tiistai 29. marraskuuta 2011

Muutoksia ja muisteluja

 Varmaan huomaat, että tämäkin sivu on nyt selattavissa dynaamisesti.  Sieltä pääset takaisin  tänne ylhäällä vasemmalla olevan nuolen avulla.
 Dydaamisen linkki sivun palkissa vasemmalla ylhäällä-
 ___________________________________
 Tämä tunnustus on tullut kaksi kertaa.. tarkistan vielä keneltä ja milloin..

Olen suuri koheltaja ja 

ihan tavallinen ruohonjuuritason

asioiden pohtija. 

Aikoinani olen lukenut hyvin paljon , varsinkin 

silloin kun kävin töissä, tarvitsin uutta ajateltavaa

että pääsin työpäivien ajatuksista kotona irti.

Rakas mieheni valitti joskus, että aina sinä luet, -hänellä oli kai muuta mielessä:)

Kyllä hän ymmärsi kuitenkin että lukeminen myös auttoi henkisesti.  

Vasta kun lopetin työssä käynnin aloin myös itse kirjoittaa, innostuin niin kovasti , että hakeuduin 

kesä yliopiston kaikille kirjoittaja kursseille, saamaan oppia ja tietysti myös kritiikkiä.  

Siellä koin aina pilkkujen ja pisteiden pikkutarkan viilauksen rasittavana. 

Nyt olen kirjoittanut aktiivisesti  noin viisi vuotta. Aloitin runoilla, sitten oli dialogia, joista pidin paljon,

 dialogisessa  kirjoituksessa oli kiehtovaa se, että ei alkukysymyksen jälkeen tiennyt yhtään mikä on 

lopputulos. Näitä dialogeja on eniten Ajatellaan Aikatherine sivulla.  Tämä sivu oli tarkoitus runoille ja 

tarinoille elämän varrelta. Niitä muistoja onkin niin paljon, että kun korjasin vahinkoja tulin lukeneeksi 

omia juttujani ja huomasin, että olen kuin avoin kirja. En tiedä onko se paha vai hyvä, mutta totuus 

lienee parempi kuin fiktiot omasta elämästä.  Huomasin myös kun kaikki kuvani olivat kadonneet ja osa 

on yhä vieläkin, että esim: tunnustus, ystävyys, lahja ja palkinto kuvat olivat kaikki kateissa,  en ole vielä 

ehtinyt tarkistaa , että ne olisivat oikeilla paikoilla. 

Minun täytyy käydä katsomassa  saaduista sivuilta mikä on mistäkin annettu.

Näin suuri määrä kiitosta ja kunniaa  tuntuu aivan suunnattoman suurelta kahden vuoden aikana. 

Kiitän tässä kaikkia lukijoitani vierailuista, ystävyydestä, moni on tukenut  joskus tietämättään 

vaikeina aikoina. Elämässäni on nytkin vaihe, jossa on huolta ja surua, mutta antaa ajan kulua, 

täytyy  luottaa , että kaikki on hyvin, vaikka ei juuri nyt siltä tuntuisi. Asioilla on tapana selvitä ajan 

kanssa. Kiitos vielä kerran teille rakkaat ystäväni. Nyt olen saanut ainakin  kaksi sivustoa päivitetty ja 

kun nyt vähän lepään tämän ison työn jälkeen, niin uutta tekstiä tulee taas , tässä on välillä tehtävä 

taas kirjoittaja ryhmänkin työ , aikaa enää yksi päivä.  Iso halaus kaikille. 



Tämän palkinnon olen  saanut ainakin kolme kertaa.


Mikäli oikein muista, Aili-Mummolta, Eilalta, ja Sylviltä.

Ihmeellistä on se , että tunnen myös suurta ystävyyttä heitä kohtaan ja

luen aina kun ehdin heidän sivujaan. Eilan ja Sylvin valokuva harrastus on kiehtovaa!
Aili - Mummo taas on aivan omaa sarjaansa.  Hän on jo kirjailija, julkaissut runo ja muitakin teoksia, hänen historian tutkimus kertomukset ovat todella kiinnostavia. Runoissa on mukana omat lapsen lapset somine luonnollisine maalauksin, joissa luovuus on aitoa, eikä mallitettua. Minä olen ehdoton Aili-mummo Fani. 
Tämä kaunis tunnustus tuli

Espanjasta, mutta minun on vielä tarkistettava


keneltä ja milloin.
 Tämä oranssi aurinko kukka on saatu myös ainakin kahdelta.

Jos muistat antaneesi jonkin näistä , laita kommiin se helpottaisi


etsintää. ja voisin viedä nämä sivupalkkiin.
Tämän muistan, koska tämä oli ensimmäinen tunnustus.

Ja mikäli en väärin muista tämä tuli Sylviltä. Tämä täytyy tarkistaa.

Toisen kerran tämä tuli Pedrolta. Siitä olen aivan varma.
 Tämä kuva oli lahja ystävältä  , se oli kiitos

aktiivisesta vierailusta ja runsaasta viestien  (kommenttien)  kirjoittamisesta.


Tämän kuvan voi ottaa kaikki lukijani sivuilleen


mikäli haluavat näin kuvallisesti ilmaista kiitosta visiitistä. 
 Ruusut sain ystävän päivänä yksityisesti

sähköpostiini lukijaltani ja toin tänne jakaakseni kaikille lukijoille.

Myös yhä edelleen nämä ruusut ovat kaikille lukijoille,

jotka haluavat ne ottaa  omille sivuilleen.

Olethan sen arvoinen!

Nämä ruusut ovat tulleet ainakin Seijalta,

Eilalta, Sylviltä. En edes muista kuinka monella


luku listallani olevilla oli teksti, - Ole hyvä ja otat ruusut

ystävyyden ja  hyvän mielen lisäksi omalle sivuille..
Tämän tunnustuksen olen saanut


suuresti ihailemaltani Joselta. JMR

Sekä nykyään suljetulta sivulta  Viktorialta.
Hänellä on kyllä uusi sivu. Hän on hyvin kiireinen  ja
varsinkikin kouluaika vie paljon aikaa, joten hän ei ehdi kovin usein blogiin.  Mutta hän on ihana
ystävällinen ja suuri runojen ystävä. Hän johdatti minutkin Pablo Nerudan runojen maailmaan, joita en ole vieläkään löytänyt tarpeekseni suomeksi käännettynä.  Translate ei osaa tulkita runon kieltä oikein. Tulos on joskus sekava ja hassu.
Tämä ei ole tunnustus  vaan toivomus, että jokainen lukija

ottaisi kuvan ja tukisi omalla sivullaan rauhan työtä, sen kaikissa

muodossa.

Tasa -arvossa ihmisten kesken, lasten suojelussa ja yleensä  rauhan työssä.

Tämä kuva on yhä vapaasti otettavissa näillä toivomuksilla  aivan kuka

tahansa haluaa  yhtyä näihin toivomuksiin.. RAUHAN PUOLESTA!



ROSA NAUHA: On myös jaettu kaikille lukijoille, jotka haluavat

omalla tavallaan tukea rinta syöpä tutkimus työtä, ja tukea kaikin keinoin

joko taloudellisesti tai henkisesti ihmisiä, jotka ovat sairastuneet  tai

heidän omaisiaan.

Kuvan eteenpäin  kopioiminen on siis toivottua , kuten rauhantyön merkkikin.  Nämä kuvat sivullamme voimme muistuttaa lukijoita, että maailmassa on paljon kärsimystä  ja jokainen  auttava ihminen on tervetullut joukkoon , jo tämän asian levittäminen on kiitettävä välittämistä.

Kiitos jos jatkat näitä  tärkeitä merkkejä  joka päivä, sivusi sivu palkissa.
 Tämä hauskan näköinen tunnustus

tuli ystävältäni Towandalta Espanjasta.

Hänen sivunsa ovat täynnä niin asiaa, kuvia.

Tarinoita  sekä vakavasti, että hauskasti .
Näitä makoisia kakkuja on tullut useita,

alkuperäisessä ei ollut kehyksiä, mutta sitä en ole löytänyt


kai se hävisi tiedostostani. Kun löydän niin  laitan senkin kuvan.
keneltä näitä on tullut.. voi kun muistaisin.. mutta etsin  kunnes löydän sun..

Valkoinen ruusu tuli syntymäpäivänäni


siinä onniteltiin pyöreistä vuosista ja  kiitettiin


monipuolisesta blogista.


Kiitos, olen jakanut tämän ruusun myös vapaasti
musiikki-kansiossa vieraileville. Saa kopioda.


Mikäs tämä on?  Näyttää naiselta jonka naama

vilahtaa aamulla kylppärin peilissä, kun harjaan lyhyet

hiukseni ja harjaan hampaani.. Minähän se siinä..


Ihan siksi, että tahdon kiittää näin melkein livenä  jokaista lukijaani.

Mutta ÄLÄ   ( NOT) sentään kopio kuvaani omaan blogiisi.

Iloista syystalven jatkoa, nyt lähden pohtimaan sitä tehtävääni. Iikk se onkin oltava valmis jo huomenna.

3 kommenttia:

  1. Olet tienannut ansaitusti:Ns Virtuaalia palkintoja.-Mutta kuinkas moni on oviaukosta halannut Katria kaulasta? `En sano että materiaali on kaikkikaikessa. Mutta kertoo se sen: että lähiomaiset tuovat aina yllätyksen ovelle asti. Ymmärrän kyllä että internetin välityksellä palautteen lukeminen on mutkatonta, muttei tuo seikka kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, ettei "netin" palautteenantaja joudu maksamaan siitä ilosta mitään? Enkä tarkoita palveluntarjoajaa sivustoilla, vaan henkilökohtaista olannojaa.

    VastaaPoista
  2. Hieno blogi on palkintonsa ansainnut! lämpöiset onnittelut jokaisesta! Blogisi on ilon ja ajatusten lähde monille lukijoille <3

    VastaaPoista
  3. kiitos Kati, minun pitääkin käydä katsomassa mitä uutta sinulla on. kiirettä on tässä ollut

    VastaaPoista