maanantai 25. lokakuuta 2010

Linnake


Sain juuri luettua tämän kirjan.
 Qais Akbar Omar on kirjailija Afganiasta ja siitä hän myös kirjoittaa, teos on kronolokinen elänkerta teos ja siitä erityinen, että se kertoo Afganistanin sisällissodan ajasta nuoren lapsen kokemusten kautta, ja kertomus päättyy kun jatkuva pakeneminen lopulta päättyy viimeisen pahan väistyessä ja ainakin näennäisen rauhan tultua maahan. Qais on silloin jo yliopistossa.

Maassa jossa on useita taistelevia sotajoukkoja, eikä yhtään tarpeeksi vahvaa hallitusta pitämään yllä rauhaa, tilanne on hirvittävä. Julmat armottomat vähä järkiset teloittaja joukot tappavat kaikki ketkä tielle osuvat. 

Perheet pakenevat . Tässä teoksessa he pakenevat oman maan sisällä kulkien pohjoiseen, itään, etelään ja länteen, vuorilta laaksoihin. Pako matkojen aikana he menettävät kaiken ja ilman onnekkaita sattumia menettäisivät myös henkensä.
Kirjaa lukiessani itkin usein. jotkut kohtaukset olivat niin järkyttäviä , että en ole koskaan osannut kuvitella, että ihmisestä löytyy helvetillinen julmuus. 


Kokoajan mukana kulkee myös pelastuksen ja rauhan ajan toivo siinä on valtava voimavara nuorukaiselle.


lyhyt lainaus kirjasta/ " "luulimme, että teidät molemmat oli surmattu. Isoisä kutsui koko suvun hautajaisiin. Kaikki nämä ihmiset ovat täällä siksi, että sinä ja isäsi ovat kuolleet.
-Lakkaa puhumasta typeryyksiä, minulla on kauhea nälkä ja haluan vain jotakin ruokaa.
- En minä pilaile Qais tämä kaikki on järjestetty teitä varten.
----Katso tuolla on arkkunne......Arkut on tehty puusta ja peitetty mustalla kankaalla.....- Mitä arkussa on ?
Koska minä siellä en ainakaan ole.
- Siellä on narukelasi, muutamia leijojasi ja parhaat marmorikuulasi, kouluvaatteesi, muistivihkosi ja päiväkirjasi"/


Suosittelen kirjan lukemista juuri nyt ajankohtaisen pakolaiskriisin ja varsinkin näiden hädän alaisten ihmisten vuoksi. Kirja valoittaa hyvin myös islamin oppia ja kertoo rehellisesti monista ongelmista jotka ovat meille suomen kansalaisille vieraita ja outojakin.

Mitä enemmän tunnemme totuutta, kaiken mielettömän vihapuheiden ja rasismin alta, sitä enemmän voimme ymmärtää ja kohdata ihmiset ihmisinä.

Ettemmme eksyisi vaan rakkaudella pysymme inhimmilisyyttä kunnioittaen kohdatessamme uusia kulttuureja

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

ONNEN HELMIÄ





Hyvin positiivinen ja iloinen päivä on ollut tänään kaikin puolin. Ainut mikä vähän ei sovi toive listalle, on jonkun tasoinen lorvikatarri. Annan sen itselleni anteeksi ja hyppään  patjalleni ja vedän peiton korville, laitan ihanan rentouttavaa musiikkia soimaan ja nukahdan, ennen kuin kappale on puolessa välissä." katsoisin uutta arvokarttaani.Se onkin nyt hyvin mielenkiintoinen. Ei vielä läheskään valmis, kun ensin pitää lukea tarkoin ja sitten laittaa ensimmäinen vastaus, mikä tulee mieleen.
Kun olen vastannut kaikkiin nopeasti, hiljennyn hetkeksi ja aloitan alusta. Mietin voin viisi minuuttia, annan sen ajan tunteiden ja toiveiden lepatella kuin perhoset niityllä vapaasti. Aika on täysi ja valitsen nyt sen vastauksen , joka on eniten oikealta tuntuva.

Huomasin lopulta, että arvokarttani on jokseenkin yhteneväinen , siihen asti , kun tullaan kohtaan, jossa pitää kuvata mitä läheiset ja ystävät sanovat  muisto puheessa , kun kuvittelen, että olen kuollut ja lepään jo arkussa.

aluksi vaikeata. Sen mitä puolisoni sanoisi, sen tiesin , koska hän kirjoitti sen minulle viikkoa ennen omaa kuolemaansa.
Ne sanat olivat hyvin liikuttavat, sekä ne sisälsivät myös kätketyt viestit  ja anteeksi pyynnön, sekä antamisen.

Viestissä luki yksin kertaisesti näin:- Rakas Katri, olet ollut maailman paras vaimo ja olet maailman paras äiti lapsillemme.



Sillä hetkellä, se oli pieni iloinen viesti ja olin siitä hyvin kiitollinen.

Kun hän viikkoa myöhemmin kuoli, se viesti jäi viimeisiksi sanoiksi. Se lohdutti surussa ja antoi uskoa, että tulen voittamaan vastoinkäymiset, tulen terveeksi , kun luovun negatiivista tunteista. Näin myös tapahtui. Hänen viimeiset sanansa  pyyhki kaiken taka-alalle. Myöhemmin kohtasin toisen voima sanan antajan, kun olin sairas stressi, huolet, lapset, yksinhuoltajuus. Kaikki oli kannettava yksin. Silloin kuulin sanat, jotka vaikuttivat loppu elämääni tähän päivään asti.

Ne sanat olivat: Sinä olet hyvin vahva ja kestät henkisesti enemmän, kuin monet muut. Tällaiset positiiviset sanat elämän aikana, antavat ihmiselle todellisen voiman ja tahdon elää elämä hymyillen, jopa läpi kyynelten. Sillä kukaan meistä ei selviä elämästä, vaikka olisi mikä asema ja virka tahansa, ilman jotain vastoin käymistä.}">

Ihmisyys on inhimmilisten sanojen ja tekojen virheitä joskus täynnä, mutta niiden anti on oppimisen lahja.Aina, kun oivallan uuden ajatuksen ytimen. se on yksi onnenhelmi pitkään helminauhaan.Edessäni se on värikäs helminauha.
Yksi rakkaimmista helminauhoista on itse tekemäni rukous helminauha.

Kiitos elämälle on laulu, jonka voitte kuunnella you tubesta tämän luettuanne.
versio saa silmäni ilon kyyneliin.

Kiitos elämälle! Tänään On myös YK :n päivä. Toivotaan , sen muistuttavan yksilöitä ja kansa kuntia sopimaan riidat ja luomaan ympärille rauhaa ja rakkautta.


keskiviikko 20. lokakuuta 2010

tunnustus

Nainen meni ripittäytymään. "-Olen tehnyt syntiä", hän sanoo. "Millaista syntiä?"
Kysyy pappi. " Olen pettänyt miestäni".  "-Kuinka vanha Olette?"   "83-vuotias"
" Hyvä rouva , tarkoitatteko , että olette pettänyt miestänne tuossa iässä?"
" Isä, ei se nyt tapahtunut. Mutta siitä on mukava puhua."