torstai 7. tammikuuta 2016

Pakkasen puremat

Ihanaa kun kun tuli vihdoinkin kunnon pakkaset.  Hyödynsin sitä täysin voimin, jopa loppuun asti. Meni  voimat liikaa rehkiessä, mutta olen tyytyväinen tuloksiin.
Eli tein sen mitä  lapsuuteni kotona tehtiin ensi pakkasilla.
Silloin ei ollut parveketta, joten patjat, peitot, tyynyt, villavat vaatteet, matot, + kaikki pienimmätkin villaset ja kissankarvaiset kopat,  ensin imuroin ja sitten kannoin parvekkeelle ja avasin kaikki lasit että varmasti pakkas herra saa pureksia, kaikki herkulliset pölypunkit ja mitä ikinä niissä nyt löytyikään.
Kun alkaa siivota näin tehokkaasti, löytyy uutta kohdetta koko ajan lisää.
Niinpä irrotin sohvan päälliset ja käytin ulkona nekin, mutta oli muutamia tahroja joten ei muuta kuin pesukoneeseen. Tänään pesen viimeiset irtopäälliset..
Puuhani päätteeksi olin ihan puhki, voimaton.. mutta mikäs on levätessä raikkaassa kodissa.
Lattiaa en jaksanut vielä pestä, moppasin kuivalla mopilla. Pesen kun jaksan.
Matot on yhä parvekkeella..ja raikastuvat  samalla kun terhakka pakkanen puhdistaa mahdolliset elävät bakteerit..  Tänään en ole jaksanut tehdä mitään , jatkan yhä vegaani ruokavaliotani, alan jo tottua tähän. En ole dieetillä, mutta tietysti paino vähän laskee kun rasvat ja sokerit on lähes kokonaan pois, eikä paljon suolaakaan ruokiin lisätä. Ruisleivässä on päivän suola annos.
Netissä jaksan roikkua ja välillä värittelen mandaloita.. kudon koirille villapaitoja ja luen romaania, joka on minulle vähän viipyilevä, mutta jatkan silti.  Elokuvia ei tänään tule, ehkä katson Musta maalatun osan. se on sarja kolmosella.
Heippati rallaa kaikille ja raikasta tammikuuta.  Pakkasesta on hyötyä myös tautien hävittämisessä , sehän tappaa myös flunssa bakteerit , tehoaako viruksiin en ole ihan varma.. Mutta pidän itseni lämpimänä. etten vilustu.


5 kommenttia:

  1. Voi että olet tarmokas! Kukahan meillä tekisi tuon saman... No, jos pakkasia riittää, ehkä tarmoa löytyy. Minäkin lueskelen kirjoja taas pitkästä aikaa.
    Oikein ihania tammikuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin tarvittaisiin tuollaista tarmoa. Minä ole näillä keleillä vain palellut

    VastaaPoista
  3. Hyvä sinä, mekin raahattiin sohva ulos päiväksi ja nyt olisi ollut patjan vuoro, mutta laiskotti. Kiikkutuoli on ollut koko joulun ajan...

    VastaaPoista
  4. Hyvä työ kiittää tekijäänsä.
    Ei kai pakkanen kuitenkaan virusten leviämistä estä.
    Kunnon pukeutuminen on nyt näillä ilmoilla plussaa.
    Nauti ja tarkene, Kaisu!

    VastaaPoista
  5. Pakkaset ovat jo melkein menneet, peikon varpaita ei enää niin kovasti palele. :)

    VastaaPoista