sunnuntai 14. elokuuta 2011

Suvi muistoja




 Ihanainen  kukkakimppu.


Viimeiseksi säilyi krysanteemi.
Kukkia on ollut tänä kesänä

monissa juhlissa.



Tietysti  myös herkkuja mielein määrin

Kesäretki kalliolle. Kaksi koiraa oli mukana




ja tottakai molemmilla koiruuksilla


oli oma pikku neiti taluttamassa



minä vain katselin maisemia

 tuolla jossain näkyy osa naapuri lähiötä.




 Tässä on puita kallion laella.

Eivät ne näköjään paljon multaa tarvitse.


Kasvavat ilman ihmiskätten apua.

Ovat kasvaneet vuosisatoja.


Minusta täällä kalliolla on hyvä olla.

On rauha, hiljaisuus ja vain lintujen laulu.





 Piha on pääasiassa vihreä keidas.


Suuria vanhoja puita, kuusia, mäntyjä.

Pihlajia, lehmuksia.


Tänäkesänä istutettiin myös pensaita  ja

Villiruusua , joka kiertää kaikken rakennusten

ympäri. Kukkalaatikoita ovat laittaneet

viherpeukalot   lähelle oleskelu paikkoja  sekä  aikuisille , että lasten  leikkipaikkojen läheisyyteen.



Rannalla kävi paljon uimareita.

Lapset kisailivat riippumatossa.


Suomen suvi on lyhyt ja "vähäluminen"


Olisiko ilmastonmuutos jo näkyvissä?

Enpä tiedä, syksy tekee tuloaan ja jo ensimmäiset

keltaiset lehdet kertovat , elämme suven viime hetkiä.



Eihän tän Helsinki  kivikylältä näytä!


Eihän?


On kallioita, joen rantoja, meren rantaa..


Monien kaukana asuvien mielikuva on  keskustan

moni ilmeiset rakennukset.





Sateen jälkeen oli kallion laellekin jäänyt


pieni vesilammiko.


Siitähän koirat pitivät.


Piti maistaa onko sadevesi hyvää

 ja mitä sieltä löytyy?

11 kommenttia:

  1. Kauniita kesä muitoja niin viheriäistä suurine puineen kauniita kukkasia,hyvää pyhäpäivää<3

    VastaaPoista
  2. Niin kesäistä, niin kaunista..;D

    Oikein hyvää kolmatta elokuun viikkoa sinulle, Aikatherine<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ritva vierailusta , kesä on ollut ihana.

    VastaaPoista
  4. kiitos Aili! Samoin sinulle hyvää alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  5. Luontoihminen löytää ne ihanimmat paikat, vaikka ne kuinka piileskelisivät, suurkaupungissakin.
    Mukavaa loppukesää aikis! ♥

    VastaaPoista
  6. Ihanat kesämuistot, vaikka kyllähän se kesä vielä jatkuu.
    Oikein ihanaa loppukesää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kaunis kukkakimppu, ja mukavia, kesäisiä kuvia on kiva katsella

    Ihanaa alkanutta viikkoa Aikatherine <3

    VastaaPoista
  8. Un precioso y veraniego reportaje amiga mía, unas fotografías bellas y simpáticas, recibe un fuerte abrazo amiga Aikatherine

    VastaaPoista
  9. Ihanaista loppukesää, aikatherine! :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin ajattelin näitä kesäkuvia laittaa mutta saapa nyt näkyä, Sinulla oli tosi kivoja... olet ollut vähän vaisuna viime aikoina, onhan kaikki ok??

    VastaaPoista
  11. olenkos ololut vaisu??? no voi sun ...tuota taisin olla vähän aikaa pipi, en välittänyt siitä kirjoittaa.. kun ne pipit menee aina ohi kun lepäilee.

    VastaaPoista