tiistai 24. tammikuuta 2012

Valinta


       Kuvissa on tyttären tytön Sagan 6v  onnittelukortti mummille huomiseen juhlapäivään. Alimmassa kuvassa on Sagan Eveliina nukke, joka sai eilen mummin tekemät uudet neuleet, jotka on tehty vanhasta neulepaidasta. Kierrätystä tämäkin. Barbille ompelin kultaisen mekon , että hän pääsee juhlimaan Kenin kanssa. Saga odottaa että menen jatkamaan puvuston tekemistä;)  Palaan siis näpertelemään.



Sain blogi ystävältä Aili-mummolta haasteen  kirjoittaa tekstin

  Jos minä saisin valita.

Ensin totean, että olen aina saanut valita ainakin kaikki asenteeni , tekoni, sanani, ajatukseni.

Jos minä saisin valita
Valitsisin itselleni  ja kaikille ihmisille lisää viisautta, kärsivällisyyttä, terveyttä, myötätuntoa,
Puhtautta, aitoutta, ja rohkeutta.

Jos minä saan valita ihan mitä tahdon

Valitsen Iankaikkisen  kaikkivaltiaan Jumalan ilmestymään kaikkialle tämän maailman kansoille.

Täydellisessä viisaudessa ja voimassaan Jumala puhdistaa tämän maailman kaikesta pahasta.

HÄN osoittaa kaikkeen maailmaan täyden voimansa ja syvä ymmärrys täyttää ihmismielet.

HÄN asettaa kätensä ihmisten yli ja kaikki sairaus, katkeruus, kateus ja himo on pois pyyhitty.

HÄN puhdistaa sydämet ja asettaa täydellisen rauhan maan piirin ylle kaikkeen maailmaan.

HÄN  näyttää ihmiskunnalle meidän rikkomuksemme.
Jokainen ihminen polvistuu maahan ja anoo anteeksiantoa
Siitä pahasta mitä olemme kansakuntina maailmassa tehneet.

Me näemme sotien mielettömyyden, vallanhimon, itsekkyyden ja ahneuden seuraukset.
Me näemme saastuttamamme luonnon ja kiduttamamme eläimet.

Me näemme välinpitämättömyytemme lähimmäisiämme kohtaan.



HÄN armahtaa ihmiskunnan ja antaa meille uuden mahdollisuuden elää rakastaen Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiämme täydestä sydämestä. .
Silloin minulla on taikurin sormet ja enkelten sormet sekä Jumalan rakkaus.


Enkä näe enkä kuule enää koskaan mitään pahaa, josta mieleni ahdistuu.

Kaikki ihmiset ovat ystäviäni ja saan kulkea valoisaa tietä hymyillen

Jokaiselle vastaan tulevalle ihmiselle ja suuri rauha täyttäisi mieleni.
_________________________________________________________



Pienenä tarkennuksena, en nyt valitse maailmanloppua, vaan  ihmiskunnan rauhaa ja olisi todella suuri asia jos uskokin olisi niin yksiselitteinen, että siitä ei tarvitsisi väitellä, eikä sotia niinsanottuja vääräuskoisia vastaan. Mikä on aivan yhtä mieletöntä kuin sodat yleensä.

Toivon edes osan  toteutuvan huomenna

On syntymäpäiväni, silloin voisin syntyä ikään kuin uudesti ja lohikäärmeen vuosi  olisi onnea tulvillaan.


Jaan haasteen  luoville blogi kirjoittajille, olkaa hyvä ja valitkaa  mitä ikinä tahdotte.


            Valokinrunokontti



            *itKuPiLLin* ~ kyynelkanava -
            :: Neuriwoman ::

              ANJUUSALTA 
              arleenan sanomat 
              IRMASTIINAN ELÄMÄÄ 
               Kirlahin blogi

               Laalin lallatuksia 
               MÄNNIKÖLLÄ 
                Plaza de mustis 
                Seijastiinan Mietteitä 
               VapaudenTie
Antoisaa viikkoa aivan kaikille lukijoille.

30 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja siunauksellista syntymäpäivää sinulle, Aikatherine.<3

    Kaikki valintasi osoittavat sinun olevan hyvä ja sydämellinen ihminen.;D

    Kiitos vastauksistasi, ja hyvää tulevaisuutta ja terveyttä sinulle toivotan, Aikku-ystäväni.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-Mummo. Mietin mielessäni, että en minä kovin paljon voi maailmaa muuttaa, itsenikin harjoittaminen vaatii valveilla oloa. Luoja minua auttakoon.

      Poista
  2. Peikolta pussillinen selänrapsutusta tärkeälle päivälle :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Isopeikko. Ei ole nyt isot juhlat vain omaisia jollei joku ylläri tule. Ei sitä aina tiedä.Kakkukahvit jos saan aikaiseksi, kiire tulee aamulla kauppaan kun vehnäjauhot on loppu;)) vai tekisinkö hiekkakakun?;)

    VastaaPoista
  4. Onnea, onnea sinulle♥

    ihania valintoja!
    Olisipa suurenmoista, ainutlaatuista, jos Jumala ilmaantuisi kaikille..
    Hän ilmaantuu niin hiljaa sisällämme,
    että harva kuulee
    Tuo sinun eka lauseesi valitsemisessasi..
    ettäolet saanut valia ajtuksesi, asenttesi, tekosi pysähdytti minut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, me kaikki teemme valintoja joka päivä pienestä asti. niinhän se on. Hienosti ilmaisit Jumalan läsnäolon elämässä, niin hiljaa, että tuskin huomaamme ja harva kuulee.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta. Jos saisin valita - on haastava tehtävä, mutta antoisa. Omasta mielestäni hyvät valinnat eivät ole aina muiden mielestä hyviä ja juuri niitä oikeita.
    Vastaan haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena, minustakin monet valinnat eivät ole kaikkien mieleen. Tajusin miettiessäni, että ihmisenä voin valita vain omasta puolestani ja nyt halusin valita koko maailman puolesta, siksi päädyin Kaikkivaltiaan Jumalan apuun. Maailmassa on tehtävä niin paljon muutoksia valinnoisssa, että epäilen ihmisten kykyä muuttaa valintojaan, ihmisenä olen heikko ja lankean kaikennäköisiin ansoihin. Vain Korkeimmat voimat voivat muuttaa niin minua kuin muita ihmisiä sanoista tekoihin. Ehkä niin tapahtuukin, kollektiivinen muutos voi tapahtua jos ajatuksemme kääntyy yhteiseen hyvään, irti omasta egosta joka on himojen riivaama. Kiitos kun otit haasteen vastaan.

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, otin sen ilolla vastaan ja vastasinkin jo siihen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Itkupilli,(minusta et kyllä ole mikään itkupilli) olet minulle suurien oivallusten antaja, sinulla on sellaista luovuutta, jota en ole löytänyt kovin paljon muualta. Pohdintasi ovat aina rehellisiä ja syvälle poraavia, kävin lukemassa valintasi, huomasin ilokseni, että kaikki valintamme ovat, jos meillä olisi kylliksi valtaa ja voimaa, aikapaljon samansuuntaisia. voin toivoa että muutos
      on mahdollinen, jos kaikki olisivat pahoja, ei maailmaa enää olisi, täytyy uskoa että on hyvää enemmän. Niinkuin yhdellä kurssilla sanottiin hyvä voittaa pahan 6-0

      Poista
  7. Onnea syntymäpäiväsi johdosta.

    http://youtu.be/FDGj9OWzbw4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Plätty , lähden nyt kaupalle kun ensin vastaan näihin ja odotan iltapäivällä vieraita, lähinnä lapsia ja lapsenlapsia. Kuuntelen tuon musiikin sitten, nyt en tiedä mikä se on, mutta varmasti ihan kiva.

      Poista
  8. Kiitos Aikatherine haasteesta. Olet itse kirjoittanut niin hienosti ja ylevän tuntuisesti aiheesta, että pelkään, että minä en millään pysty saamaan aikaan mitään kunnollista. Ja olit laittanut minulle vielä haasteen kirjoittaa murteellakin, voi voi.
    Mutta olen minä niin hullu, että varmaan otan haasteen vastaan, haluan aina kokeilla kaikenlaista, vaikka menisikin syteen tai sitten saveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla murteella kirjoitettua valintojen listaa. Eihän tämä ole mikään kilpailu, vaan sydämen toiveet. Mikään ei mee syteen eikä saveen, kun se on oman mielen sydäntoive. Minun voimat eivät vain riittäneet siihen mitä tahtoisin, joten valitsin Jumalan avukseni. Joidenkin mielestä se on ylevää, joidenkin turhaa hapuilua, minun mielestä se on vain luottamusta, että suurempi viisaus voi auttaa ihmiskuntaa, koska on niin vähän Äiti Teresia

      Poista
  9. Oikein ihanaa juhlapäivää sinulle Aikatherine!
    Ps. Hienoja ovat valintasi, toivon edes jonkun toteutuvankin ♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos Minttuli ! Toivonkin mukavaa päivää. Ja olen senverran luottavainen, että uskon rakkauden läheisyyden tänäänkin olevan läsnä. Se täytyy vain nähdä, kuulla ja tuntea.

    VastaaPoista
  11. Oikein ihanaa jumalan sunaamaa syntymäpäivää sinulle rakas ystävä!.
    Jumalalle on kaikki mahdollista.
    Kiitos tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi ihan perheen jäsenien kesken ollaan kahviteltu ja syöty herkkua ja gurmeeateria. Uunilohi katkarapu kanttarelli yrttirahka täytteellä ja perunaa + kreikkalaista salaattia. ah, masu on täys.
      Jumalalle kaikki on mahdollista, niinpä ajoittain minä kaipaan että tapahtuisi jotain joka todistai heille jotka ei usko. Enkä tykkää oikea väärä asetelmista. Enkä tykkää ees väitellä. Pidän mölyt itelläni, tunnustan vain sen, että uskon.

      Poista
  12. Oi, minäkin olen syntynyt 24.1.... Onnea sinulle!
    Kiitos haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Irmastiina! Odotan uusia valintoja, Aikapaljon on samat arvot meille tärkeitä,

      Poista
  13. Onnea, Onnea sinulle suuren päiväsi johdosta. Kiitos valinta tehtävästä, olette upeasti Aili-mummon kanssa vastanneet molemmat tähän jo kauniilla ajatuksilla. Mietin asiaa, nyt on maijulla pieni tauko kirjoittamisessa. Väsy iski jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, kun väsyttää on lepo paikallaan. Minua on piristänyt kirkasvalolamput. En tiennyt kuinka paljon ne auttavat piristymään. Mieli on aivan kirkas ja hyvän tuulinen, iltaisin nukahdan paremmin kuin konsaan.Suosittelen väsyneille, kirkasvalolamput on kyllä kalliita, mutta niiden antamasta lisä energiasta sen satasen ja risat maksaa iloisesti. Se auttaa sekä masennukseen ja pirteän päivän jälkeen myös nukuttaa ilman apua. Hopeateetä juon hunajalla iltapalaksi ja voileivän. Muuta en kaipaa. Myös sydän oireet on vähentyneet. Tosin osaan jo välttää aiheuttajia. Sydän reakoi tunteiden kautta , kun on hyvä mieli sydänkin voi paremmin.

      Poista
    2. Unohdin sanoa kiitos Onnitteluista! Kiitos Maiju. Omaisten kanssa tuli vietettyä. Kauniit ruusut olen kuvannut.

      Poista
  14. Kauniita pieniä sanoja aikatherine.
    Kiva haaste, otan sen vastaan mielelläni, mutta ensin laitan päivityksen Monasta, kun sitä olen niin miettinyt.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina. Tee niin, eihän tällä ole kiire, sen voi laittaa muistiin ja tehdä silloin kun oikein kunnolla kilahtaa ajatuksiin, a vot ton minä haluaisin valita niin. olen seurannut uusia valintoja, samat teemat toistuvat, Kirlahin blogi oli poikkeus. Ihastuin siihen tekstiin, hän keskittyi lähinnä yhteen asiaan mutta sitäkin laajemmin. Se olisi jopa toteututtavissa hyvällä tahdolla päättäjien pöydissä. Mitäs me pienet immeiset ei me voida tehdä muuta kuin tarkistaa omia valintoja. Jos annan vaikka kuin hyvää tarkoittaen toiselle neuvon tai vihjeen miettiä aihettaan uusiksi, niin helposti tulee närkästynyt vastaus. Silloin täytyy peruttaa jos ei tahdo väitellä ja väittely netissä on kokemukseni mukaan hyvin vaativa laji. On oltava hyvin selkeä ja asiallinen jopa huumori voi olla pahasta. Pahimmillaan se johtaa vääriin tulkintoihin ja rivinvälien lukemiseen ja niin väittely on lopusta lähes sanasotaa.

      Poista
  15. ♥ Sydämen täydeltä onnea Aikatherine ♥

    Kiitos näistä valinnoistasi. Toivotaan, että valintasi toteutuisivat.

    Kauniin kortin on Saga neito piirtänyt mummille.
    Ja kylläpä Eveliina nuken vaatteet ovatkin lämpimän tuntuisia ja Barbikin niin kullanhohtoisessa juhla-asussaan.

    Iloista loppuviikkoa sinulle Aikatherine ♥

    VastaaPoista
  16. Kiitos Eila, lapset ovat elämäni timantteja;) Heidän kanssa on kivaa touhuta ja nukenvaatteiden teko alkaa olla jo lempipuuhaa. Vielä kun osaisin tehdä nukkekotiin jotain kivaa . Haaste oli niin aiheeltaan suuri, että kun olin ensin kirjoittanut pari a nelosta listaa mitä kaikkea halusin valita, niin tajusin että en minä eikä kukaan ihminen niitä toteuta, siihen tarvitaan Jumalan apua ja vähintään johdatusta. Jotenkin tuntuu nyt hyvältä, moni asia on loksahtanut uomaansa.

    VastaaPoista
  17. Kiitoksia katris. kun muistit, minä yritän lunastaa tämän kun tuo tarina menee tuosta ohitse, valoisia hetkiä Sinulle ja luottamusta ja uskoa sinne ylöspäin, omani on aika riekaleina tällä hetkellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se onkin kiva tarina jossa olet mukana, olen lukenut sitä pomppien sivuilta sivulle. jännää miten edistyy. Leppää nyt hyvä ihminen välillä. sekin on valinta. Terveydestään huolehtiminen ja tietysti uskon riekaleista kiinni pitäminen.. Tai minulle ainakin niiden riekaleiden kadottaminen toisi ahdistuksen aikoja. Tarviin Yläkerran Isin jolle voin jutella omat sisäiset ajatukset.

      Poista
  18. Aikatherine, runokontissani on sinulle jotain.

    VastaaPoista