perjantai 30. syyskuuta 2011

pieni ahertaja

Hän osaa: lentää!  Laulaa! Soittaa! Piirtää!

Hän osaa kasvattaa siemenestä samettikukan

joka on kukkinut lähes koko kesän.



Hän on ihan tavallinen pieni mies.

Ihmeitä täynnä.

Rakas 6 vuotias kummipoikani

on kasvattanut ihan kokonaan

 kauniin samettiruusun.

Hyvästä syystä hän voi olla tyytyväinen

tulokseen. Onhan sen kullankeltainen

väri lämmin ja jo keväällä istutettu siemen on

antanut loistonsa iloisena pilkkuna


pikkuparvekkeella.

Sametti ruusun pehmeä väri

on kuin pieni aurinko

Tämän pienen ja hyvin iäkkään 22v.

Mopo - kisun elämä on siirtynyt  Kisujen taivaaseen.

Mopo ehti elää ja hurista nimensä mukaisesti

tämän reippaan pojan äidille ja kulkea jopa mukana , missä

äiti  opiskeli. Ei sentään ulkomailla, silloin Mopo oli minun hoidossa.

5 kommenttia:

  1. Saapi poika olla iloinen ja nauttia istutuksesta.
    Varmasti rakas on samettiruusu pojalle.
    Työtekijäänsä palkitsee.
    Kiitos sinulle ihanista kommenteitasi blogissani.
    Mukavaa viikonloppua!.♥

    VastaaPoista
  2. Varmaankin pieni mies on silmät kirkkaina ihmetellyt kasvun ihmettä.
    Onneksi huolehtiminen ja hoitaminen on tuonut tuloksia, sillä sehän lisää kiinnostusta edelleenkin huolehtimaan kasveista.

    Leppoisa tulevaa lokakuuta !

    VastaaPoista
  3. Kiitos jakamisesta.

    Suudella ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kaunis samettiruusu,kyllä poika saa olla iloinen kaunis<3

    VastaaPoista
  5. kiitos kyllä hän onkin ylpeä osaamisestaan. 6 vuotiaaksi alkaa olla jo ihmelapsi, soittaa kitaraa, rumpuja siis ihan nuotilleen joitakin kappaleita, kiinnostunut luonnosta ja kasveista, erittäin taitava piirtäjä, moni 50v ei osaa piirtää niin hyvin kuin hän. OSAA MYÖS JO LUKEA ja laskea. Jos mieheni eläisi, kyllä hän olisi tosi ylpeä tyttären pojastaan . Ehkä hän onkin katsellen näkymättömän maaiman sisältä, mehän polemme kaiken sisälklä, näkymätön ympäröi meitä joka puolelta.

    VastaaPoista