Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aino taru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aino taru. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. marraskuuta 2010

Kalevala/ Aino taru

Kuva wikipedia
Maalaus Kalevala Teoksesta : Tiedot.
Gallen-Kallela, Akseli
Aino-taru, triptyykki

Gallen-Kallela oli kiinnostunut Kalevala-aiheesta läpi elämänsä, ja hän teki vuosien saatossa monia Kalevala-aiheisia teoksia. Aino-taru kertoo Ainon ja Väinämöisen kohtaamisen lisäksi koko Ainon tarinan.

Millainen tunnelma teoksen eri kuvissa on? Mitä Aino ja Väinämöinen voisivat sanoa toisilleen?

Kalevalan tarinat kertovat, että Väinämöinen ja Aino tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Ainon ollessa vihdanteossa. Väinämöinen oli kovin ihastunut Ainoon, mutta Aino ei halunnut vaimoksi vanhalle miehelle.

Gallen-Kallelan Aino-taru on herättänyt myös muiden taiteilijoiden mielenkiinnon. Useimmiten heitä on kiehtonut teoksen keskimmäinen osa, josta he ovat tehneet oman tulkintansa. Ainon tarina on innoittanut myös mainosten tekijöitä. Esimerkiksi triptyykin keskimmäistä kuvaa on käytetty mainonnassa siten, että Väinämöisen tilalla veneessä istuu nainen ja vedessä pakeneva henkilö on mies.

Miten Gallen-Kallelan teos muuttuisi, jos nais-miesroolit käännettäisiin toisinpäin?

Tehtävä: Sarjakuva
Tee teoksen pohjalta kolmekuvainen sarjakuva, jossa nais-miesroolit ovat vaihtuneet. Voit jatkaa sarjakuvaa neljännellä ruudulla ja piirtää siihen keksimäsi lopun. Sarjakuvaan voi myös kirjoittaa puhe- tai ajatuskuplia.
Mielikuvia kieltämättä löytyy, sekoittaa roolijakoa, vaan pitäneekö se roolijako todellisuudessa paikkansa? Eikö nuori kaunis nainen ole yhä edelleen iäkkäämmän miehen unelma?
Itse voisin piirtää mummelin jahtaamaan nuorta jäntevää miestä, mutta  taitaisi paeta kuin Aino Väinämöistä. Piirtämistä se ei silti estä. Se voi luoda jopa uusia nälökulmia itseemme ja luutuneisiin asenteisiimme.