keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Odotettu





Kevyesti  katan juhlapöydän.

Sinulle hedelmäisen marjan.

Sydämeni  syke kiihtyy

ajattelee miten viihtyy

Sinä odotettu rakas

elämän osani paras

Ethän välitä pienistä suruista

elämä on vain koottu muruista.

Hellyys on kaikki mitä mieli haluaa. Lämmin kätesi harteillani kuin villahuivi.
Kiipeän elämän vuorelle kankein askelin  ja levähdän  hetken hiljaa kuin kivi.
Niin kauas näen nyt armaani, kauemmas kuin arvasinkaan.
Kurkiaurat ja pilvet harmaat .Sinut vierälläni tunnen ja hengitän  samaa ilmaa.
Vain sinun äänesi  korvissani rakkaat. Vielä hetki meillä aikaa, silittää otsan uurretta hiljaa.
Painaa käsivarsi kainaloosi, kuin orava pesäänsä. Kajahtaa heleä onnen nauru.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Aika

Ystävyys on vaikeampaa
ja harvinaisempaa kuin rakkaus.

Siksi meidän täytyy hoitaa sitä
hellien ja tallentaa sydämeen.

Ystävä on sellainen,

joka tietää kaiken sinusta

ja vielä haluaa olla ystäväsi..

Kello käy ja aikani kulkee kohti tuntematonta.

Jotkut päivät ovat raskaampia kuin toiset.

Tuntuu kuin pilvet putoaisivat päälle,

eikä yksikään askel veisi eteenpäin.

Silloin pysähdyn ja vilkaisen kelloa,

se tikittää yhä vain vääjäämättä, välittämättä.

Kun lepään hetken aika unohtuu  ja

nukun ajattomuudessa. Hyvin kauniissa ajassa.

Siellä ei kello käy eikä ole kylmä eikä kuuma.

On vain hyvä olla ja kaikkialla liitävät

perhosten keveät sielut, ikuisuuden sumussa.

torstai 16. joulukuuta 2010

Sisukas




Olin kuuden ikäinen tytön huiskale, pitkä rimakinttu jo silloin.  Aatto ilta tuli ja tonttu oli viskannut ulko oven viereen muutaman paketin. Risuja minulle oli luvattu, ja vähän pelotti, jos niitä nyt tulisi, niin hetikö alkavat piiskaamaan.
No ei tullut risuja. Yhdessä paketissa oli käsin kudotut lapaset ja samoista langoista kudottu kaulaliina.  Ne oli niin iloisen värikkäitä punaisen, keltaisen ja sinisen värin raidoittamat. Käärin heti huivin kaulaani ja sovittelin lapasia, hyvät olivat ja lämpöisen tuntuiset. Toinen paketti oli pieni ja kova, jo päältä arvasin että se oli kirja. Avasin paketin ja kirjahan se oli Jöröjukasta ja oli siinä mukana vielä piirustus paperia ja kynäkin. Kyllä minä sitä Jöröjukkaa ihmettelin, että miten se tuolla tavalla antoi  kyntensä kasvaa ihan kippuraiseksi ja tukkakin oli takkuinen ja hapsotti rumasti.  Oma tukkani oli aina kahdella letillä nauhalla solmittuna ja nyt Jouluna oikein silkki nauhalla. Osasin lukea, koska äiti oli opettanut työ paikalla taukojen aikana. Lukeminen ei tuottanut ongelmia. Kirja oli luettu pian ja Jöröjukkakin siistittiin lopulta ihmisen näköiseksi.  Piirtäminen sen sijaan oli todella jännittävää. Asetin pöydälle vaasia ja omenavatia ja aloin hahmottelemaan kuvaa. Onneksi oli kumikin, että sain korjailtua työtäni. Lopulta siitä tuli ihan nätti kuva ja vein sen äidin piirongin päälle ja kirjoitin siihen Hyvää Joulua.
Päivä oli puuhakas oli viime siivoukset, ruoka ja saunassa käynti. Minua väsytti ja menin sänkyyni lepäämään.  Heräsin  ilta yöstä ja ihmettelin kun ei kotona ollut ketään.  Katsoin ikkunasta ja näin mummolan ikkunassa valoa isossa tuvassa ja siellähän he kaikki istuivat koko suku. Minut oli jätetty yksin nukkumaan.  En hyväksynyt tätä päätöstä, halusin mukaan toisten luokse. Ikkunat oli laitettu talvi kuntoon eli oli tulitikku rasioita lasien välissä ja valkoista liima paperia sauman kohdalla. Ovi oli lukossa olin vankina yksin kotona. Yritin räveltää lukkoa auki, pienillä lusikan varsilla ja ruuvimeisselillä, ei se ollut moksiskaan.
Hyvä on sitten päätin tuumasta toimeen. Käärin lahjaksi saamani kaulaliina käteni ympärille ja laitoin vielä pyyhkeen suojaksi ja sitten iskin. Koko ruutu helähti pihalle ja tie oli vapaa.  Kiipesin tuolille ja ikkunasta ulos ja kipitin mummolan ovelle, onneksi se ei ollut lukossa. Eteisessä aloin tajuta , että tästä ei nyt ehkä hyvä seuraa, mutta tehty mikä tehty. Astelin sisälle tomerasti. En ollut huomannut muutamaa pientä lasin sirun viiltoa kasvoilla enkä käsi varressa ja sukkakin oli rikki.
Arvon vierasväki katseli minua jokseenkin tyrmistyneenä.. Äiti sitten ensin sanoi, että:  -Sinun piti nukkua, eikä nousta ennen aamua.  - Kun ei nukuttanut! Puolustin itseäni.  No miten sinä oikein pääsit ulos?  kyseli äiti. - Rikoin ikkunan, ilmoitin ylpeästi. Silloin isä ampaisi ylös ja taisi sanoa ruman sanan. Hän lähti katsomaan tuho töitäni ja viipyi korjaamassa ikkunaa pitkän aikaa.
Tätini ja setäni oli pikku poikansa kanssa myös tullut maalle Joulun viettoon. Keskustelu kävi yli minun pääni , jokseenkin pohtivasti, yksi oli sitä mieltä, että ei olisi pitänyt lukita ovea, toinen sitä mieltä, että kuusi vuotiaan pitää pysyä kotona ja kun oli lahjankin saanut, niin vaikka sillä leikkiä. Mielenkiintoni oli pikku serkkuni  lahjoissa, hän oli saanut puisen junan ja kun oikein nätisti pyysin hän antoi minulle yhden vaunun.   Sain ajaa sillä leikisti lumet pois kiskoilta, että pikajuna pääsi turvallisesti eteenpäin.
Serkun viereen minä lopulta nukahdinkin ja Joulu aamuna oli aikainen herätys. Kello puoli viisi noustiin ylös ja otettiin leivin uunista uuni puuro ja syötiin se turhia aikailematta. Sitten vaatteet päälle ja koko poppoo lähti Joulu kirkkoon. Joulu kirkko oli valaistu kymmenin kynttilöin ja enkeli taivaan virsi pauhasi joulu mieltä ihmisten sydämiin.
Tapanin päivän iltana kun kaikki vieraat oli lähteneet kotiinsa tuli tilinteon hetki. Luulin sen jo menneen ohi tällä kertaa. Mutta yllätys olikin nyt se, että en saanutkaan piiskaa vaan äiti kertoi, että setäni oli estänyt selkäsaunan, jonka olisin hyvin ansainnut. Mutta jos vastaisuudessa vielä tohdin tehdä moisia temppuja ei auta enää kenenkään puheet.  No en enää ikkunoita särkenyt, mutta tein jotain muuta, jopa paljon pahempaa. Tai miten sen nyt ottaa.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Satu





Suuressa metsässä asui maitopartainen peikko. Peikolla oli punaiset villahousut ja  vihreä  nuttu johon oli tarttunut jos jotakin metsästä. Sen selkämys oli versoja tulvillaan ja monet kävyt olivat musertuneet nutun reunoille, kun peikko makaili luolassaan lehvien ja kukkivien lumikellojen vuoteessa.
    Peikon intohimo oli talipallot. Ne maistuivat niin ihanan rasvaiselle ja maukkaalle. Parhaita talipalloja olivat ne joita pikkulinnuille ripustettiin pihapuihin. Sieltä peikko kävi niitä öiseen aikaan keräämässä ja kantoi ne luolansa perälle syvään kuoppaan. Peikko teki talvivarastoa. Syksy oli jo pitkällä ja ensilumi peitti maan. Pian paukkuvat pakkaset ajaisivat peikon luolaansa poutapilvipussilakanan alle.

    Vielä oli kuitenkin aikaa kerätä talipalloja, peikolla oli lämpimät naavatossut ja se loikki pihasta pihaan varoen, ettei vaan kukaan näkisi kun se napsi palloja taskuunsa.

    Viimeisenä leutona päivänä peikko lähti kiireissään ja unohti aurinkolasit luolaansa. Ulkona oli niin heleä ja kirkas päivä, kuin koko taivas olisi auennut . Talviauringon häikäisevä loiste teki kipeää peikon silmille ja pian se sokaistui kokonaan. Peikko ei nähnyt mitään. Se lähti kontaten luolaansa kohti mutta, kun ei nähnyt mitään, niin eksyi ihan kokonaan.

    Tuli jo pimeä ja pakkanen kiristyi. Peikko paleli ja kangistui lopulta. Nyt peikko tiesi, että hän nukkuu enkelten käsiin. Ja niin siinä kävi. Kaksi vahvaa enkeliä lensi peikon luokse ja veivät peikon peikkojen taivaaseen. Siellä oli paljon tuttuja peikkokavereita ja  peikko sai valita mitä haluaisi seuraavaksi tehdä. Peikko kysyi  enkeleiltä, - Saanko puhaltaa maailmaan oikein paljon pitsitähtiä?  Totta kai saat sanoivat enkelit. Katsopa joskus taivaalle kun aurinko on hiukan pilven takana, niin eikös vain sieltä rakosista leiju pitsitähtiä koko maailma täyteen. Kuinka kaunista! Huokaavat ihmiset, eivätkä lainkaan tiedä miten ne syntyvät. Hiljaa ne leijailevat ikkunaruutuihin ja poskipäille sulaen lämmössä. Ikinä ne eivät lopu. Siitä pitää maitopartainen peikko huolen.

    Sen pituinen se.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Hiljaisuus




 Hiljaisuus  
Mitä hiljaisuus on todellisuuskokemuksena?
Irrallisuutta.

Mistä se on irti ?
Valmiista vastauksista.

Eikö se hyväksy vastauksia ?
Koska se on niistä irti, se etsii niitä kysymyksin.

Keneltä se kysyy ?
Tietäjältä.

Kuka on tietäjä ?
Sisimmän minän aikuinen ja intuitio?

Miten hiljaisuus kysyy minältä ?
Syvällisesti.Tosissaan.

Miten kysymys menee kyllin syvälle ?
Kun se löytää vastauksen.

Miten se valitsee  vastauksen ?
Seulomalla.

Vastauksia on siis paljon ?
Niin on , ihmiset pursuavat vastauksia.

Miksi siis enää kysellä lisää ?
Koska pursuavat vastaukset ovat kuluneita.

Mikä ne on kuluttanut ?
Muutokset.

Mikä luo muutokset vastauksiin ?
Odottamaton.

Mistä odottamaton syntyy ?
Täysinäisyydestä.

Mikä on täysi ?
Sisin on lukkiutunut vaihtuviin muutoksiin.

Miten sisin vapautuu muutoksista täyteydestään?
Löytämällä oleellisen.

Mikä löytämisessä on oleellista ?
Oivalluksen tilaisuus.

Miksi ?
Koska sillä on tilaa syntyä.

Miten hiljaisuus löytää tien tietoisuuteen.
Olemalla ensin kipeä, se etsii parantajaa, kunnes sen löytää.

Missä parantaja on?
Hiljaisuuden ytimessä. Mielen taululla, jossa elämän kuvat virtaavat.

Miten parantaja parantaa näiden kuvien kautta ?
Se  näyttää syyn kipuun ja auttaa luopumaan siitä. Se synnyttää
luovuuden, tai tilaa luovuudelle.

Onko luovuus hiljaisuuden  lahja ?
On, mutta ei ainut.

Millaisia muita lahjoja hiljaisuus antaa ?
Sen mitä tarvitset.

Ihan mitä tahansako ?
Miksi ei, se riippuu taidoistasi  hyödyntää  syntynyttä
oivallusta.

Mistä saan taidon muuttaa oivallukset elämäksi?
Se on vaikeinta, mutta myös haastavinta.

Mitä elämä on ilman haasteita ?
Puuduttavaa. Haasteet ohjaavat luovuuden lähteille.

Mitä luovuuden lähteet antavat?
Pyhyyden kokemuksen. Kaikki mitä minulla on, se on lahja Isältä.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Silta


Yhteiskunta on jaettu kahteen luokkaan: niihin, jotka ovat enemmän ruokaa,  - kuin ruokahalua, 

ja ne, jotka ovat enemmän ruokahalu  - kuin ruokaa.


Nälkä meillä on aina keskuudessamme.

Jos se olisi vain ruuan nälkä, sitä meiltä ei puuttuisi.

Sen kaiken muun nälkä ja ahmiminen luo ruuan nälän.  Kun mikään ei riitä olen lähellä kuolemaa.

 Kaiken krääsän ja turhuuden luovuttaminen pois, luo sillan hedelmätarhoihin.   Unelmat ovat keveitä ja ilmaisia. Vapaat keräävät loputonta satoa. Ainut mitä tarvitsen on rakkaus. Rakkaus on elämän ruokaa.

torstai 2. joulukuuta 2010