keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yksi tie, monta asiaa

 Kävin  kontrollissa Tammisaaren HUS sairaalassa.. paranen  vähän kerrallaan..
 Minulle jäi aikaa vaeltaa  rannalla, puistossa ja kävin musiikkiakin kuuntelemassa , en ihan paikalla mutta hyvin kuului kun istuin hetken ja kuuntelin..
 Tammisaaren kaupunki on uneliaan hiljainen, romanttinen, kaunis, paljon vanhoja taloja ja kauniita puutarhoja..  kuvasin pihojakin ohi kulkiessa. omenia oli valtavasti niitä oli kaduillakin..
 Ruusut kukkivat  heleästi  ja tammien lehdet värisivät tuulessa , oi kuinka kaunis Suomen maa onkaan.
 kaunis puutarha, ja näitä omenapuita oli valtavasti..
kuvasin muutamia täydellisen puhdaslinjaisia taloja.. tämä oli helmi. Kaikki muu puhtaan valkoista  vain katto, sokkeli ja ikkuna kehykset  kaunis tumma ruskea.. piharakennus ja autotalli oli tasan saman kaavan mukaan.
Omakotitaloja on yleensäkin paljon, vanhimmat "pitsikoristeisia" puutaloja rehevien puutarhojen keskellä.. uudemmat kivitaloja enimmäkseen, mutta myös puutaloja,
kerrostaloja on vähän ja nekin suurin osa 3-4 kerroksisia.. se tekee kodikkaan ja sielukkaan olon, kävely tässä ympäristössä on rentouttavaa.. ulkona  näin kävelyllä  lähinnä miehiä ja naisia koiraa ulkoiluttamassa

8 kommenttia:

  1. Kauniita ja idyllisiä kuvia pikkukaupungista, kiitos kaisumarjatta! ♥♥
    Hyvää elokuuta edelleen sinulle:)

    Ps. Toivottavasti tutkimustulokset tyydyttivät sinua♥♥

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että toipumisesi edistyy! <3

    Kauniita kuvia Tammisaaresta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Tammisaari oli kauniimpi kuin kuvani:)) Kokoajan köpöttelen paremmin

      Poista
  3. Raikkaita tuulia ja parantumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ari, syystuulet jo ihanasti viilenrää ja jouluun mennessä oon varmaan täysin kunnossa..huomen ei viel maratonille pääse:))

      Poista
  4. Peikko tykkää siitä, että puistoissa ja katujen varsilla on omenapuita ja muita anteliaita. Marjapensaitakin voi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikkihan siitä tykkää kun omput syliin putoo ja marjatkin on talven voimavara, anteliaista mistä vaan minäkin tykkään:))

      Poista