tiistai 22. maaliskuuta 2011

Syödään terveydeksi


Ei laihduteta vaan syödään itsemme terveeksi .

Ainut oikea tapa myös hoikistua on syödä terveellisesti ja lisätä liikuntaa sen mukaan kun voimat palautuvat.

Aluksi kävelyä ulkona vähintään tunti päivässä.. Hidaskin kävely on hyödyksi aineenvaihdunnalle.

Ruokakaapit ja jääkaappi ei saa olla tyhjiä koskaan, nälässä ei pidä kirvistellä vaan syöd'ä kun on nälkä.

Aluksi voi ottaa avuksi tehokuurin. Esimerkiksi 3 annosta Easy Diet pussia päivässä. Viikon kuuri paino putoaa noin 6 kg.  Lisänä kasvisraasteita  ja vettä niin paljon kuin haluaa.Tuoreita hedelmiä ja esimerkiksi : Liposinol   kasviskuitu  kapseleta.
Vaikutus vähentää nälän tunnetta ja vaikuttaa suotuisasti veren kolestroliarvoihin. Sopii myös kasvis ja vegaani ruokavalioon. 60kpl/ 28, euroa.

Kevennetyn ruokavalion yhteydessä kokoajan  runsaasti terveellisiä ja vatsaystävällisiä kuituja. Runsaasti vettä jota voi maustaa sitruunalla tai tuoreista heldelmistä puristetulta mehulla.

Varsinainen ruokavalio: Kaikkia kasviksia keitettynä tai höyrytettynä. Juurekset käy myös uunissa haudutettna. Yrttimausteita mielimaun mukaan. Persilja, rakuuna, basilika..

Aamuisin: Tuoremehua, vettä, kahvia. Hedelmiä.. Annos kaurapuuroa marjoilla.

Lounas: Kasviskeittoja, Uunissa haudetut juurekset, Kalakeitto, Ituja, tuoreita vihannes salaatteja.
Paprika, tomaattia, kurkkua, lehtisalaatteja. Niukasti öljyä.

Kalaa, kana rasva poistettuna, keitettynä ja uunissa haudutettuna.

Leipä: Vain ruisleipää. Päälle Avokaadoa, tomaattiviipaleita, kurkkua. Mieluiten ei lainkaan rasvaa.

Tomaattichilikastike maustaa keitot, juurekset, sekä uuniruuat pirteän maukkaiksi.

Juomat: Rasvaton maito, vesi, tuoremehut, kahvi, tee.

Välipalat:  Hedelmiä, vihannessalaatit, pikkuporkkanat.

Ruokavaloista pois: Rasvat, sokeri, vehnä leivät, pullat. Rasvainen liha.

AURINKOSALAATTI:  4annosta/ Jäävuori vihreä salaatia  puolikerää, 2 porkkanaa raasteena, punakaalia  2dl. raasteena. 50g. (noin 1 dl) auringonkukan versoja, 1dl. pavunituja, 1 appelsiini lohkoina, 2rkl auringonkukan siemeniä, 2 rkl kurpitsan siemeniä..

kastike: 2rkl, rypsiöljyä, 2rkl appelsiinimehua, 1tl soijakastike, yrttejä maun mukaan. Persiljaa.


Lohikeitto:
500g  tuoretta lohta,10 perunaa lohkoina , 2 sipulia, lohkoina, suola, tilli, mustapippuri hiven ja kun keitto on lähes valmis, 2 dl 2% kermaa. Persiljasilppua päälle.

4 kommenttia:

  1. Oikein hyvät ohjeet sinulta Aikatherine ihan kaikille, vaikka ei laihtua tarvitsisikaan (itselläni ei ole ollut liikapainoa, vaan nuorempana olin alipainoinen) Makeanhimo olisi minunkin kyllä hyvä ssada pois.

    VastaaPoista
  2. Bella composición de hortalizas, texturas y colores muy bonitos, un abrazo amiga

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoa A. Lähden kauppaan ja ostan aineksia - mutta kun sitten syön ne kaikki yhdellä istumalla ! Muutta kiitos printtaan tän seinälleni.

    VastaaPoista
  4. Tuossa oli juuri niitä aineksia mitä minä käytän aina, joskus teen kyllä muutakin, mutta pääosin todella terveellistä ruokaa.

    Mutta tuo 6 kg laihdutus viikossa voi kyllä olla vaarallista ja sellaisesta varoitetaankin.

    Syön melkein ainoastaan ruisleipää, koska en edes pidä vaaleasta leivästä kovin paljoa, vaikka leivonkin pain au levainia silloin tällöin. Ne leivät syövät minun poikani ja hänen avovaimonsa suurimmaksi osaksi, he eivät tykkää ruisleivästä, valitettavasti.

    Minun kolesteroli- ja sokeriarvoni ovat aina olleet keskitasoa tai tai hieman allekin. Verenpaine hieman alakanttiin, vaikka olenkin lihava ihminen. Onneksi on nuo arvot hyviä. Reuman takia tarkistetaan kaikki arvot neljästi vuodessa.

    Reumaongelmat olen saanut kuriin hyvällä ruokavaliolla, jota olen noudattanut vuosia, olen vain syönyt liikaa, vaikkakin terveellistä ruokaa, en rasvoja enkä makeita ruokia, en pidä makeasta kovinkaan paljon.

    VastaaPoista