keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Perhosen kevyt



Perhosen piirtelin puuvärikynillä


Yöllä näin ihmeellisen unen/

Olen suuressa salissa ja kuulen ihanaa laulua, katson ylös ja näen pieniä ihmishahmoja, jotka leijuvat ilmassa.
Kädet ojentuvat ja tempaisevat minut ylös. Tunnen itseni painottomaksi, perhosen kevyeksi.
Näen miten vesi sataa maasta kohti taivasta,  takaisin taivaan pilviin  ja pilvet paisuivat suuriksi  ja tuuli tempaisee ne mukaansa, ne katoavat ja taivas on aivan valkoinen.
Yhtäkkiä taivaalle ilmestyy  suuri taulu.
Taulun edessä on ohut verho.  Verho avautuu ja esiin nousee  aavistus kasvoista, mustan silmän erottuessa selkeämmin . Silmäni  kipunoivat kyyneliä, musta silmä on katsonut lävitseni , koko elämäni. Mikään ei ole salassa.
Pieni hetki ja taulun eteen liukuu verho ja  taulu katoaa , taivas on syvän sininen  ja täysin äänetön.
Olen kivettynyt paikalleni . Yritän nousta uudelleen lentoon, onnistun nousemaan ja tunnen suurta riemua, mutta jokin voima tarttuu jalkoihini ja putoan maahan.
Maassa kasvaa punaisia marjoja, kerään niitä hameeni helmaan ja juoksen kotiin , kun olen portailla ja katson taakseni, näen että kaikki marjat ovat pudonneet tielle, kuin kapea nauhapolku, siinä missä juoksin.



10 kommenttia:

  1. Olipa kummallinen uni.
    Minä näin painajaisunta. Parkkeeraus talossa oli mies ja hän meinasi kuristaa minut sukkahousuilla. huh huh.
    Pelotti ihan mahdottomasti.Kun heräsin niin olin iloinen kun se olikin vain unta.
    Mistä lie kaikki unet tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauheeta..Näin joskus elämäni kaikkein suurimpana rytinä aikana joskus painajaisia, joissa myös joku uhkasi henkeä. Onneksi ei enää ole ollut sellaisia aikoja..Mietin kysymystäsi Sylvi.. Mistä unet tulevat? En aina osaa yhdistää elettyihin päiviin unani. Tämäkin uni pomppi tilanteesta toiseen ja tuntuu että unohdin jotain, tuo taulun näkeminen on tapahtunut aiemminkin.Siinä koen vahvaa hengellistä viestiä. Olen lukenut hengellisiä kirjoja ja raamattua. Unen kuvat saattavat olla lukemani tekstin synnyttämiä.. uskon että unet ovat läsnä NYT HETKESSÄ; alitajunta se tiedostamaton osa nousee esiin unissa

      Poista
  2. Huikea unen yhteen letitys sanallisesti.

    VastaaPoista
  3. Kaisumarjatta, olet nähnyt taivaallisen unen.<33333
    Onnellista päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Aili, taivaalle tuli katseltua. Uni oli pysähdyttävä, minulle, pohdin raadollisuutani kun punnitus tehtiin . Tuomio jäi sentään salaan.

    VastaaPoista
  5. Nämä ovat niitä suurten kysymysten ammentamia unia, joihin kukaan ei täydellä varmuudella ainakaan osaa sanoa, mikä ja onko mikään merkitys niillä. Selvää on, että ne unennäkijää mietityttävät. Pystyykö uniaan muuten yleensäkään tulkitsemaan ainakaan oikein ja onko se edes tarpeellista.

    VastaaPoista
  6. Unien maailma on niin moniselitteinen. Aamulla herättyä uni kyllä mietityttää, jos sen vain muistaa. Minä valitettavan harvoin muistan uniani. Näen niitä kyllä.

    VastaaPoista
  7. Näät uskomattoman vahvoja unia! Sinulle on annettu hieno kyky...

    VastaaPoista
  8. Kaunis ja kevyt perhosesi. Voimakas uni kertoo luovasta mieletäsi, joka työskentelee nukkuessakin...

    VastaaPoista