Oikeataan kun ajattelin syvemmin, rukoilen lähes kokoajan. Teempä mitä hyvänsä. Ja silloin on yleensä hyvä olla. Rukous on sisäistä ajattelua, anomista, kiittämistä, aina kun pysähdyn hetkeksi.
Kun hermostun tai suutun, unohdan rukouksen, Miksiköhän? Sen sijaan manailen ja kiljun naama punaisena kilpaa pikku paholaisten kanssa.Ja siitähän tulee ensin pahin olo itselleni, ja toiseksi
Kipukiven vastaan ottajelle.
Herra tee minut nöyräksi tai edes rauhalliseksi, pidä minut rukouksen hengessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti