Lähdin 20pv kohti Tukholmaa blogi ystävien kanssa ja matka oli iloinen, aurinkoinen ja aika vauhdikas.
lähtö kuvia Helsingin edustalta, tunnettehan Suomenlinnan, Kustaanmiekan ja Klippanin?
Kuvat on otettu laivan 9 aurinkokannelta. Aurinko loi meren pintaan kultaisen kimallle sillan.
Merellä tuuli oli hieman viileämpi, ei silti kylmä. Saimme nauttia alkupalat auringosta ja raikkaasta merituulesta.
Myöhemmin illalla tanssittiin
Tässä muutama kuva joita ystäväni otti kun olin tanssimassa, kuvista näkee että vauhti oli kova, siinä meni níin rumbat kuin sambat...
Näiden reippaiden tanssien jälkeen kompastuin johonkin....kenties omiin jalkoihini ja kupsahdin nurin narin..
Lopetin tanssini sillä erää.. Pieniä mustelmia on muistona kuperkeikasta.
Laivan oma ohjelma oli myös hyvin musiikki ja tanssi täyteistä..Niistä muutama kuva.
Paluumatkalla en myöskään mennyt tanssimaan, kävin vain ostoksilla ja syömässä .
Kuvailin Ruotsin rantamaisemia laivan kannelta, niistä muutamia kuvia.
Mereltä tietysti tuli napsittua muistoksi meren valoisia kuvia
Aurinkokannella oli paljon kansaa, lämpöä oli 24 + joten siinä tarkeni hyvin ottaa aurinkoa ja ystäväni oli saanut jo kaupunkimatkallaan rusketuksen punaa iholleen.
Tällä matkalla oli myös mukana sotalapsia, niitä jotka olivat sodan aikana Ruotsissa turvassa pommituksia, heillä on kuule´mani mukasan joka kevät tapaaminen, osa näistä Suomen sotalapsista jäi pysyvästi Ruotsiin ja hekin tapaavat Suomessa asuvia sotalapsia, jotka nyt ovat kaikki jo eläkeiässä, mutta yhteiset muistot pitävät yllä yhteyden halua ja mukavahan se on tavata heitä jotka ovat aikoinaan apua antaneet.
Laivan Televisiosta näin että Suomen Leijonat taisteli jääkiekossa, ja huuto oli melkoinen katsomossa, mutta ihan kultaa ei tullut tällä kertaa.
Nyt haluan kiittää matkaseuralaisiani ja erityisesti ihanaa hyttikaveriani kaikesta siitä kivasta yhteisestä jutteluhetkistä kuin myös hänen antamastaan avusta ja huolenpidosta, kun kalauttelin pääkoppaani parketin reunaan. Kiitän enkeleitä jotka olivat kanssani eikä mitään vakavampaa sattunut. Olen jo täysin toipunut
Nyt lähden kuitenkin mökille valmistelemaan tyttären ja lapsenlapsen syntymäpäivä juhlia.
Niitä vietetään viikonloppuna oman perheen kesken meren rannalla mökillä, lähellä Santahaminaa.
Vielä muutama kuva Helsingistä rautatieasemalla on ihanat kukkaasetelmat, vai mitä , eikös vaan ole kauniita.
Niin ja että ette luulisi, että olen pyöritellyt peukaloita, niin kerron että sormet on tehneet töitä.
Tytär saa tämän uuden maton joka valmistui yöllä samaan aikaan kuin hänet aikoinaan synnytin.
Sirun lahja. Liila on Sirun lempiväri, joten tein lilan maton, ja lisäksi on laivasta tuliaisia, mutta olkoon yllätys.
Barbille teen valkoista morsiuspukua, se ei ole vielä valmis mutta ylihuomenna sen on oltava. Se on virkkaustyö ja lisäksi tulee pitsiä runsaasti..Sekin itse virkattua. Viuh vauh nyt töihin..
Ai niin tää uusi Intel Pentium pöytäkone on ihana ja hyvä.. Netti vieroitusoireita ei ollut , oli niin paljon live-elämää..

Tervetuloa takaisin kotimaahan;))
VastaaPoistaHyvä että matkasi onnistui hyvin, ja olet antiin tyytyväinen.<333
Ps. Vastasin haasteeseesi jokin aika sitten;))
Hienoja kuvia olet ottanut.
VastaaPoistaLaivassa on aina mukavia esityksiä.
Hyviä syntymäpäivä juhia sinne teille!
Tervetuloa takaisin Suomeen!
VastaaPoistaTutun näköisä maisemia kuvissa:)
Aurinkoisen kesäiseltä näyttää Suomenlinnan maisemissakin.
VastaaPoistaOnni onnettomuudessa, hyvä ettei pahemmin käynyt.
Kevyesti helmasi heilahtaa tanssin kieputuksessa.
Mukavaa juhlaa Teille!
Hei, kävisitkö blogissani, on asiaa.:-)
http://askeleet-tarja.blogspot.com/2012/05/saihkyvaa.html
Voi että oli hyvä juttu kun ei sattunut pahemmin!
VastaaPoistaMutta tanssivauhtisi olikin kova, ei ihme että kellahdit kumoon
!
Ja mikä ihana mekko! Näyttää tosi hyvältä! Mainioita nuo tanssikuvasi! Pirtsakka tyttö siinä, tuli Marilyn Monroe mieleen! :D
Mukava reissu näytti olevan teillä, ja sääkin mitä mainioin hienojen kuvien ottamiseen - harmi kun en päässyt mukaan!