tiistai 1. helmikuuta 2011

Äiti

Juoksin sateenkaari siltaa pitkin ja sen keski kohdalla tuli vastaani
edesmennyt kasvatti äitini. Kun näin hänet suorastaan lensin hänen
syliinsä ja halasin ja suukottelin poskelle ja hoin hänelle:- Äiti rakastan sinua.
Hän kuoli jo kun olin hyvin nuori ja olin muuttanut jo kauas pois.
Se oli vuonna 1964. Koska hän lähetti minulle onnittelukortin häiden johdosta.
Kortissa oli pienen linnun kuva kirje nokassaan ja se oli hyvin herkkä maalaus.
Äiti kuoli samana vuonna ja surin sitä koko sydämestäni. Ajattelin sitä
epäoikeudenmukaisuutta, että paras ihminen otettiin ensimmäisenä pois.
Olisin toivonut hänen elävän ikuisesti. Siinä sillalla jossa häntä unessa syleilin
hän eli minun ikuisuuttani. Tunsin jopa hänen ominais tuoksunsa. Olin niin ,
onnellinen tästä kohtaamisesta, ihan kuin olisin saanut tavata oikeasti.

Kukapa tietää, ehkä se olikin oikea tapaaminen, henkien maailmassa.
Kun nyt hänet mainitsin, niin täytyy kertoa, että hän Liisa kasvatti äitini oli
minulle maailman paras äiti. Kukaan ihminen tässä elämässäni ei ole rakastanut
minua villikkoa kuten hän, henkensä kaupalla hän pelasti minun henkeni. Aina hän
asetti minun turvallisuuteni etusijalle, hän opetti minut lukemaan jo 5 vuotiaana,
kirjoittamaan 6 vuotiaana vähän. Hän opetti minulle , että ihmisen pitää olla nöyrä,
auttavainen, anteeksiantava, ja pyytävä. Hän teroitti rehellisyyden merkitystä ja opasti
tekemään naisten perus töitä. Kodin sisällä.Muistan, että en erehtynyt kuin kerran
jauhoissa, kuin tein läskisoossia. Laitoin vahingossa peruna jauhoja. Siitä tuli läski kiisseliä
Isä tietysti raivostui ja selkäsauna oli mitä ankarin ja pakotti vielä nielemään sitä
himskatin läski kiisseliä. Ei se niin kamalalle maistunut, koostumus oli vain limaisempi. :)
Voi juku mitä mieleen voi muistua, olin silloin 7vuotias. En sekoittanut sen jälkeen enää jauhoja kertaakaan. Voi jospa hän eläisi vieläkin, lapseni ja lapsen lapseni näkisivät enkeli-ihmisen.
Nyt täytyy tunnustaa, että en minä sitä silloin ymmärtänyt näin hyvin, en tosin pelännyt koskaan kuten isää.
Olin äidin kanssa aina kun voin, päivisin töissä mukana, ja yövuorossakin olin varsinkin talvella.
Raskastahan se lapselle oli, mutta nyt tiedän että se oli myös yksi turvallisuus kysymys.
Äiti otti minut mukaan yöllä töihin, koska pelkäsi, että isä pahoin pitelee.
Ymmärrän kaiken nyt niin kirkkaasti, kaikki syyt ja teot.
Hän kasvatti-äitini on todella sateen kaaren tuolla puolen. Mieleeni muistui vielä yksi pieni yksityiskohta, kun olin hänen haudallaan. Ihan viereisellä oksalla istui juuri sen onnittelukortin näköinen pieni lintu, ja se lauloi aivan ihanasti. Liekö kukaan kuullut, katsoin lintua kauan ja ajattelin että se toi terveiset taivaasta. Minulle Taivas ei ole kaukainen paikka, vaikea sisään pääsyinen se voi olla. Taivas on hyvin lähellä siinä missä rakkaus asuu. Tätä kirjoittaessa tapahtuu juuri, nyt jotain outoa. Ehkä äiti on lähellä, silloin minä paranen ihan varmasti. Sillä silloin on myös Jumala lähellä.

1 kommentti:

  1. Kaunis uni. Kaunis laulu.
    Kyllä sinä parannut pian.
    Olet turvassa, luota kaikessa Jumalaan.

    VastaaPoista