Uusi askel

Joskus voimme viettää vuosia elämättä ollenkaan, ja yhtäkkiä koko elämämme on keskittynyt yhteen hetkeen.

tein kollaasin koko kesän kukkasista juhlan muistoksi

Tänään 24.7.-11  Vietimme  vanhimman lapsenlapseni  Konfirmaatiojuhlaa. Tilaisuus oli herkkä ja kaunis, kirkko oli  täynnä   rakastavia omaisia. Toista penkkiriviä tarvittiin jo meidänkin suvulle. Nuori naispastori puhui kauniisti ja kertoi, että leirillä oli ollut  hyvä ja viihtyisä yhteishenki nuorten kesken. Virret laulettiin ja  kun nuoret  olivat saaneet siunaukset ja pyhän ehtoollisen   menimme me muutkin  joukolla ehtoollispöytään. Sain  mukaani myös pikkusiskon , ja hän sai siunauksen. Perheen kaikkein nuorimmat eivät  vielä rohkaistuneet mukaan. Tosin joskus olen vienyt heitä sylissäni pienenä siunattavaksi.

Minun ensimmäisestä lapsenlapsesta tuli nyt nuori mies. Hän ei ole enää vain poika, vaan hän on nyt nuorukainen ja teini, koska opiskelee ja elämä on kokonaan edessä.

Muistan  miten  hän syntyi tähän maailmaan 15 vuotta sitten, emme tienneet jääkö hän eloon vai menehtyykö.  Kaikki oli ,  Jumalan ja lääkärien käsissä. Poika syntyi  vatsa auki.  Suurin osa sisäelimiä  oli irrallaan ja lääkärit  veivät vauvan pika vauhtia Lasten Klinikan sairaalaan.
Sitä seuraavat kaksi kuukautta oli kamppailua elämän rajamailla. Kun  vatsa oli  ommeltu kiinni  ei kulunut kauan, kun ilmeni, että vauvalla  oli vatsahaava. Vatsa jouduttiin leikkaamaan  auki ja lääkärit tekivät jälleen parhaansa.

Todella hauraalta ja heikolta vauva näyttikin.
Mummot ja vaarit rukoili, ja  isä ja äitikin rukoilivat  keskenään. Kun vauva pääsi vihdoin  yli kuukauden kuluttua kotiin, oli hänen hoitonsa vähän erilaista, kuin terveenä syntyneen vauvan.
Poika vauva oli ensimmäiset noin neljä kuukautta, hyvin vaativa hoidettava.
Hänellä oli mitä ilmeisimmin kipuja joille ei voitu tehdä  silloin enempää. Vauva sai kohtauksia ja  olisi itkenyt vaikka itsensä uuvuksiin, mutta kun piti hellästi sylissä ja käveli ja hyräili hiljaa hän rauhoittui.Tämä lapsi on kaikista yhdeksästä lapsen lapsesta ollut lähinnä  omaakin elämääni. Otin  hänet hoivaani aina välillä, että äiti ei  vallan uupunut. Sillä kovin pitkiä unia ei vauva myöskään nukkunut.
Kuukaudet kuluivat ja vähitellen hän parantui, arpi on yhä tallella elämän alusta.
Tänään hän oli yhtä komea nuorukainen kuin  toisetkin.  Hän on luonteeltaan lempeä, ja hyvin  sosiaalinen sekä viisaskin.
Sanoihan hän isälleen 3vuotiaana, kun isä  laittoi mönkijää mökillä ajokuntoon:  - Tuonne laitetaan sitä pentiiniä!   No, isä kysyi:  Mistä hän sen tietää?  Poika vastasi tomerasti: - No, kun minuta tulee tiedemies.
Tänään hän on ottanut uuden askeleen kohti aikuisuuta, kohti tiedemiehen elämää. Minä  vähän aavistelen, että kyllä hänestä tiedemies tulee. Sitä en tiedä minkä alan.Tulevaisuus on hänen ja niiden kaikkien  jotka tänä kesänä  tulivat  tähän nuoruuden vaiheeseen. Ensimmäinen askel  kohti  miehen elämää,  toinen askel on sitten, kun hän valmistuu.  Olkoon Jumala hänen kanssaan ja  varjelkoon häntä kaikelta pahalta.

Leirillä oli nuoret tehneet  rukoushelmet.  Vähän oli muuttuneet  siitä, kun itse tein niitä  retriitissä.
Olennaista tässä rukoushelminauhassa on  se, että siinä on Jumalahelmi, minähelmi , hiljaisuuden helmiä, kastehelmi, Jumalan rakkaushelmi, lähimmäisen rakkaushelmi, rauhallisuuden helmi , kuoleman helmi ja ylösnousemushelmi.


-  Elämä on eri värisiä helmiä täynnä. Kaikki ei ole mitä toivomme, mutta kaikki on sitä, mitä itse  tekee.


Minulla on hyvin usein kaulassa valkoiset helmet, tänään lainasin ne tyttärelle, ja laitoin omaan kaulaani  Kristushelmeni. Se on kauniisti hiottu kaikkia värejä säteilevä aito kristalli  kultaketjussa.


Tämä päivä oli ihana, ja nyt se on vaihtunut jo  maanantaiksi.. Elämä on suuremmoinen lahja .Kiitos siitä ja  juhla tilaisuudesta, jossa sain tavata kaikki tuntemani  rakkaat.