tiistai 11. syyskuuta 2012

pihlis juhli 50v

Meillä oli 50 vuotis synttärit  taloyhtiössä ja juhlimme sitä monin tavoin. Pihalla oli punainen karaoke teltta jossa laulu raikui puoli yöhön.
Taloyhtiön puuhanaiset tyhjensi pyörävaraston ja rakensi sinne viihtyisän kahvilan, siellä oli tarjolla kuumia makkaroita grillistä, salaatteja, ja tietysti kahvia pullaa ja makoisia pikkuleipiä.

Lapsille oli taikatemppuja, kasvomaalausta, ja hevosajelua.
Hevoset kiersivät lähialueen ympäri, lapset tykkäsi kovasti, monet heistä tahtoi kyytiin useemman kerran.


Kukat koristivat kahvilaa ja seinillä oli 60 luvun valokuvia sekä  60 luvun pop musiikin esittäjien kuvia, sekä kotimaisia että ulkomaalaisia. Sää oli kolea ja välillä satoikin, siitä huolimatta porukkaa riitti ja tarjottavaa riitti ja jäi vähän vielä syystalkoisiinkin.

Koska kahvila oli pyörävarastossa  jätettiin sinne somisteeksi yksi 60 luvun polkupyöräkin.  Kuten kuvasta näkyy on pyörä saanut serpentiinit kaulaansa.  Koska minulla ei ole lupaa ihmisiltä, en heidän kuviaan laita esille, lähetän kuvat suoraan heille joiden sähköposti minulla on.
Vieraana kävi myös blogiystäviä kiitosheille ja kaikille.

13 kommenttia:

  1. Haaa, sieltäkö se musiikki kuuluikin:)))
    Pihajuhlat ovat kivoja, lähentävät mukavasti ihmisiä!!

    Varjojen saarelle menen kohta kurkkimaan. Oma maailmani on kyllä nyt sellaisessa varjossa, että voi olla että uusia rivejä minulta ei synny....:(

    VastaaPoista
  2. Kivaa toimintaa taloyhtiöltä!

    Täytyy käydä varjojen saarella...

    VastaaPoista
  3. Teilläpä on napakoita puuhanaisia talossa, vai onko miehiäkin. Kuuluukohan taloyhtiöön useita taloja.
    Minusta tommoiset tempaukset on elähdyttäviä, meidän 5 asunnon yhtiössä ei riitä energiaa tuontapaiseen touhuun. On niin eri-ikäistä ihmistä, liian nuorta ja liian vanhaa.

    Varjojen saareen ei mulla ole edellytyksiä kirjoittaa, se lahja puuttuu kokonaan. - Hyvää jatkoa !

    VastaaPoista
  4. kiitos Kiiris, täältähän se remakka varmaan kuului, olihan näitä samantapaisia pihajukhia myös muualla kaupungissa, virallisesti se oli siivouspäivä ja lupa pitää kirppareita, meillä vaan tanssittiin

    VastaaPoista
  5. kiitos Sussi, jos meillä ei ole muuta toimintaa miin lapset järjestää monenlaista aina pitää olla vähän kurkistamassa

    VastaaPoista
  6. kiitos Anjuusa, tämä on suuri taloyhtiö, 5 kerrostaloa ja neljässä 4 rappua yhdessä 6. Asukkaat ovat vauvasta vaariin, kaikenikäisiä. Ihmiset aktivoituu vain kun heidät haastetaan mukaan, se on nykyään sellaista, nuoret äidit tutustuvat lasten kautta uusiin perheisiin. Olin iloinen että juhliin osallistui myös mummoja kaikki yritti olla niinkauan kuin tarkenivat, sää oli tosi kolea, monella oli päällä turkki, eikä yhtään naurattanut, se oli hyvä valinta

    VastaaPoista
  7. Teillä on ollut Ihanan tapahtumarikas pihajuhla, monipuolista ohjelmaa.

    Hienoa kun hevonenkin oli.
    Sitä ei saa välttämättä moni kaupunkilaislapsi muutoin nähdä.
    Niin ja vielä ajelullekkin kun pääsee.:)

    VastaaPoista
  8. Kivat synttärit siellä.
    Jokaiselle jotakin.
    kiva kun tällaista järjestävät.

    Voimia sinulle Varjojen laakson kiejoittamisee.

    VastaaPoista
  9. Juhlat ovat mukavia, ja joistakin epämukavia riippuen katsojan tilanteesta!;)

    Hienoa että teillä on talossanne yhteishenkeä, sitä aina tarvitaan;)))

    VastaaPoista
  10. Mukavia tommoset pihabileet, minä vaan pidän pienempiä bileitä omassa kodissani karaokeväelle, kesällä ihan mukava, mutta talvella tulee ahtaampaa, mutta parikymmentä hyvin mahtuu.
    Täällä tuulee ja lehtiä jo varisee, syksy on alakanu, mutta onhan sekin mukavaa aikaa. Hyvää sellaista sulle.

    VastaaPoista
  11. kiitos Liplatus, Sylvi, Aili ja Plätty. Taloyhtiömme on iso, 5 kerrostaloa, asukkaita on paljon, onneksi on myös nuoria naisia puolisoineen,m jotka tekivät suurimman työn. Oma osuuteni oli vähäiunen

    VastaaPoista
  12. Pihajuhlat ovat ihania! :)

    Päivänne kuulosti ja näytti todella mukavalta. Suomessa pitäisi viettää enemmän juhlia tyyliin ala Italia, ihan ex tempore -meiningilläkin. Naapurit tulisivat tutuiksi huomaamatta..

    VastaaPoista
  13. Kiva juttu, vaikutti mukavalta juhlalta ja minä olin vain ajatuksin mukana. Halauksia Sinulle ikinuorelle jokapäiväkirjoittavalle (naurua)- se on välillä mahdottomuus - mutta kommentitkin hyväksytään hätätilassa jos niihin on paneuduttu todella!

    VastaaPoista