outo uni

 

• Kahlaan meren vaahdossa, sen yllä leijuu läpikuultava utu ja säkenöivän eetterin värilliset valon säteet lävistävät minut; vaahto liekehtii sulautuen mereen Taivaita suurempi valo on kaiken taustalla- Tunnen pieninä neulanpistoina kehoni tunteet
• Tuo ikuisuuden äiti joka nielaisee kaiken vavahduttaa sieluni ääriä, silti niin armollinen ja lempeä, että kiiruhdan askeliani päästäkseni pian sen syliin pudotan taakkani mereen
  
• sulaudun rakkauden rajattomaan energiaan näen: Se on jatkuva spiraali, liike ja lepo

Sairas unen näkijä

 Sairas unennäkijä

Vaikeroin heräämisen tuskaa

aistit avoinna valkean huoneeni sisällä.

Murskaat minut murusiksi,

kasaksi multahiekkaa

Minussa on Sinun jalanjälkesi ja kättesi ihmetyö

Näen nyt nurmen lähempää ja sipulien rohkeuden.

Iirikset, Liljat ja Narsissit ovat täynnä sinun pyhää vettäsi.

Olen murrettu unennäkijä, näen Sinut.

Suljen silmäni, näen paremmin.

Sylissäni on valkoinen sydän.

Se on läpikuultava ja vahva.

Pienet pojat juoksevat ohitse.

Älkää menkö!

Sanokaa ensin, - Kenellä on valkoinen sydän?

Maailma on pysähtynyt.

Puut seisovat hievahtamatta.

Kuiskien toisilleen, - Kenellä on valkoinen sydän?

Linnut visertävät ja kohottavat nokkansa kohti .

taivasta, kuin huilut

Kuuntelen hiljaa hetken ja ymmärrän lintujen laulun.

• Kristuksella on valkoinen sydän!

Hänen viittansa liepeestä olen kadottanut valkoisen sydämen.

Missä on Kristusviittani? Kasteeni puhdas lunastus?

Voi peipot, kiurut, pajulinnut, kuikat järven selältä!

Auttakaa!

Tuokaa viitta murretulle!

Peittäkää kasa multahiekkaa, että se uudeksi valettaisiin.

Herättäkää nukkuva unennäkijä.

Puristakaa mieleen sipulin rohkeus ja sormiin muurahaisen elämä.

Näen havahtunein silmin,

lautturi lipuu lautallaan.

Kaikki kerran kohtaavat

vaieten

Sisällä valkean huoneen.

Koska olen valmis

 Koska ihminen on valmis?

Sydämeeni istutan salaisen puutarhan.

Vihreät keitaat ja tuoksuvat kukat.

Veden solina ja

tuulen humina on musiikkia korvissani.

Päivän kimaltaessa

lampeni kalvoon

näen elämän varjojen tanssin

Aika katoaa

olen tässä

aistien

laventelin tuoksun

pehmeä sammal suutelee jalkojani

muistojen nauha kiertyy auki

kaikki nuo vuosien äänet

kimpoavat korviini

ensi itkusta viimeiseen

helisevästä naurusta rahisevaan

nuoruuden silkki-ihosta

kokemusten juomuihin

vanhuuden luomiin

ja kuiviin silmiin

vain odotus

jäljellä

Mitä on puutarhani takana, edessä päällä ja alla?

Näenkö tarkoitukseni täyttyneen

vai olenko hukkaputki?

Sydämeni puutarha on muuttunut näkyväksi

kaikki muu on kadonnut

ja niin minä kävelen ruusut kädessäni

sinua kohti

askel askeleelta

kerron sinulle

miten viime yönä lähes tavoitin sinut

mutta pelko

se lopullinen luopuminen pysähdytti

peruutin ja kuiskasin

en ehkä ole vielä valmis

sinä vain hymyilit ja kysyit

- Koska ihminen on valmis?

Liekeissä

 Sieluni on liekeissä

huudan

Älä kulje ohitse!

Näen vain tomua ilmassa

untuvahietaa kadulla

bensiinin katkua

sierainten uomassa

pidätetty parku

nielussa

Korvissani soi blues

muistaakseni hetkemme

Olenko vapaa

siivetön enkeli

ja raskaana

katseesi tulesta

vain välähtävä aurinko

maailman reunalla

tänä yönä kirkuva putous

vanhan rakkaus

 Vanhan rakkaus...olisiko se ollut jotain näin?

Olen läsnä sinulle tässä iäisyyden hetkessä.

Hiukseni ovat vaienneet odotukseen, tai ovat vain vähän väsyneet.

Korvissani soi satakielen laulu, tai sitten se on tinnitys..

Sanat kääriytyvät pilviin ja suutelevat sadetta.

Rakkaus on kaikki mitä minulla on.

Tai onhan minulla tämä kuiva ihoni ja kompuroivat jalkani . Käsistäkin putoilee aina jotain.

Hellyys sormenpäissä, tai voivat ne olla reumasta arat. Ei sitä koskaan tiedä.

Hymynkare poskilla, tai olisiko se virnistys viimeviikolla kertomaasi vitsiin, jonka juuri tajusin..

Saraheinän karheus kantapäissä, kovettumia ainakin. Minun pitää muistaa rasvata ne yöksi.

Sydän !

Rytmihäiriö!

Sekin tässä vaikka meidän pitää suudella kuivin huulin. Muistaa pestä tekohampaat hyvin.

Maistuvat muuten pahalle, otetaan minttupastilleja, sitten on hyvänmakuinen suudelma.

Suutele rakas kerran vielä .

Vähän ennenkuin unohdan mitä se tarkoittaa. Ja onko sillä väliä miksi, kunhan se tuntuu hyvältä..

Iho muistaa kosketuksen, vaikka on jo vanha ja juomuinen..

Vielä kerran kävelen rannalle kanssasi. En vain muista miksi.

Ehkä se on tuo auringonlasku mereen. Se on kyllä kaunis paitsi ei nyt, kun sataa vettä.

Siitä minä muistan, että silmäluomet ovat käyneet raskaiksi..

Tiedätkö rakkaani miksi ne roikkuvat aamuisin silmien päällä ? Ei näe edes puuroa syödä.

Valelen jäistä vettä silmilleni, jota luomet pakenevat . Kylmää ne ruojat pelkäävät.

Näen taas kasvosi rakkaani, jotenkin sinäkin olet näköiseni .

Muistan, että sinulla oli tumma tukka ja sileä ajeltu leuka.. Enää et viitsi.Niin sinä sanoit. Et vain viitsi. No

Olet sinä kuitenkin rakas. Tai ainakin kaveri. Kaveria ei jätetä, niin sinä sanoit. Ei jätetä.

Partasi on valkoinen ja hiuksesi kuin hopeaa.

En millään eroita kumman päästä ne ovat karisseet . Siinä ne vain ovat.

Joka aamu muutama hius kietoutuu toiseen samalla tyynyllä.

Ne ovat hyviä ystäviä keskenään, niissä on jotain tuttua.. En muista mitä se oli.

Sanoit aamulla, että tänään lähdet metsälle. Vaan etpäs mennyt nukahdit lounaan jälkeen

niin kai minäkin, koska heräsin vieressäsi..

Taas piti kertoa uni, mutta kun sitäkään ei enää muista.. Onko sen väliä, katsotaan televisiosta

Hauskat kotivideot.

odotus

 Kevyesti katan juhlapöydän.

Sinulle hedelmäisen marjan.

Sydämeni syke kiihtyy

ajattelee miten viihtyy

Sinä odotettu rakas

elämän osani paras

Ethän välitä pienistä suruista

elämä on vain koottu muruista.

Hellyys on kaikki mitä mieli haluaa. Lämmin kätesi harteillani kuin villahuivi.

Kiipeän elämän vuorelle kankein askelin ja levähdän hetken hiljaa kuin kivi.

Niin kauas näen nyt armaani, kauemmas kuin arvasinkaan.

Kurkiaurat ja pilvet harmaat .Sinut vierälläni tunnen ja hengitän samaa ilmaa.

Vain sinun äänesi korvissani rakkaat. Vielä hetki meillä aikaa, silittää otsan uurretta hiljaa.

Painaa käsivarsi kainaloosi, kuin orava pesäänsä. Kajahtaa heleä onnen nauru.

Lootin vaimo

 Maa on pelkkää kalliota, kiviä, soraa, niin pitkälle kuin näen.

Vesirajaan ja veden alle, kaikkialla on kiviä kiven päällä.

Makaan kalliolla, tunnen sen ikiaikaisen hajun, sen sileät ja rosoiset pinnat ihollani. Olen alaston ja vaivun yhä syvemmälle kiveen.

Annan kiven kylmyyden tulla minuksi. Kivetyn tähän, painaudun yhä syvemmälle, syvemmälle.

Kiven viileä mykkyys syleilee minut harmauteensa, halkeilleisiin uomiinsa, tasoitun aikaan . Jään paikalleni olen ikuinen.

Ihmiset kulkevat ylitseni , näkemättä raajojani, kehoani, ruohoista kalloani, kevät kukan hentoa sineä sammuneissa silmissäni. Huulieni pihlajan marjojen värittämää punaa.

Maailma on kirkas, häikäisevä. Muurahaiset avaavat uusia polkuja lanteilleni, kantavat korttaan rintojeni ylitse. Illan hämäryys väreilee usvaa . Päivät tuovat sateita, jotka piiskaavat pintaani, saan tuulelta siemeniä, ne itävät ja synnytän yhä sammalta, heinätupasta. Syysmyrskyt raivoavat ylläni, lumihuntu pukee minut auringon morsiammeksi. Taivas tanssii pilvien keinuessa, ottiko aurinko puolisokseen? Polttiko atomeiksi, uudistiko uinuvan kallion vai antoiko pois, ja jääkaudet mursivat kiveni soraksi, hiekaksi merien kehtoon. Elämänkehtoon, merestä nousevaksi lihaksi.

meren voima

 Aaltojesi rajuun syleilyyn sukellan yhä uudelleen.

Sinä mereni, kehtoni aamun auringossa.

Illan kuutamossa hopeasilta luokse taivaan.

Kierrän rannoillasi, nuuhkin tuoksuasi

riemuitsen suolaisen vetesi pärskeistä.

Tanssin sylissäsi syntymisen muiston.

Mereni, - sinä teet mitä tahdot

olet rajoittamaton, villi ja vapaa.

Pyyhkäiset sisääsi minkä virta ottaa.

Olet armoton ja vailla lakeja

Tuulet kuohuvat sydämmessäsi

ilma kieppuu sanattomana.

Tyhjyyttä et tunne rakastettuni

elämä vilisee sisälläsi, kuin veri minussa

et tarvitse minua, minä tarvitsen sinua