perjantai 14. lokakuuta 2011

Täyttymys


Täyttymys


Vailla vertaansa kulkee vuodenajat ja laskeutuu yllemme täysikuu.
Polunkulkija avaa silmänsä ja etsii viisauden siementä.
Sen on oltava jossain lähellä täyttymyksen sylissä.
Onko se tunteiden ristiaallkko vai järkevyys irti tunteista.
Sen täytyy olla järkevyys , sillä tunteet ovat kuin tuuli.
Järkevyys joka on rohkeutta nähdä omat virheensä ja oppia niistä.
Kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus.

Kaikkea samanverran.



Siinä on täyttymyksen hurmaava malja.

Sisäisyys hiljenee kuunnellen luontoa.

Korvat kuulevat syystuulen kohinan.

Silmät näkevät värien energian.

Suu maistaa kaneliomenan maun.


Sydämeni riemuitsee.

Kävelen polkuani ja juon syys energiaa .

Halaan metsän puita ja kanervikko rapisee.

Etsin turhaan viisasten kiveä liian kaukaa.
se on aina läsnä, kun vain pysähdyn hetkeksi.

Viisaus oli läsnä jo syntymäni kehdossa,
ihmettelyn ja oppimisen tuttipullossa.

Unohdin lapsen kysyvän taidon lapsuuden pihamaille.
täyttymyksen aikana ymmärsin , se on elämän lahja.

Helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse kysyä kaikkea.
kysyn kysyjältä, kysyn viimeiseen hengenvetoon.

Kun seulon vastauksia tarpeeksi kauan , löydän helmiä.

Täydellisiä helmiä .


Mieleni huone kirkastuu, siivoan sinne tilaa.

Teen aarrekammion.

Ymmärryksen kaikista väreistä



12 kommenttia:

  1. Hieno teksti sinulta. Kiitos. Upea on kuvakin.
    Hyvää syksyn jstkoa Aikatherine♥

    VastaaPoista
  2. Upean kauniisti kirjoitettu viisasta sanomaa.

    VastaaPoista
  3. Hieno runo<3

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Aikatherine<3

    VastaaPoista
  4. Kiitä nautinnollisesta runo elämyksestä.

    VastaaPoista
  5. Kaunis runo.
    Kiitos Aikatherine.

    Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kirjoitit mm. * Sydämeni riemuitse.
    Kävelen polkuani ja juon syys energiaa. *
    Kiitos tästä runosta !

    VastaaPoista
  7. Viisauden siemen on ymmärrys, josta taas saan täyttymykseni. Näin tämän hienon tekstisi koen.

    VastaaPoista
  8. Toivon sinulle ihanaa viikonloppua täysikuun ja auringon valossa sekä syyslehtien loisteessa.
    Ihania säkeitä. Ovat kuin helmiä nekin, sydämestäsi.
    T:Raya

    VastaaPoista
  9. Värit väreilevät ympärillämme :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille, Minttuli, Kiki, Aili-mummo, Liplatus, Eila,Marimeri, Ripsis, Rayas blogg, Ja Isopeikko. Olen iloinen jos olen antanut edes pienen ajatuksen syksyn ihanasta täyteydestä. Värit todella väreilevät ympärillämme, kuten Iso peikko oivaltaa. Iso ystävä hali kaikille.

    VastaaPoista
  11. Hieno kirjoitus.
    Niin värikäs, niin totta.
    todella ihana.
    Näen ihan sen silmissäni mitä textissä lukee.
    Hyvää viikonloppua sinulle Aikatherine!♥

    VastaaPoista
  12. hienoa Sylvi, niin oli tarkoituskin. samoin sinulle sunnuntain rauhaa

    VastaaPoista