Tämä maalaus muistuttaa siitä , että olen aina armon ja anteeksiannon tarpeessa. Kun Jeesus opetus lapsineen tulee paikalle, näkyy miten syntinen nainen on kauhusta ja pelosta jähmettynyt, keskellä kuvaa. Sen sijaan tiedän mitä Jeesus sanoi. - Kuka teistä on synnitön heittäköön ensimäisen kiven.
Pablo-Neruda
EPÄTOIVON LAULU
Minua ympäröivästä yöstä nousee muisto sinusta.
Mereen sekoittuu joen omapäinen valitus.
Hylättynä kuin satamalaiturit aamunkoitteessa.
Oi hylätty, on lähdön hetki!
Sydämeni ylle sataa kukkien kylmiä teriöitä.
Oi sirpaleiden kaivos, haaksirikkoutuneen hurja luola.
Sinuun kasaantuivat sodat ja lennot.
Sinusta nousivat laululinnun siivet.
Sinä nielit kaiken, kuin etäisyys.
Lailla meren, ajan. Kaikki vajosi sinuun!
Se oli hyökkäyksen ja suudelman onnellinen hetki.
Lumottu hetki joka leimusi kuin majakka.
Luotsin pelko, sokean sukeltajan raivo,
rakkauden kuohuva humaltuneisuus, kaikki vajosi sinuun!
Siivettömänä ja haavoitettuna, sieluni usvaisessa lapsuudessa,
hukkuneena löydetty, kaikki vajosi sinuun!
Sinä vyötit surun, halusta sinä takerruit,
surullisuus mykisti sinut, kaikki vajosi sinuun!
Sain varjoisan muurin vetäytymään,
kävelin halun ja teon ylitse.
Oi liha, lihani, nainen jota rakastin ja kadotin,
kutsun sinut kosteaan hetkeen, sinulle kohotan lauluni.
Kuin astia, sinä majoitit äärettömän hellyyden,
ja ääretön unohdus särki sinut kuin astian.
Siellä oli saarten musta yksinäisyys,
ja siellä, rakkauden nainen, kätesi ottivat minut sisään.
Siellä oli janoa ja nälkää ja sinä olit hedelmä.
Siellä oli surua ja turmellusta ja sinä olit ihme.
Oi nainen, en tiedä kuinka voit sisällyttää minut
sielusi maaperään, syleilysi ristiin!
Kuinka kauhea ja lyhyt olikaan haluni sinuun!
Kuinka vaikea ja humalluttava, kuinka jännittynyt ja halukas.
Suudelmien hautausmaa, siellä sinun haudassasi palaa yhä tuli,
yhä palavat hedelmäiset oksat, lintujeni nokkimat.
Oi pureksittu suu, oi suudellut raajat,
oi nälkiintyneet hampaat, oi yhteen kietoutuneet vartalot.
Oi toivon ja voiman hullua yhdistymistä
johon me sulauduimme ja menetimme toivomme.
Ja hellyyttä, kevyttä kuin vesi ja jauhot.
Ja hädin tuskin puhkeaa puhe huulilta.
Tämä oli kohtaloni ja sinne oli kaipuuni matka,
ja sinne romahti kaipuuni, kaikki vajosi sinuun!
Oi sirpaleiden kaivos, kaikki romahti sinuun,
millaista surua et ilmaissut, millaiseen suruun et hukkunut!
Aallolta aallolle sinä kutsuit ja lauloit yhä.
Seisoit kuin merimies aluksen keulassa.
Yhä sinä kukitat laulut, yhä sinä aukaiset virrat.
Oi sirpaleiden kaivos, avoin ja katkera lähde.
Kalpea, sokea sukeltaja, onneton linko,
hukkuneena löydetty, kaikki vajosi sinuun!
On lähdön hetki, sokean kylmä hetki,
johon yö kiinnittää kaikki aikataulut.
Meri vyöttää rannan ruosteisella vyöllä.
Kylmä tähti nousee ylös, mustat linnut vaeltavat.
Hylättynä, kuin satamalaiturit aamunkoitteessa.
Vain vapiseva varjo punoutuu kädelleni.
Oi etäämpänä kuin kaikki. Oi etäämpänä kuin kaikki.
On lähdön hetki. Oi hylätty!
runo Pablo Neruda
kiitokset tärkeästä, tärkeästä muistutuksesta! toivotan sinulle erittäin hyvää joulukuuta <3
VastaaPoistaTodella tärkeä asia.. Ja todella nautittavaa lukemista Bablon runot
VastaaPoista