Pysähdyn ja katson kelloa

 

Elämä on lahja. Ainutkertainen valon ja hämärän leikki.
Läsnäolon hiljainen tuokio. Vain oma varjo vierellä ja päivän muisto.
Kiitos elämälle! Annoit jälleen hetken elää ja kokea tämän ohi kiitävän  tuokion  ja katsoa muinaisten muistojen silmään.
Elämän silkkilanka pingoitettu maailman yli, merin yli vain puolen minuutin päähän ja olen jo kaukana ja katson silmiisi yli Atlantin kuohujen, yli vuorien.
Olet siinä. Olet läsnä ja hymysi lävistää sydämeni sanasi tanssii ruudulla  rumbaa.
Niin kaukana ja silti lähellä. Tämän kaikkeuden keskellä.  Tämän kaikkien maailman ihmisten keskellä ,
juuri tässä voin kokea yksinäisyyden täydesti. Vain tässä juuri nyt kun olen kaiken keskellä.
Näen vain sielujen loputtoman tanssin hämärän rajamailla.
Tuhansin suudelmin kosketan jalkasi jälkiä tullakseni  vain lähemmäs,  yhä lähemmäs. Näen kaikki olet antanut, pyyteettömästi rakkaudella.

Ystävyys

Ystävyys on vaikeampaa
ja harvinaisempaa kuin rakkaus.

Siksi meidän täytyy hoitaa sitä
hellien ja tallentaa sydämeen.

Ystävä on sellainen,

joka tietää kaiken sinusta

ja vielä haluaa olla ystäväsi..

Kello käy ja aikani kulkee kohti tuntematonta.

Jotkut päivät ovat raskaampia kuin toiset.

Tuntuu kuin pilvet putoaisivat päälle,

eikä yksikään askel veisi eteenpäin.

Silloin pysähdyn ja vilkaisen kelloa,

se tikittää yhä vain vääjäämättä, välittämättä.

Kun lepään hetken aika unohtuu  ja

nukun ajattomuudessa. Hyvin kauniissa ajassa.

Siellä ei kello käy eikä ole kylmä eikä kuuma.

On vain hyvä olla ja kaikkialla liitävät

perhosten keveät sielut, ikuisuuden sumussa.