keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Se aika

.

Se aika tuli sydämeeni, kosketti muistojen ääriä. Se ilta, se yö ja uusi päivä.

Minä kävelen töistä kotiin hyvin väsyneenä, en ole saanut kunnolla  unta moneen viikkoon. Sinä olet sairaalassa, hyvin sairaana. Kävin luonasi viikonloppuna, annoit minulle terapiaryhmässä tekemäsi puisen nukkekodin,  tytöillesi. Minä itkin taksissa kokomatkan kotiin palatessa,  annoin taksille vahingossa liian ison setelin, hän auttoi minut ulos ja lähti ajamaan pois. Nukkekoti jäi takakonttiin, muistin sen sisälle tultuani ja soitin taksikeskukseen, mutta sitä ei koskaan löytynyt. Ehkä kuskilla oli pieni tyttö. Minä itkin.
Nyt olen uupunut, liian uupunut kävelemään ja polvistun öiselle kadulle.
Katu on täynnä kultaisia kahisevia vaahteran lehtiä. Katu on autio ja tyhjä ja minä painan pääni katuun ja huudan: - Jumalani , älä anna minulle suurempaa taakkaa kuin jaksan kantaa. Minä murrun, auta minua!
Kultaiset lehdet rapisevat katuvalon loisteessa käsissäni, kyyneleet satavat. Sisimmässäni on myrskyjen myrsky.
Yhtäkkiä tunnen miten nousen maasta, jalkani eivät kosketa tietä, tunnen vain vahvat käsivarret molemmilla puolillani. Valtava energia virtaa kehooni ja suuri rauha täyttää mieleni. 
Katson ympärilleni, katu on tyhjä vain tuuli kuljettaa okraisia lehtiä kasoihin aitojen reunuksille.
Tunnen itseni painottomaksi kevyeksi kuin höyhen, minua kantavat näkymättömät kädet ja tulen kotiovelle.
Avaan oven ja päästän lastenhoitajan kotiin. Olen täynnä ihmettä ja toivoa. Mielessäni  on sanat:- Huomenna on uusi päivä .  Kiitollisena vastauksesta. Enkelit tulivat ja kantoivat minua.
Lapset nuklkuvat , kaikki neljä ja peittelen heidät vielä kerran, heillä on tapana potkia unessa peitto pois.
Menen nukkumaan ja toivon, että enkelit olisivat aina läsnä, ihan lähellä, että kun vain huokaisen, he ottavat kädestä. Juuri silloin tunnen  jälleen lämpimän virtauksen ja nukahdan.
Näen unta jossa kiipeän rappusia alas, yhä syvemälle syvyyksien pohjaan asti ja näen lukemattoman määrän vuoteita, joissa lepää nukkumassa ihmisiä. On hyvin hiljaista, astun askeleen huoneen keskelle ja katson ylös, näen pieniä nauravia poikia ja he laulavat  jotain uskomattoman ihanaa laulua.
Kohotan käteni ja nousen ilmaan, leijun nauravien poikien kanssa ja tahdon nauraa, mutta jokainen yritys sattuu poskiini ja silmistäni pisaroi pieniä kiviä, ne raapivat poskeni ihoa, tipahtavat lattialle, mutta pojat vain nauravat. Olen surullinen ja kysyn: - Miksi en voi nauraa, miksi silmistäni pisaroi kiviä?
- Pojat laulavat:-  Sielun sirut kivinä silmissä, sielun sirut kivinä silmissä,  niistä syntyy pistaasi.

En ymmärrä, onko kivet pistaasin siemeniä kysyn?

Pojat vain nauravat ja katoavat , lävistävät kivisen katon ja nousevat korkeuksiin.

Silloin päästä irti kivusta  ja pyörähdän tanssien alas lattialle, mutta edessäni seisoo lentäjä, lippalakki päässä ja ilmoittaa :   - Odotan , tule me lähdemme matkaan.
Lähden nopeasti, juoksen nopeammin kuin tuuli ja seison seitsämän kerroksisen talon katolla.
Näen siinä lentokoneen, ihan pienen, siihen sopii vain lentäjä ja minä.
Istun penkillä koneessa ja katson maahan koneen noustessa, ihmeellistä!  Näen seinien ja kattojen läpi. Eroitan kaiken elävän, ihmiset ja eläimet.   Rakennukset ovat vain kuin piirrettyjä kehikkoja, silti tiedän ne on oikeita taloja.
Lennämme suuren tähden luokse ja kone laskeutuu sen maalle.
Tämähän on ihana  maailma. Missä me olemme?  Kysyn lentäjältä.
- Tämä on sinun tähtesi.  Hän vastaa.

Aamulla herään ja kirjoitan unen vihkooni. Keitän kaurapuuron lapsille,  vain yksi lapsista ei syö puuroa, hän syö ryynit keittämättä maidom kanssa.
Päivällä menen lääkärin vastaanotolle.
Kerron hänelle elämästäni ja unesta. Hän sanoo:  - Sinä olet vahva. Sinusta pidetään aina huolta, älä murehdi elämän asioita liian kauan, päästä irti.
Tunsin heti itseni vahvaksi.  Aina kun unohdan yritän muistaa, sielun kivet siruna silmissä.

Tänään tahtoisin viedä kivellesi syksyn kukat, mutta matka on pitkä,  vien ne ajatuksissani.
Tällä saarella elämän katselen nyt  lapsenlapsiasi, et nähnyt heitä, minun täytyy katsoa sinunkin puolestasi ja kenties  ihan pian tulet uneni tähteen kanssani. Siellä ei ole surua, ei sairautta, ei  mitään turhuuksien turhuutta.

11 kommenttia:

  1. Ihana ja vapauttava tunne, kun muistot saa täyttymyksensä.
    Sitten voi taas tuntea oman vahvuutensa.

    Musiikkivalintasi siivittää ihanan pehmeästi tätä kirjoitustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rakastan tätä musiikkia hyvin paljon. Muistot ovat ajoittain hyvin vahvoja. Kiitos niistä. Ne ovat myös viittoja eteenpäin

      Poista
    2. Anonyymi6/27/2013

      luin kuuntelin kuuntelin ja luin en tiedä montako kertaa tämä on muistettava tiedostettava.aallon pohjalta on vain yksi suunta,ylös harjalle elämän kuohuihin halusi tai ei meret,elämä ovat lempeitä ankariakin joskus samalla kertaa molempia. Ossi

      Poista
  2. Minä olen niin kamala herkkis, että itku tuli! Muistot ovat osa elämäämme. Tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä taitaisi olla aika tylsää Kiiris, ilman muistoja. Muistot ovat surullisetkin kuin helmiä , erivärisiä toiset isompia toiset pienempiä

      Poista
  3. Niin kauan kuin yksikin muistaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin peikko, muistaminen on tärkeätä. yritän siirtää muistoja nyt jo kolmanteen polveen.

      Poista
  4. Tämä teksti on niin vahva, että väreet kulkevat selkäpiissäni vielä kauan tämän lukuhetken jälkeenkin. Sanoissasi ja ajatuksissasi on uskomaton voima!

    - Ja niin, onneksi meillä on enkelimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse tapahtumat olivat enemmän kuin vahvoja, olin murskana , mutta toivuin pala palalta. sellainen särkynyt saviruukku. sain lahjaksi uskon ja se on merkittävä lahja.

      Poista
  5. Mahtavaa tämä Griegin musiikki: surullista, kuulasta, ihanaa!<3333
    Kirjoituksesi herättää ihmeellisiä ajatuksia!
    Hyvää viikonloppua, Aikku!<3333

    VastaaPoista
  6. elävästä elämästä kun kirjoittaa muistoja varsinkin näin jossa tapahtui hyvin paljon, se varmasti herättää ajatuksia. sinä iltana soitin tätä albumikokoelmaa ja kirjoitin muutamia runon raakileitakin

    VastaaPoista