinä kysyit. Minä sinkosin syliisi ja vastasin , tahdon , koko loppuelämän tahdon olla vain sinun vaimosi.
Sinä yönä minä nukuin sinun vieressäsi siinä keinussa, olihan kesäyö lämmin. Lintujen laulu ja sirkutus herätti meidät ja mikä tähtien kimallus silmissäsi loistikaan. Muistatko rakas vielä?
Kumpa tietäisin, olen kyllä aistinut että olet lähellä, joskus unessa suutelet minua, joskus kuljetat vuorille, kerran veit minut lentokoneella tähteesi, näytit hienon uuden kodin, siellä oli paikka minulle valmiina. Niin sinä sanoit.
Nyt minun täytyy lähteä kotiin lasken nämä kukat tähän kauniisti, pyyhin pölyt kivestäsi . Työnsin pienen piirtämäni kuvan mullan alle, voit katsoa siitä, kaikki on hyvin..
siinä keskellä istun minä ja ympärillä on meidän lapsemme, puhun usein heidän kanssaan sinusta, he alkavat unohtaa, ja lapsenlapset , näetkös kuinka paljon heitä on?
Elämäsi jatkuu täällä heissä, oletko huomannut miten kolme pojista on paljon sinun näköisiä? Eikö se ole ihmeellistä?
Minusta on, olen teettänyt kaikille vaarin kuvan, se on heillä seinällä kauniissa kehyksessä, olet varmaan käynyt katsomassa, en ole varma, mutta luulen niin. Taas olen jutellut sinulle rakas näin kauan, viikon alussa on Vappu ja menen juhlimaan lastemme luokse.
Minä kerron heille taas jonkun tarinan, kenties se olisi kiva jossa kävimme kesälomalla Punkaharjulla. Muistatko sinä, kävelimme harjua Kultakivelle asti. Ja minulla oli kauheat rakkulat jalassa.
Silloin sinä annoit minulle sukkasi ja kävelin lopun matkan sinun sukat jalassa. Kyllä ne menivät ihan pilalle, pohja oli ihan puhki, mutta ostinhan sinulle uudet, ne kauniin harmaat, joissa oli punainen raita, ne oli kestävät sukat.
Minulla on ne vieläkin, pidän niitä yöllä kun tahdon olla lähelläsi.. hyvin lähellä
Siinä me katsoimme sylikkäin taivaan pilvien välistä vilkkuvia tähtiä.
Niin nuoria ja rakastuneita, muistatko vielä? Sinä suukotit minun huuleni helliksi. Kerroit minulle tarinaa ajasta kun olit hyvin pieni poika, mutta silloin se oli sinulle siunaus.
Sinun ei tarvinnut mennä rintamille, ei etu
eikä takamaille.
Tehtäväsi oli viisivuotiaana olla mies talossa. Eihän muita miehiä ollut, kuin naapurissa. Pidit huolta että siskot totteli äitiä ja autoit äitiä kun hän lypsi muurikkia, niin antoisaa lehmää joka antoi niukan ravinnon, riittihän siitä joka päivä vähän myyntiinkin.
Äitisi kutoi villasukkia isällesi rintamalle ja sinä sait kiikuttaa ne postiin, lähetit aina paketin mukana piirtämäsi kuvan, joka näytti että kotona oli kaikki hyvin.
Kuvan keskellä oli lehmä , sinä, äiti, siskot ja kaikki kanat, kymmenenkö niitä oli? Niinhän sinä sanoit silloin keinussa. Mahdatko muistaa vielä. Siitä on niin kauan, minä kyllä muistan sen illan kirkkaana aina, me naiset muistetaan kun kuulemme unelmien täyttyvän.
Minä aavistin jo mitä sanot, olit niin jännittynyt, voi rakas ! Olisit vain sulkenut syliisi ja kuiskannut oikein hiljaa, ei sinun piti nousta ylös ja polvistua, enhän minä ollut kuningatar, en edes prinsessa, silti sinä polvistuit siihen keinun eteen ja katsoit niin syvälle silmiini, että minua huimasi.
Tuletko vaimokseni? Niin sinä kysyit. Minä sinkosin syliisi ja vastasin , tahdon , koko loppuelämän tahdon olla vain sinun vaimosi.
Sinä yönä minä nukuin sinun vieressäsi siinä keinussa, olihan kesäyö lämmin. Lintujen laulu ja sirkutus herätti meidät ja mikä tähtien kimallus silmissäsi loistikaan. Muistatko rakas vielä?
Kumpa tietäisin, olen kyllä aistinut että olet lähellä, joskus unessa suutelet minua, joskus kuljetat vuorille, kerran veit minut lentokoneella tähteesi, näytit hienon uuden kodin, siellä oli paikka minulle valmiina. Niin sinä sanoit.
Nyt minun täytyy lähteä kotiin lasken nämä kukat tähän kauniisti, pyyhin pölyt kivestäsi . Työnsin pienen piirtämäni kuvan mullan alle, voit katsoa siitä, kaikki on hyvin..
siinä keskellä istun minä ja ympärillä on meidän lapsemme, puhun usein heidän kanssaan sinusta, he alkavat unohtaa, ja lapsenlapset , näetkös kuinka paljon heitä on?
Elämäsi jatkuu täällä heissä, oletko huomannut miten kolme pojista on paljon sinun näköisiä? Eikö se ole ihmeellistä?
Minusta on, olen teettänyt kaikille vaarin kuvan, se on heillä seinällä kauniissa kehyksessä, olet varmaan käynyt katsomassa, en ole varma, mutta luulen niin. Taas olen jutellut sinulle rakas näin kauan, viikon alussa on Vappu ja menen juhlimaan lastemme luokse.
Minä kerron heille taas jonkun tarinan, kenties se olisi kiva jossa kävimme kesälomalla Punkaharjulla. Muistatko sinä, kävelimme harjua Kultakivelle asti. Ja minulla oli kauheat rakkulat jalassa.
Silloin sinä annoit minulle sukkasi ja kävelin lopun matkan sinun sukat jalassa. Kyllä ne menivät ihan pilalle, pohja oli ihan puhki, mutta ostinhan sinulle uudet, ne kauniin harmaat, joissa oli punainen raita, ne oli kestävät sukat.
Minulla on ne vieläkin, pidän niitä yöllä kun tahdon olla lähelläsi.. hyvin lähellä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)