perjantai 28. tammikuuta 2011

Uutta taivaalta










27.01.2011 15:00

Galaksi löytyi 13,2 miljardin valovuoden päästä

Kalifornian yliopiston tutkijat Santa Cruzissa uskovat todennäköisesti löytäneensä avaruuskaukoputki Hubblella kaukaisimman koskaan havaitun galaksin jopa 13,2 miljardin valovuoden päästä. Tähtitieteilijät työnsivät Hubblen rajoja entistä kauemmaksi aikoihin, jolloin alkuräjähdyksestä oli kulunut noin 480 miljoonaa vuotta.

"Olemme tulossa hyvin lähelle ensimmäisiä galakseja, joiden uskomme syntyneen 200-300 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen", sanoi tähtitieteen professori Garth Illingworth Naturessa julkaistusta tutkimuksestaan.

Hubblen infrapunakuvia tutkimalla tähtitieteilijät saivat selville, että 480-650 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen galakseissa tapahtui dramaattisia muutoksia. Tänä aikana tähtien muodostus maailmankaikkeudessa kymmenkertaistui, Illingworth sanoi.

Löydöt sopivat yhteen sen ajatuksen kanssa, että galaksit kasvoivat ja sulautuivat yhteen pimeän ainaan gravitaatiovaikutuksen ansiosta.



Tässä kuvassa on Supernovan räjähdys.

Kun Huble on kuvannut tämän  se on todellisuudessa tapahtunut niin monta miljoonaa valovuotta sitten, että voisimme ajatella sen näyttävän oman maailmakaikkeutemme synnyn.

Ainakin kuva on upea! Tulta ja tulikiveä! 


Toinen analyysi, joka käyttää määrä harvinaisen supernovan räjähdyksiä kutsutaan γ-ray murtuu määrittää määrä tähtien varhaisessa maailmankaikkeudessa, suosii enemmän galakseja on tänä aikana  . "Uskon, että he eivät löydä kaikkia tähtiä siellä",  sanoo John Beacom, tähtitieteilijä Ohio State University Columbuksessa ja ollut mukana kirjoittamassa γ-ray puhkesi tutkimuksessa.
Muita havaintoja Hubblen ja JWST tarvitaan selvittää näitä eroja, sanoo Bouwens. "Saamme lisää tietoa", hän sanoo. "En usko, että tämä on viimeinen sana."

Miettikää vähän...

On siis ollut tulta, kiveä, ilmaa, vetyä, todennäköisesti kaikkea tavallista maailman materiaalia.  Sitten se vaan räjähti. Niinkuin jonain päivänä arvioiden mukaan jo 5 miljoonan vuoden kuluttua aurinkomme räjähtää ja nielaisee laajentuessaan kaikki tuntemamme lähi planeetat.
No en tiedä mitään, olen vain hyvin kiinnostunut.
Tahtoisin tietää , tai ehkä en tahdo, ehkä tiedän jo jotain , jota on vaikea selittää..Elämä on arvoitus.  Evoluutioteoria on teoria, kaikki suuret ikuisuuskysymykset ovat teorioita. Teoriatiede on kokoajan muuttuva käsite. Joka päivä löytyy todiste puolesta ja vastaan. Kukaan eikä mikään voi todistaa Jumalan olemassa oloa tieteellisesti, siksi ihmiset tarttuvat teoreettiseen evoluutioteoriaan. En myönnä olevani ikinä enempää apinasta kuin gorillasta, kävelisitpä vaikka käsillään. En ole syntyisin myöskään kaloista, en silakasta enempää kuin haista. Gorillan geenit oli 98,3 muistaakseni suhteessa ihmiseen. Hyvä se ero riittää minulle. Sanoisitko minulle mikä on tämän tekstin mielenkiintoisin sana? Minulle se on tässä tekstissä  oleva yksi sana, joka on avain pandoran lippaaseen.

torstai 27. tammikuuta 2011

HAASTE

Blogi ystäväni Sylvi On haastanut minut kirjoittamaan seitsämän faktaa itsestäni.
Jätän nyt pois tavalliset olin naimisissa ja nyt karannut , eronnut, leski, lapsia ja lapsenlapsia, sitä sun tätä työtä, ja elämän arjen pyöritystä. Valitsen sen sijaan joitakin persoonallisia luonteenpiirteitäni. 

1. Olen hyvin vilkas, puhelias, ja kirjoittajana laajasanainen.

2. Liiankin avoin ja aina valmis auttamaan ystäviä, mikäli on millä auttaa, voimia tai taitoa.

3. Hyvin spontaani , sekä idearikas. Pieni luova hulluus kokoajan mielessä.

4. Rohkea, ja uusista asioista innostuva. Laskuvarjolla tekisi vielä mieli hypätä lentokoneesta.

5. Harrastuksista kirjoittaminen ja lukeminen rakkaita. Myös Liikunta terveyssyistä.  Laiskuus joskus este.

6. Taide hullu. Rakastan erityisesti hyvää klassista musiikkia ja taidemaalauksia ja taidevalokuvia.

7. Erittäin kiinnostunut henkisistä asioista yleisesti. Langennut uskovainen. Jatkuvasti  halu oppia uutta.



tein työtä tässä tilassa 30vuotta. Siinä oli haastetta.




                             Elämä kyllä tuo hassteita ja paljon, haluan silti kertoa  niitä valoisia.  Esimerkiksi
                               Kesälomien odottelu oli niin puuhakasta, että sen suunnittelu aloitetiin                        huhtikuussa, yleensä minulla oli heinäkuu lomaa kokonaan.
Silloin kuljettiin maailmaa  huolia vailla.







Haaste etenee kaikille lukijoilleni.  Näin ei tarvitse nimetä vaan, jokainen joka haluaa voi vastata haasteeseen omassa blogissa.






sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Reaktiot


Pohdin tänään mikä muuttaa ihmisen mielen hallinnan  lähes täydellisesti määrätyissä olo suhteissa.

Tavallisessa arjessa pakertaessani saatan uupua liian työn ja stressin alla. En saa unta, kun pohdin miten ratkaisen ongelman.

Olen työssä väsynyt ja pian olen kierteessä , jossa tarvitaan nukahtamis lääkettä, ahdistus lääkettä .

Itse asia jää taustalle ja hoitamatta. Alan hoitamaan oireita ja tulen yhä masentuneemmaksi. Tarvitsen yhä enemmän pillereitä , jolla tukahdutan tunteen, suruni tai pelkoni. Saatan ottaa alkoholia ja ajautua yhä pahempaan kierteeseen, saan lopputilin ja velat kaatuvat päälle. Lääkkeet lihottavat ja inhoan olemustani. Vihaan itseäni sinä surkeana oliona ja alan ajatella, on helpompaa kuolla. Jonain päivänä pettymysteni malja on täynnä ja  juon alkoholia niin paljon kuin maha vetää ja nielen joka kerta jotain uni lääkettä tai psyyke lääkettä, alan torkkua jo horteessa, ehkä havahdun ajatukseen, nyt sitten vain kuolen. Ehkä pelästyn ajatusta ja soitan hätä numeroon viime hetkellä ja pelastun. Sairaala huuhtoo lähes joka päivä jonkun onnettoman. Huuhtoo ja antaa vähän terapiaa jos potilaana on siihen valmis. Ketään toiselle vaaratonta ei välitetä väkisin auttaa. Sairaala paikkoja on vähän , lääkäri kirjoittaa uudet reseptit. Joskus, joku voi havahtua tässä tilanteessa ja hakeutua  hoitoon. Yksin ei jaksa. Maailma on välinpitämätön, jostakin on löydettävä elämän lanka, johon tarttua kiinni että jaksaa ponnistella yli pahimman. Hyvä ystävä voi olla sillä hetkellä elämän lanka. Jos  pystyn päästämään hänet kyllin lähelle sitä todellista kipua, joka on lopulta alkanut pienestä . Muurahaisesta on kasvanut norsu.Edessä on joko oman mielen herääminen tai elämästä luopuminen.

Tutkimusten ja tilastojen mukaan, itsemurhia tekevät eniten masentuneet tai  raskaassa henkisessä paineessa elävät ammattien edustajat. Nuoret, joilla on suuria pettymyksiä elämän odotusten suhteen , rakkaus surut tai kiusatuksi tuleminen. Alkoholi ja huume riippuvaiset. Yli herkät ihmiset, tunne ihmiset  jotka eivät erota syytä tai seurauksia.

Katsoin kerran elokuvan. Pääosaa näyttelevä henkilö tilasi ammatti tappajan itselleen murhaajan.  Vähän ajan kuluttua, henkilö havahtui elämään ja taisi jopa rakastua. Hänelle tuli hirveä katumus  ja tappaja jahtasi , tehdäkseen työn, josta oli maksettu. Se oli hyvin vaikuttava elokuva, en kerro miten kävi, jos joku haluaa vaikka joskus katsoa. Sen voin kertoa, että hän teki kaikkensa estääkseen aiemman tahtonsa..

Äskettäin luin myös kertomuksia sota-ajalta keskitys leiri olo suhteissa. Siellä oli ihmisiä ahdettu tuhansia yhteen kasaan. He näkivät nälkää, tappamista, heiltä vietiin kaikki maallinen, jopa vaatteet päältä ja kaikki pienetkin esineet, kuten vihkisormukset. Naiset erotettiin miehistään, lapset molemmista vanhemmistaan.  Näissä olo suhteissa ei tapahtunut juuri lainkaan itsemurhia. Miksi? Mikä antoi heille voimaa taistella ja keksiä kaikki keinot, joilla saattoi selvitä äärimmäisessä kurjuudessa päivästä toiseen.
Miljoonia ihmisiä surmattiin kaasukammioissa , ja omat kohtalon toverit hautasivat heidät, ellei heitä kuljetettu krematorioiden polttouuneihin.
Tämän kaiken keskellä eli kuitenkin toivo. Pieni toivon kipinä. Mikä sen antoi? Mistä se tuli?
Ajattelen niin, että se tuli yhteisyydestä, siitä kollektiivisuudesta, jossa todellinen elämän halu oli hallitseva. Monet kuolivat sairauksiin ja vanhukset uupuivat ylivoiman edessä. Lapset , viattomat lapset katsoivat kauhistunein silmin kaikkea, silti mielessä rukous, - ei minua. Älkää hakeko minua.
Samankaltaisuuden kokeminen oli ainut voimavara. Heikompia tuettiin, elämän puolesta taisteltiin niissä olo suhteissa, joissa nykyarjessa oleva masentunut ja elämään pettynyt ei saa itselleen saman kaltaista voimavara. Hänen ympärillään ei ole kollektiivista suojelijaa, rohkaisijaa.
Tuntuu, kuin kuoleman merkityksen todellisuus avautuisi ihmiselle vasta, kun mitään mutta ei ole jäljellä.

Mietin nyt vain sitä, kun pienessä Suomen maassakin on  niin paljon masennus lääkkeiden ja ahdistulääkkeiden käyttäjiä, joilla on oireet. Paha olla, ei kestetä , omien tekojen seurauksia.
On myös perinnöllistä sairautta, jossa voitaisiin nykyaikana hoitaa tehokkaammin  mieli liki keskiarvon.
Järjestelmä on valitettavasti romahtamassa, se tuntuu pahalta. Päivä lehdistä saamme lukea, kuinka jo koko perhe kuntia on valmiina luopumaan elämästä, vain siksi, että on suuret taloudelliset ongelmat.

Tosiasia on kuitenkin, kukaan ei joudu Suomessa elämään keskitys leiri olo suhteissa, jokainen ihminen saa sosiaalisen järjestelmän kautta apua sen verran, että se riittää elämän haluun. Sen ainut este on nyt kollektiivinen häpeä.  Luovuttaja ajattelee, elämälläni ei ole enää mitään mieltä, olen epäonnistunut , en ole saanut mitään mitä olen halunnut,en ole mitään, kukaan ei välitä minusta. Näinhän ei todellisuudessa ole, vaan hyvin monet ystävät ja tutut tuntevat vain avuttomuutta, ei tiedetä miten auttaa.   Vaikeinta on auttaa ihmistä joka on sulkeutunut ulkopuolisilta kokonaan. Estäen kaiken tuen ja avun.  

Minulla on sellainen kuva asiasta, että ihmisinä, emme vieläkään ole pystyneet ratkaisemaan tätä ongelmaa. Viisaita on paljon, puheet ei auta. Mikä olisi se teko, jolla voidaan herättää ulkopuolisista syistä masentuneiden ihmisten auttamiseksi.

Rakennetaanko toivottomien taloja, otetaan heiltä kaikki pois, sullotaan yhteen katsomaan omaa kipua toisten kipujen maailmassa. Herättäisikö se elämän halun? Olisiko se parempi lääke kuin turraksi vievät lääkkeet. Millaisia ovat nykyajan sairaalat ja hoitomenetelmät. Ymmärrän kyllä että todella vaikeat tapaukset on erotettava ja suojeltava heitä, jopa itseltään sekä muilta ihmisiltä.

Sisäsyntyiset sairaudet ovat kuitenkin käsittääkseni pienempi osuus, kuin juuri kertomani ulkoiset syyt.Ja ne ovat myös rajumpia oireistaan, en ole alan ihminen, joten en sano enempää.

Kuka tietää. Minä en tiedä. Kunhan pohdin.  Yritin kirjoittaa minä muodossa, ettei kukaan tuntisi kipua. Joissakin kohdin tämä lähti yleiseksi. En ollut elokuva tähti, en ollut keskitys leirillä.  Mieli sairaalassa olen käynyt, hyvin rakasta ihmistä katsomassa, ja se oli kova kokemus. Ajattelin, että en ehkä jaksaisi olla siellä edes töissä.

Mietin vain sitäkin, mahdetaanko siellä kokeilla riittävästi lääkkeetöntä hoitoa. Niillä ihmisillä, joilla terapeuttinen keskustelu, kuva tai musiikki terapia voisi olla parempi tai vaikka tanssi. En tiedä. Mietin vain.  Jos tiedät jotain uutta. Kerro.

En tiedä edes sitä, miksi aloin ajatella tätä, ehkä siihen oli tiedostamaton linkki.
Ja vaikka hulluilla sanotaan olevat halvat huvit ja heidän kanssa ei kannata juosta kilpaa. Silti toivon asiallisia kommentteja .
Jos tuska on oma, tai ystävän, läheisen niin,  miettimään, kuka ystävä tai tuttu on yrittänyt lähestyä ja ottaa häneen yhteyttä.

Kaikkihan me joskus ollaan vähän hulluja. Mikäli emme halua myöntää tätä, olemme ihan seinä hulluja.

Sellaisia näin vuonna - 88 sairaalassa. Olihan se tavallaan huvittavaa katsella, kun aikuiset miehet juoksi pitkän huoneen käytävää ja yrittivät jatkaa matkaa seinää  pitkin katon rajassa olevaa ikkunaa kohti.
 
Lopulta se oli oikeasti hyvin hämmentävää ja herätti surullisia tunteita. En osannut ottaa osaa kisoihin. Olisiko se vaikuttanut potilaisiin positiivisesti ? Tuskin, ehkä olisin saanut siitä pelleilystä kumikopin myös itselleni.

Älä vain sano, että keskitys leirissä, ei tarvinnut tehdä itsemurhia, kun oli kokoajan altis tapettavaksi. Muuten voit kertoa  vaikka selviämistarinan. tehdä kommiin linkin omaan blogiisi, jossa on jotain  mitä nyt epätoivoisesti  yritän löytää.
Elämän kunnioitus ja terve elämän halun suojelu kollektiivisesti.








maanantai 17. tammikuuta 2011

häivähdys


Missä ikinä kuljenkin,  elää menneisyys tässä ja nyt, ja huominen on
tämän päivän häivähdys.
Kuka koskaan on rakastanut niin, että sydän on lyönyt korviin asti .
Kädet ovat kuumat ja aran hellät.
Silmissä koko taivaan tähtivyö. Huulilla hymy, kuin tuulen hento väre.
Katson eteenpäin ja näen pienokaiset, kurahousu kansa leikkikentällä.
Posket punertavina, nenänpää kosteana. Raikuvat naurut, huolettomuus.

Missä ikinä kuljenkin, elää menneisyys tulevaisuudessa yhä uudelleen.
Tämä aika on vain häivähdys iäisyttä.

lauantai 15. tammikuuta 2011

ajatelmia



Sadan lunta muistojen päälle
eilinen kirkastuu
Pakastan onneni rippeitä
sieluni vahvistuu
Vaivun jäätävään routaan
kaivautuen juurilleni
Näen totuuden lumivyöryn
mielen rohkeuden teoissa
raivoisan railon.

Oi rauhanmaa!
Nyt hiljenen
lumi jäätähtiä kukkii
siinä ykseys ikuinen
hiljaisuuden jäätynyt aurinko.

Hiljaisuus   

Mitä hiljaisuus on todellisuuskokemuksena?
Irrallisuutta.

Mistä se on irti ?
Valmiista vastauksista.

Eikö se hyväksy vastauksia ?
Koska se on niistä irti, se etsii niitä kysymyksin.

Keneltä se kysyy ?
Tietäjältä.

Kuka on tietäjä ?
Minä, sinä , kirja, kuva, intuitio?

Miten hiljaisuus kysyy minältä ?
Syvällisesti.

Miten kysymys menee kyllin syvälle ?
Kun se löytää vastauksen.

Miten se valitsee  vastauksen ?
Seulomalla.

Vastauksia on siis paljon ?
Niin on , ihmiset pursuavat vastauksia.

Miksi siis enää kysellä lisää ?
Koska pursuavat vastaukset ovat kuluneita.

Mikä ne on kuluttanut ?
Muutokset.

Mikä luo muutokset vastauksiin ?
Odottamaton.

Mistä odottamaton syntyy ?
Täysinäisyydestä.

Mikä on täysi ?
Ihmisen sisin.

Miten sisin vapautuu muutoksessa täyteydestään?
Löytämällä oleellisen.

Mikä löytämisessä on oleellista ?
Oivalluksen tilaisuus.

Miksi ?
Koska sillä on tilaa syntyä.

Miten hiljaisuus löytää tien tietoisuuteen.
Olemalla ensin kipeä, se etsii parantajaa, kunnes sen löytää.

Missä parantaja on?
Hiljaisuuden ytimessä. Mielen taululla, jossa elämän kuvat virtaavat.

Miten parantaja parantaa näiden kuvien kautta ?
Se  näyttää syyn kipuun ja auttaa luopumaan siitä. Se synnyttää
luovuuden, tai tilaa luovuudelle.

Onko luovuus hiljaisuuden  lahja ?
On, mutta ei ainut.

Millaisia muita lahjoja hiljaisuus antaa ?
Sen mitä tarvitset.

Ihan mitä tahansako ?
Miksi ei, se riippuu taidoistasi  hyödyntää  syntynyttä
oivallusta.

Mistä saan taidon muuttaa oivallukset elämäksi?
Se on vaikeinta, mutta myös haastavinta.

Mitä elämä on ilman haasteita ?
Puuduttavaa. Haasteet ohjaavat luovuuden lähteille.

Mitä luovuuden lähteet antavat?
Pyhyyden kokemuksen. Kaikki mitä minulla on, se on lahja Isältä.

maanantai 10. tammikuuta 2011

tasasana





MITÄ OLEN

Kuka olen? Mitä olen? Olenko nimeni? Olenko ammattini?
Olenko kehoni? Olenko katoava vai katoamaton?
Onko henkisyys osa kehoa, vain kuoleva ajatus? Mitä olen, kun kehoni on kuollut ja haudattu?

Mietin kauan ja päädyin siihen, en ole mitään noista. En yhtään mikään noista.

Todelinen minäni on mieleni syvyyksissä. Voi olla että sydämmessäni on jokin linkki mieleeni, ainakin se reakoi voimakkkasti niin iloon kuin suruunkin..

Olen mieleni. Henkisyyteni, jonka olen ravistellut hereille useita kertoja. Se katoaa helposti, jos elän maallisten arvojen ja mallien mukaan.

Kadotan itseni. En halua olla kateissa itseltäni. Haluan katsoa mitä henkisyyteni eli mieleni on.

Henkisyyteni ei tarvitse mitään maallista. Se tarvitsee, vain huomion kykyä löytää oma henkisyyden omasta mielestäni.

Henkisyyttä ei tarvitse pukea, ruokkia, eikä viihdyttää. Se pukee ja ruokkii minut ja ohjailee löytäjän tielle ja se totisesti viihdyttää minua täysin uusilla arvoilla.

Kehoni on vain todellisen minäni asuinsija. Lihallisuus ja lihallisuudenlait ovat ohjanneet minut pois henkisyydestäni, mutta henkisyys ei katoa ikinä, voin vain väärillä elämäntavoilla peittää sen näkymisen.

Suurin ero henkisyyden ja lihallisuuden välillä on vapaudessa. Lihallisesti en ole ikinä kylläinen, kuin ehkä hetken. Arvostelen itseä ja muita maallisen kehoni ja sen viestien mukaan.

Uskallanko sanoa joskus ei egolleni. Kutsua mielessäni hengen ääntä ohjaajaksi ja saan nähdä kuinka maailma muuttuu. Sekunninsadassosassa kaikki on toisin. Maailma on hyvä ja kaunis. Ihminen on hyvä ja kaunis pohjimmiltaan. Ihminen on sokea ja kuuro. Kunnes herää. Riehun lihan lain voimalla, haluan kaiken mahdollisen, mikään ei riitä, liha on ahne.
Mitä pahaa ikinä olen tehnyt tai tekevä, niin sitä pahaa en ikinä tee henkisesti heränneenä, koska tietous seurauksista on liian kirkas.


Opettelen sanomaan joka päivä, hyvää huomenta aamu, olet kaunis. Kiitos näytä minulle tietä. Ja niin tulee tapahtumaan.

En ole nimi, ammatti, keho, vaan olen henkinen olento, joka asuu kehossani ja on sattumalta saanut jonkin nimen ja ammatin. Ensisijaisesti olet henkinen ihminen.

Valitettavasti olen sidoksissa kehooni ja nimeeni, sekä ammattiin, mutta jos muistan ykkönen on minun mieleni, jossa on henkisyyteni kehto, voin harjoittaa mielen kuuntelua ja hallintaa nujertamalla turhat riippuvaisuuteni.

perjantai 7. tammikuuta 2011

tarttuuko asenne 2




olen seurannut että se teksti on suosituin. ja iloitsen siitä valtavasti, koska se todistaa ,että kaikki ihmiset haluavat pohtia miten lisätä rauhaa iloa ja hyvyyttä. Armahtamalla toisiamme, ymmärtämällä että yksi on vahva toisessa toinen toisessa asiassa. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen ihminen on hyvän elämän arvoinen.
Todellinen onnen salaisuus on vaatia paljon itseltä ja vähän toisilta.


maanantai 3. tammikuuta 2011

seuraavana kooma

Älä muuta mieltäsi, vika on todellisuudessa.
Ihmisillä, jotka ottavat kylmiä kylpyjä, ei ole reumatismia. Mutta heillä on kylmät kylvyt.

Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, että terveitä ihmisiä ei oikeastaan enää ole.

Jos kokoamme kaiken sen, mitä lääketiede tänään voi varmasti väittää, kuuluu se näin: puhdas vesi kohtuullisesti nautittuna on vaaratonta.

Pidä varasi kun luet lääkärikirjoja, voit kuolla painovirheeseen.
Mitä isompi pää, sen kovempi päänsärky.

Jokaisen, joka menee psykiatrille, pitäisi tutkituttaa päänsä.

Pään hän on saanut vain erottamaan korvia toisistaan.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Tarttuuko asenne?





















Tarttuuko asenteet, hyvyys tai pahuus?
Skeptikot vaativat kaikesta todisteita.
Minulla on tässä uusin Tiede lehti ja luin
aiheesta mielenkiintoisen tutkimus tuloksen.
Otsiko on: Hyvä leviää kuin tauti.
Psykologia:  Hyvä kannattaa laittaa kiertämään
ja anteliaisuus ja kiltteys tarttuvat helposti
ihmisestä toiseen, totesivat Kalifornian yliopiston
Harvardin tutkijat Pnas-lehden julkaisemassa
laboratoriotutkimuksessa.

Koehenkilöt jotka saivat kokeellisessa

pelitilanteessa hyötyä muiden hyvyydestä,
auttoivat vuorostaan toisia, jotka eivät olleet
osallisena alkuperäisessä tilanteessa.
Koehenkilöt eivät pelkästään auttaneet samalla
mitalla, vaan antoivat rahallista apua kolminkertaisesti
sen, mitä olivat saaneet. Hyvyys levisi sosiaalisessa
verkostossa epidemian tavoin.

Valitettavasti kokeellisissa tilanteissa paha levisi samoin tavoin.