perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hyväämieltä sylin täydeltä



HyvänMieLen poStaus

Sain (ItKuPilLilTä)  joka on oikeesti Ilopilleri, aivan ihanan haasteen, joka kuuluu näin:


                                                                   



                                                   (kuva albumistani, yksi monista ilon antajista sylissäni)

             
"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."



                                         (Tyttärelle tuotu Espanjanmekko 1974, sovitetaan nyt tyttären tyttärelle 2004)          

Mietin tovin ja toisenkin -Hyvän mielen postaus!

Kertomus asioista jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä , tai ovat tuoneet.

Perusluonteenihan on hyväntuulinen, olen lähes aina  iloinen ja keksin aina jotain kivaa porukoissakin, jos alkaa näyttää , että ilontunne katoaa myrskypilviin. 
Olen oppinut yhden tärkeän pointin tässä elämässä..
Asiat, tapahtumat ja muiden ihmisten teot, joihin en voi vaikuttaa, enkä mitenkään muuttaa, ne on vain hyväksyttävä.

Yleispätevä hyvämielen ohje kaikille,  Mitä et voi muuttaa hyväksy se.

                                   


Se mitä itse heijastan, mitä sanon ja teen se ratkaisee millaisia onnellisuuden hetkiä voin elämässä kokea. Oma asenteeni on aina ratkaisevin.

Listaan nyt tärkeimmät asiat elämässäni, jotka luovat hyvän mielen.
                                                                    
1.  Terveys. Niin henkinen kuin fyysinen. Kun päivä alkaa ilman suuria kipuja, on     mielikin valoisa ja ilo täyttää ajatukset.




                                                                              
2.   Vapaus omaan luovuuteen. Vapauden tunne yleensä, saan kirjoittaa runojani ,     tai ommella oman mielikuvitukseni luomia  vaatteita, joko itselle tai     lapsenlapsen nukeille.  Piirrellä lapsen kanssa ja kertoa vuorotellen mielikuva     satuja, kehittäen tarinaa juuri niinkuin se sattuu syntymään.
                                                                       
3.   Rakkaus.  Se ihana tunne, joka täyttää mielen, saa silmät säteilemään , kuin     tähdet. Sydämen sykkimään kevyesti. Kun silmät kohtaavat läheisen silmien     takaa sielun aitouden. Kun sanat ovat tarpeettomia , vain katse kertoo     tarpeellisen ja hymy leviää kasvoille, kun tunnet läheisen läsnäolon.     Totaalisen läsnäolon, joka tulee osaksi itseä ja rajaton luottamus täyttää     mielen.
                                       
                                                              
4.   Luottamus.  Koen tärkeäksi, että on joku, jolle voin kertoa aivan kaikesta,     jakaa myös  surulliset asiat, kertoa huolistani. Voin luottaa häneen, hän ei     välttämättä aina kykene auttamaan muuten , kuin kuuntelemalla. Se riittää,     koska tiedän , että todellisessa hädässä on muut luotettavat auttajat, kuten     esim: lääkäri.

                                    

5.  Usko.  Se usko , jonka luojani on antanut.  Siihen sisältyy koko elämä. Jumala          kuulee , Hän kuulee vaikka olisin maan syvyyksissä tai vesien alla.
    Eilen kerroin lapsenlapselleni tämän uskoni ihmellisyydestä. Kun pienenä     tyttönä  vajosin jäiden sekaan virtaavassa vedessä ja katsoin suurta haukea     silmästä silmään, ajattelin; - No tuo odottaa että kuolen , sitten se syö käteni     tai jalkani. Samalla aloin mielessäni ajatella:  - Rakas Jumala en halua vielä     kuolla, haluan aikuiseksi ja naimisiin ja 4 lasta. Menetin vähitellen tajuntani,     mutta tunsin , että minut vedettiin rannalle. Vietiin lääkäriin ja sieltä kotiin.
    Olin kaksi viikkoa keuhkokuumeessa kotona sen jälkeen ja näin enkelin     vierelläni istumassa ja hymyilemässä, ikäänkuin sanoen,  -Kaikki on hyvin     lapseni.  Minä parannuin ja lähdin kiertämään sitä pientä kylää jossa asuin.     Kuljin ovelta ovelle , ja kysyin kaikilta, - Tiedättekö nuoren      vaalean     naisen, joka pelasti minut kymijoesta?   Kukaan ei tiennyt. Kun olin     kiertänyt     kaikki talot, ajattelin, että sitä naista ei ole olemassa, hän oli enkeli, joka otti      ihmisen muodon siksi ajaksi ja tuli tervehtimään minua     sairasvuoteelle.      Tämän kätkin sydämeeni, että minua ei pidettäisi     kummajaisena.   Nyt     tajusin, että on aika kertoa lapselle, Jumala on     ajatuksen päässä.  Aina     läsnä.  Minä menin aikuisena naimisiin ja sain neljä    lasta.  Tämä ei ole ainut     ihmepelastus, niitä on useita, mutta kerron niistä     toiste.



                                                              

6.   Positiivisuus.  Positiiviset ihmiset ovat helposti lähestyttäviä. Sydämellisyys ja     avoimuus kohdata toinen ihminen on riemullista. Perus positiivinen ihminen     lähes kävelee sydämeeni. Asenteet ovat antavia, jakavia, kohtuullisia ja      idearikkaita. Mitä enemmän iloa jakaa sitä     enemmän sitä myös saa. Aidosti     positiivinen ihminen ei asetu koskaan toisten     yläpuolelle. Ylimielisyys ei     kuulu positiivisuuteen eikä mitkään negatiiviset     asiat , jotka katsovat niin     sanotusti nenän vartta pitkin toisia.  Positiivisuus on     kohtaamista  tasa-    arvoisena ihmisenä. Kykynä ymmärtää elämän     monimuotoisuus,     tuomitsematta ketään uskonsa, seksuaalisuutensa,     ulkonäkönsä,     ajatustensa  tai harrastustensa vuoksi.
                             
7.      Liikunta.  Aina siinä muodossa missä se on mahdollista. Rakastan uimista ja     vesileikkejä.  Nyt on tullut ihana uusi vesiliikunta,  Vesitanssi-zumba.  Siihen       liityn heti, kun se tulee lähihalliini..Nyt käyn vesijumpassa, uimassa ja      zumbassa, kaikissa kerran viikossa. Toivon hartaasti, että tähän ei tule     pakollisia taukoja, koska kunto alenee samantien.  Liikunta on kehomme     hyväolo.
                                               
  
8.  Luonto.  Luonnossa käveleminen ja pysähtyminen kaiken kauniin edessä on
     jotain sellaista sielun ja ruumiin ravintoa, jota ei voi suun kautta nauttia.
     Talven kimaltavat valkeat hanget, huuruava hengitys pakkasessa, puiden     oksien nöyrä kumarrus lumitakki päällä , kohti äitimaata. Kevään ensimmäiset      merkit, pajunkissat oksilla, lumesta työntyvät ensimmäiset oksat, kevään     ensikukat, valko ja sinivuokot, kielot ja liljat.  Auringolle kiitos, sain siltä     elämän..                                                            

9.      Kesä.  On luontoon liittyvä, mutta niin erilainen. Kesä on täynnä kiihkeää     menoa, suunniteltujen matkojen toteutumista, luonto on aivan erilainen,     kaikki tuoksuu juuri omaltaan.  Metsät metsiltä, havuilta, sammaleelta,     koivuilta ja männyiltä. Ihailen pahkoja puiden rungossa, pieniä mutaatioita,     joista ihmiset tekevät kaikenlaisia kippoja ja jopa koruja.
      Pellot ja niityt ovat avaria ja silmät lepäävät tuulessa keivuvassa     tähkäpäässä. Kesä on Juhannusjuhlien yötöntä yötä, itikkavoiteiden     hieromista iholle, grilli-iltojen yhteisiä perhejuhlia, kesämökkien kunnostamista     ja viimein riippukeinussa aikomasi kirjan lukemista, kun nukahdat puolivarjoon     ja tunnet, kuinka kesä on täyttänyt sydämesi .
                                                                         
10. Vesi.   Elämän lähde. Ilman vettä en eläisi montaa päivää. Koska kasvitkin     kuolisivat, ne joista  voisin imeä vettä.  Vesi on ensimmäinen asia , jonka     ihminen kohtaa. Vastasyntynyt pestään lämpimällä vedellä, kastetaan      kristillisessä uskossa  vedellä, kuten Jeesus kastoi seuraajansa.




                                                        

  Kun minun on jano, juon vettä. Minulla on joka päivä ja yö uusi raikas vesilasi.
      Kun haluan pesteytyä , käyn suihkussa, ja uin kesällä meressä ja järvessä.
      Meri, mikä ihana sielun avain, istu meren rannalle ja katso horisonttiin. Näet     ehkä  veneet ja laivat lipumassa kohti määränpäätä. Se kaikki kuten lokkien     huuto ja joutsenen poikasiaan vahtiva olemus on vain häivähdys hetkestä.      Taika, jossa ajatus  lepää on meren aallot, hiljaiset laineet rantakiville.
    Näitä hetkiä en unohda koskaan, sillä merien ja suurten järvien  laajuus     antaa uutta voimaa ja energiaa hengelleni. Vesi,  kiitos elämästä.





On niin paljon mistä kiittää ja voi iloita, pienistä murusista kasvaa onnellinen elämä, kun vain huomaamme murut.

jaan  tämän Hyvän Mielen blogi tunnustuksen jaettavaksi edelleen  nyt  osittain uusille lukijoille  .
heille joiden omat blogit jo nyt tuovat iloa kun vain avaat nen ja luet ja katsot.-

saturinoita



sano se kukkasin

tietoisena ja vapaana

ihan pihalla
kuplia

oivallus ja uskallus
elämäni luonto
aana
Laali
Elämän iloa ja lettuja




Elämän iloa ja mielihyvää monille muille bloggareille. Toivon persoonallisia ajatuksia, juuri kuten ajattelette ja tunnette. Saimpas tehtyä vaikka olen huippu väsynyt.  Uudet sydänlääkkeet väsytää ihan mielettömästi. Tohtori taisi aavistaa aktiivisuuteni:)  Tänään olisi ollut teatteri, mutta luovuin siitä. Lippu jäi käyttämättä. Mitä siitä, jäähän paljon muutakin joskus käyttämättä. Vaikka liian kovat kengät jotka tekee rakkuloita.. Voikaa hyvin jatkan lepostelua.

24 kommenttia:

  1. Voi miten ihania asioita olet listanut,hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AikatherineMar 3, 2012 02:52 AM

      nukuin hyvin yön, lepo vei kivun. Kiitos Ritva sinä olisit ollut myös yksi tämän haasteen saajista, mutta minä luin jo muutenkin väärin:) että kymmenelle kun oli vain viidelle.. Mutta haitanneeko tuo mitään, kun on niin paljon ihania ihmisiä joita haluaisi joskus myös tavata livenä.
      Paljon jäi tärkeitä asioita erittelemättä mutta heistä siis lapsista ja lapsenlapsista olen kertonut jo niin paljon. Laitan heidät tuon rakkaus sanan piiriin.

      Poista
  2. Kiitos Aikku haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan. Mietintämyssy päähän, ja kirjoittamaan.

    Mainitset tuossa muutamia asioita, jotka ovat minullekin tärkeitä, vesi, luonto, positiivisuus, terveys yms.

    Leppoisaa viikonloppua ja ennen kaikkea hyvää terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää vointia, ja jaksamista!

      Poista
    2. Kiitos Laali, kävin vilkaisemassa olit jo nopeana kirjoittanut oman ihanan kertomuksen. Siinä oli paljon samaa mutta erilaistakin löytyi paljon. Oli ihana lukea siitä. Nyt voin taas hyvin mutta lopetan kun olen kommentoinut. Tämäkin rasittaa nyt jos olen liian kauan.

      Poista
  3. Jäin tuohon sinun hukkumistapahtumaan, siihen kuinka Jumala on aina lähellä.
    Kiitos jakamisestasi.♥

    Ihania onnellisuuden antajia sinulle elämässäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, se hukkumisvaara on tositarina, olen kirjoittanut siitä aiemminkin. Vakava sairaus on saanut minut ajattelemaan elämän päättymistä. Minun on oltava rohkea ja kerrottava lapsille ja lapsenlapsilleni, miten lähellä Jumala on, Jumala on sydämessämme ja vain ajatus riittää kun apu on läsnä.

      Poista
  4. Ihania ja tärkeitä asioita listasit;DD

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Aikatherine.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Aili-mummo, paljon mielihyvä asioita on lisää, kuten arvaat, lapset, ystävät, kaveruus, oma koti ja rauha.
      Olen nyt nukkunut 10 tuntia, heräsin kyllä aamulla, mutta väsytti vielä ja nukahdin uudestaan

      Poista
  5. Kiitos Aikku, hienoja asioita kerrot.
    Kyllä minäkin varmaan ehdin ennen reissua tehdä tämän haasteen, sillä matka on vasta loppukuusta, mutta muuten on paljon tekemättömiä asioita ennen sitä.
    Aurinkoisia kevätpäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ny se on tehty:)

      Poista
    2. Kiva juttu Plätty, että ehdit tehdä omat mielihyvän lähteesi, näin kaikki opimme näkemään kuinka monista asioista lopulta voi iloita ja eri näkökulmilta katsoen. Persoonallisuus tulee esille

      Poista
  6. Ensinnäkin voimia ja jaksamisia sinulle, "sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat Iankaikkiset käsivarret"
    hyvän mielen asioita ovat mm.
    -ystävät
    -läheiset
    -luonto
    -linnut
    -perhoset
    -kukat
    -työ
    -lastenlapset
    -kaikki nuo joista kirjoitit
    -turvautuminen Jumalaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepita, tässä tulikin samalla sinunkin hyvät ajatukset.. Voit silti tehdä oman ehkä erityisen näkökulman perhosille, lintusille, ja oraville jotka ympäröivät elinaluettasi. Iankaikkisen käsivarret ovat tarpeen ihmiselle. Elonpäiväni ovat Luojan kämmenellä.

      Poista
  7. Aikarherine, kiitos näistä kertomisistasi ihanista ihmeellisitä asioista. Olet ihan iloa jakava ihminen.
    Jatkakaamme elämää iloisin mielin ja Jumalaan luottamalla.
    kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, nopeasti kirjoitin ensin mieleen tulevat. Juuri näin jatkamme elämää, iloisin mielin luottaen Jumalaan ja siihen apuun joka tulee heti kun uskossa anoo.

      Poista
  8. Kiitos Aikatherine ja voimia sinulle ja iloa ♥
    Aivan ihania asioita sinulla, joista saat hyvän mielen, juuri niitä asioita ,mistä minäkin rakastan monen muun lailla.
    KOskettava oli tarinasi jäihin vajoamisesta ♥
    Uskon enkeleihin ja sinulla oli ihana pelastus tuolloin ja enkelit vierellä.
    Otan haasteen vastaan , kun saan arvontani päätökseen.
    Levollista hyvää viikonloppua ja halaus ♥
    Terkuin
    Seijastiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina: Bloggarit on keksineet kokoajan kaikkea kivaa, on arvontaa, ja haasteita, tunnustuksia, runotorstai, pakinaperjantai, lauantain tarinat, ja maanantainakin oli joku..alkutavu juttuja. kiertotaririnoita ja runoja. Täällä on kohta naimisissa koneen kanssa jos ei vähän karsi. Mutta jokainen löytää omansa, unohdin valokuvatorstain, kollaasikuvien , en muista päivää.. sekasin menee jo polla:))

      Poista
  9. Oi miten ihania ja tuikitärkeellisiä hyvänmielen asioita oletkin listannut. Ja musiikki linkit oli myös ihania. Paso Doble saa muhun aina puhtia, joten tästä on hyvä jatkaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva että pidit Itkupilli, kaikki rakkaat ihmiset ovat tietysti osa kaikkea ennenkaikkea. Paso Doble on meillä zumbaryhmässä, tanssimme sitä kukin vapaasti omien voimien ja tyylinkin mukaan, lisäksi on sambaa, rumbaa ja itämaista musiikkia. Riemastuin ihan hurjasti kun itämaisen tanssin lopussa sain vatsalihakset värisemään aivan kuin aito napatanssija, se vain tuli itsestään rytmin ja silloin pirteän olotilan vuoksi. Se ei ole helppoa siihen tarvitaan tunnin tanssitreeni, ennenkuin lihakset rentoutuvat ja rytmi vie mennessään. tai ehkä siihen tarvitaan sattuma, olen tanssinut nuoresta asti , silloin 58-62 luvulla kilpailuissakin jiveä. Tästä on todella hyvä jatkaa, luoja suokoon terveyttä.

      Poista
  10. Voi.. tämä oli taas niin positiivinen ja iloa säteilevä postaus... Niin paljosta voimme olla kiitollisia! Kun asiat tuntuvat joskus menevän huonosti.. niin on todellakin syytä katsella ja tarkastella niitä positiivisia ja hyviä asioita vasten.. Niitten valo tuntuu kutistavan ainakin pienimmät harmit olemattomiin, merkityksettömiksi..

    Kiitos hienosta tekstistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. onkin kiva miettiä mikä lopulta tuo hyvää mieltä-

      Poista
  11. Kiitos haasteestasi! Sain siitä voimaa yleensä edes taas kirjoittaa. Olen blogannut jo niin kauan, että taidan alkaa toistaa itseäni. Pyysit persoonallisia asioita. Arkeni on juuri tuota.

    Aurinkoa elämääsi!

    VastaaPoista
  12. kiva juttu Liisa. Minäkin oon tehny jo monia tunnustuksia, ne tavalliset perusasiat kuten perhe koti ja sellaset oli jo niin kerrottu.. annoin oikeestaan ajatusvirran kertoa ihan mitä tuli, senkummemmin sensuroimatta.. meni vähän jo suuriinkin kysymyksiin, mutta ne nyt on pinnalla. arjesta voi löytyä monta kivaa yksilöllistä puolta.. tsemppiä kirjoituspuuhaan, kevät kohta valaiseen mieltä muutenkin, ihmiset on talven ja työn uuvuttamia

    VastaaPoista