lauantai 24. maaliskuuta 2012

Rakkautta on




Sain Liebster Blog-blogitunnustuksen ja samalla Rakkautta on- haasteen mielenkiintoisesta ja positiivisuutta säteilevästä Hyvää tänään - blogista. Sydämellinen kiitos, Kati! 


 Olen saanut saman tunnustuksen jo aiemmin. Silloin olen kertonut , että lapset ja lapsenlapset sekä hyvät ystävät ovat elämäni suurimmat rakkaudet.

Ehkä on myös aiheellista kertoa mitä muita arvoja kunnioitan. Kunnioittamisessa ihminen ilmaisee suurimman kykynsä rakkauteen.

-Rakastan ihmisiä, jotka eivät saastuta ympäristöä, vaan ajattelevat myös tulevia sukupolvia, rakastavat heitä, jotka ilman tätä ymmärrystä hukkuvat jättämiimme saasteisiin ja sairastuvat maan myrkyistä-

-Rakastan niitä viisaita, jotka kieltäytyvät geenimanipulaatioista ja suojelevat sensijaan luontoa ja ihmistä arvaamattomilta seurauksilta.

-Rakastan niitä ihmisiä, jotka eivät kerää ylenpalttista vaurautta, vaan osaavat jakaa liiastaan ja auttaa heikompia, köyhiä sekä sairaita. Heitä jotka estävät  köyhyyden aiheuttamisen.

-Rakastan niitä, jotka nousevat rohkeasti vastustamaan ja estämään  huumekauppaa ja huumeiden käyttöä, sekä muita ihmistä vahingoittavia aineita ja tekoja.

- Rakastan ihmisiä, jotka kunnioittavat ihmisen perusoikeuksia, taistellen sen puolesta, että lapsille on turvattu koti, ruoka ja koulutus sekä aikuisena työtä.

- Rakastan hallitusta , joka  huolehtii kansalaistensa oikeudenmukaisesta kohtelusta, ja kieltäytyy moraalisesti kyseenalaisista teoista.

- Kunnioittaa jokaisen ihmisen omaa uskonto käsitystä, sallii sananvapauden ja suojaa rehellistä kansaa selkeällä laki säädöksellä, joka ennalta ehkäisee rikollisuutta.

- Kunnioitan kansan johtajia, jotka estävät sodat ja harjoittavat yhteissopimuksin rauhan työtä turvaten koko pienen maailmamme onnellisuutta.

Onnellisuuta sitä minä rakastan. Todellista tasa-arvoa ihmisten kesken. Olisi niin onnellista nukahtaa , kun tietäisin, että jälkeeni jää hyvä elämä lapsenlapsilleni, ei vain minun  vaan kaikkien vanhempien  lapsenlapsille, sinun, naapurisi, ystäväsi ja koko kotimaan ja kaikkien maiden koko maailmassa.

Tämän rakkautta lahjan toivon kiertävän eteenpäin, jokaisen lukijani kautta. Ole hyvä ja ota mukaasi  tämä lahja.   Kaikki saavat ottaa tämän mukaansa jotka niin tahtovat.


Kaikkien vapaasti ottavien lisäksi toivon myös  näiden muutamien  hyvin erilaisten bloggareiden ottavan  tämän rakkautta on tunnustuksen  ja lähettävän edelleen. Iloa ja onnea kaikille.

ajatuksia elämästä , iloa etsimässä

runotalo

visiitti

pitsit sekaisin

aanan ajatuksia

21 kommenttia:

  1. Kiitos Katris, olet antanut minulle aurinkoa ja muutakin, mutta aika huonosti olen jaksanut niitä jakaa. Olet tämänkin ansainnut ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Mustis, ansainnut en liene paljon mitään, mutta kiitollisena otan vastaan .

      Poista
  2. Hei Aikatherine.

    Onnea tunnustuksesta. Olet sen ansainnut.
    Kauniita ajatuksia.Kiitos niistä.

    Aurinkoa elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila, ansioista viis, minusta oli tällä kertaa mukava pohtia aihetta vähän laajemmin. Näitä asioita olen löytänyt myös muista blogeista, joita olen seurannut. Uskon , että hyvin monet sydämellään ajattelevat allekirjoittavat ajatukseni, joskin ne näinä mielettöminä aikoina tuntuvatkin yliampuvilta ja utopistisilta, aina voi toivoa ja tämä blogi maailma voi välittää hyviä ajatuksia yhä eteenpäin. Jokaisen blogin takana on elävä ihminen.

      Poista
  3. Täällä on hyviä ja kauniita ajatuksia, joita Minäkin kunnioitan ja arvostan.
    Kiitän lämpimästi Aikatherine tunnustuksesta.

    Visiitti blogistani mainitsen muutaman sanan. Aattelin jättää sen omaan käyttööni julkaisemattomaksi linkki muistioksi, mutta se päätyikin julkaistuksi. Idealamppuni väläytti, miksei siitä voisi olla apua netissä kaahlamiseen myös kanssa bloggaajille. Sisältöhän on bloggaukseen liittyvää, sekä paljolti kuva-aiheista linkitystä.

    Olen aiemmin saanut tämän tunnustuksen.
    Epävarma olen tunnustusten saajana, en rohkea eteenpäin laittajana. Koen vaikeaksi valita joukosta kenelle ojennan, hyviä blogeja on niin paljon.
    Mietin miten laitan eteenpäin tämän rakkaudellisen sanoman.

    Aurinkoista kevättä Sinulle Aikatherine!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Liplatus, juuri näin koen, ehkä suurin ja antoisin juttu on rohkaisevat ja kannustavat ajatukset. Tämä maailma on kurimusten vällassa, tarvitsemme laajoja ketjuja levittämään positiivista asennetta. On totta, että näiden edelleen jakaminen on joskus kovaa pohtimista, kun haluaisi jakaa uusille ja myös ihan alussa oleville blogeille.
      Tällä kertaa tämän saa ottaa kuka vain haluaa, ja kertoa omista toiveistaan ihan juuri niin kuin itse tuntee. Minusta hyviä blogeja ovat kaikki, erilaisuus on vain rikkaus. Kuva, taide, runo,kertomus, päiväkirja, käsityö, ruoka, matkailu j.n.e. kaikille on tilaa ja paikka.

      Poista
  4. Paljon Onnea sinulle Aikatherine.<33

    Sinulla on hienoja ajatuksia ja tekoja maailmasta ja sen parantamisesta. Kiitos niistä ja monista muista, joista olet blogissasi kirjoittanut;))

    Lämpimiä kevätpäiviä sinulle.<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo, ajatukset on suuria kuin vuoret, ilman tekoja ne ovat tyhjiä, toivon ja yritän elää itse sanojen mukaan. Maailmassa riittää parantamista. DD

      Poista
  5. Arvokkaita, isoja asioita mahtuu lämpimään sydämeesi. Kiitos niistä. Iloista pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmia ja toiveita riittää, täytyy vain uskoa tavoitteisiinsa, ja tehdä parhaansa.

      Poista
  6. Onnittelut tunnustuksesta ja kiitollisena otan tämän vastaan Runotaloon. Laitan tunnustukset nykyään sivupalkkiin talteen. Lisään sinne iloa ja onnea toivotuksen niin se menee siitä kaikille, jotka blogia silmäilevät. Viisaita ja hyviä ajatuksia täällä sekä ihana tuulikello kilahtelee sopivasti silloin tällöin. Otan mukaani myös tuosta sivusta tuon rauhan sanoma - pikkukuvan blogiini. Kiitos sinulle ja hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Aivan oikein. Minunkin täytyy liittää sivupaneeliin tuo tunnustus . Kun ajattelemme hyviä parantavia asioita, se on jo ensiaskel tekoihin. Rauhan sanoma on myös todella vapaasti otettavissa. Jaan sen ilolla, niikuin olen sen saanutkin

      Poista
  7. Muitos parabéns.

    Beijo meu.

    VastaaPoista
  8. Kiitos upeasta tunnustuksestasi! Olen todella otettu siitä, että sain sen myös - sinä olet sen myös ansainnut.

    Kirjoitat tärkeitä ajatuksia, rakkauksista. Nuo arvot minun on helppo jakaa kanssasi. Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Nan, johtakoon ajatuksemme myös tekoihin.
    On ihanaa huomata, kuinka monet ihmiset tahtovat rauhaa ja hyvinvointia. Meidän täytyy auttaa kaikessa missä voimme.

    VastaaPoista
  10. Tärkeitä ajatuksia, joiden toivoisin todella leviävän ja saavan sijaa maailmassa!

    Oikein hyvää viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Kati, nimenomaan näin, ajatus on hyvä alku, meidän on taisteltava, kukin omilla keinoillamme. Tiedän että kurkotan pilviä, monet eivät usko kollektiiviseen rakkauteen, ei edes läheisten. On paljon aiheita joita täytyy voittaa, juuri nyt ei näytä hyvältä laajasti ajatellen, mutta tehdään muurahaisen työtä. Pieni korsi kerrallaan, näemmehän, että keot ovat hyvin suuria.

    VastaaPoista
  12. Felicitaciones por el premio que tan merecidamente te han otorgado.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias a mi amigo José, les deseo una maravillosa primavera verano

      Poista