matkalla lapsuuteen

 Kävelin pitkin pihamaata ja astuin sisään ovesta. Katselin ympärilleni , huone tuoksui ummehtuneelle.

Etsin katseella tyttöä, ei näkynyt missään, avasin ruokakomeron oven. Siinä hän istui ja söi sormin voita

lautaselta ja sokeripaloja puristeli pienissä sormissaan. Rasvaa oli vaatteissa ja suupielet kiilsivät voista.

Tyttö oli tyytyväisen näköinen vaikka äsken oli pelästynyt pommien hirveää pauketta ja ilmahälytyksen

ääniä. Komerossa oli nyt hiljaista ja tyttö alkoi torkkua kyyryssä, uskaltamatta astua ulos sieltä.

Katselin pikkuista silitin vaaleita hiuksia ja pitkiä tummia ripsiä poskella.

Voi pientä, voi minua.

Ilta alkoi hämärtyä ja äiti tuli kotiin ja laittoi uuniin tulet ja hellalle kasareita. Touhusi aikansa. Nosti tytön

hyllyltä ja moitti vain siitä, kun voi oli syöty lähes kaikki.

Nyt isä hermostuu taas. Äiti mietti ja kipaisi yläkertaan lainaamaan pikkuisen voita. Onneksi rouvalla oli ,

hän antoi vähän lautaselle ja kysyi. - Tyttökös se taas söi kaikki? - Niin kävi , sanoi äiti. Isälle pitää olla

se muuten taas suuttuu. -Niinhän se on. Ei tarvii tuota nyt takaisin , mitä jos minä huomenna katsoisin

tytön perään, tänään oli taas ilmahälytys, se varmaan pelkää yksin niitä ääniä. - Niinhän se on. Varmaan

pelkää, mutta ei meillä ole millä korvata hoitoa. - En minä mitään ota. Kunhan vahdin että ei laps rukka

pelkää yksin. - No kiitos , selvä sitten, jätän aamulla avaimen kun meen töihin.

Äiti tuli alas ja teki leipätaikinan. Leipoi rieskat uuniin ja moitti tyttöä, - Nyt et saa voita leipäselles mitäs

söit kaiken voin. - Tykkää voitta! sanoi tyttö tomerasti.. - Tykkää siitä muutkin ja isi suuttuu jos ei ole.

Isä kolisteli jo kotiin, - ah kiva täällä tuoksuu leipäset.

-Mitäs tyttö on puuhannut, kun on noin sotkuinen. - Ei se mitään erityistä, oli mennyt ruokakomeroon

pommituksia piiloon. - No jopas nyt, ja söi tietty voit ja sokurit`? - No vähän, mutta on tässä vielä meille.

Yläkerran Manta lupasi katsoa tytön perään jos sulle sopii, ei pyydä maksua.

- No katsokoon sitten, vaikka kyllä se jotakin pyytää, muista että meillä ei ole . - Niin eipä ole tuumasi äiti.

Perhe söi ja tyttö söi leipäsensä ilman voita, ja hyvin maistui, olihan se pehmeä ja uunilämmin..

Tyttö laitettiin nukkumaan. Pestiin vadissa naama ja kädet. Puettiin flanellipyjama ja vedettiin sängyn alta

laatilkko mihin tyttö meni kiltisti nukkumaan. Laittoi silmät kiinni ja puristi viltin kulman myttynä suuhunsa.

Nukahti pian ja katselin lapsen nukkumista, niin viaton niin puhdas, on sinun unesi lapsonen. Annoin

suukon lapsen otalle ja näin nyt hyvin kauas. Katselin vuosien nauhaa ja näin tytön valkoisessa itse

ompelemassaan rippi mekossa. Kaksi punaista neilikkaa kädessään. Myöhemmin näin tytöllä kauniin

valkoisen morsiuspuvun. Huntu peitti nyt tummiksi muuttuneet hiukset ja silmien sini oli tummempi kuin

silloin pienenä. Kauan minä häntä katselin kunnes havahduin. Näin peilissä tytön piirteet, nyt jo

vanhentuneet ja yhä edelleen niissä silmissä loisti jokin liekki. .

----------------------

Tämä tarina on sellainen mihin syvärentoutus ja ohjaaja minut kerran johdatti. 80 luvulla. Ohjaaja soitti hiljaista musiikkia ja kehotti minua kohtaamaan itseni noin 2vuotiaana. Aluksi vain kävelin hiljaa mielessäni kunnes näin pihan ja talon.. siitä tarina alkaa. se on kappale varhaislapsuutta.. muistot jotka nousivat esiin olivat niin kirkkaita ja eläviä , kuin elokuvaa olisin katsonut.