keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Viileän ja sateisen kesän rehevyyttä


Viljapelloilta kuuluu menetysten ääntä, kylmyys ja sade ei ole kypsyttänyt vehnää, ohraa..

Ruis on vielä toivossa saada hyvä sato


Koska olen vieläkin vähän huonossa kunnossa, kuntoitustakin huolimatta, kipeemmäksi niistä on tullut.

Toisaalta kunnon jumpasta kuuluukin tulla aluksi vähän kipuiseksi.

Tätä blogia en ole päivitellyt, kun on ollut aina jotain muuta mielessä.

vaikka Mustis kissan paijausta, me käydään vilkasta keskustelua, olen oppinut jo aika hyvin kissan kieltä:)

Ikkunalta on viety kukat pois, että Mustis saa katsella pihalla lintuja, oravia ja siilikin siellä joskus kipittää, ja jäniksiä pomppii silloin tällöin..

En ole matkustellut, vain lasten ja kaverien luona pistäytynyt , mökille en suostunut lähtemään, koska en viihdy siellä sisä tiloissa.. Mökillä pitää voida nauttia lämmöstä ulkona ja päästä soutelemaan ja useinhan sitä ennen katiskoja tarkasteltiin ja verkkojakin laskettiin sekä nostettiin..

Kotini on niin luonnon keskellä, vaikka onkin Helsingissä.. en kyllä enää ikinä haluiskaan keskustaan, meluun, pölyyn ja kivetyille teille.

Kyllä täällä pohjois hesassa on kivempaa, joki virtaa 500metrin päässä, puistossa on ohjelmaa milloin mitäkin. Kalliot ja metsä alkaa rapun pielestä. lähdetäänkö lenkille..
Tämä mandala on aiemmin tehty.. nyt minulla on uusia maalipötköjä ja kartonkia.. odotan ideaa ja sitten tuherran jotain ajatusta vaikka tästä kesästä.
Mietin mitä muistoja kesästä jää, yleisesti ottaen Kreikan velka kriisi on peittänyt alleen kotimaassa tapahtuvat muutokset.. Moni ei vielä arvaakkaan mikä kurjuus hyvin monia kohtaa syksyn tullen.

Perheen tapahtumista kyllä jää mieleen lastenlasten synttärit, vanhimman lapsenlapsen YO-juhla.
ja nyt ensi sunnuntaita samasta perheestä pääsee ripille poika..tällä kertaa onni suosii minua tilaisuus on ihan omassa kirkossa puolen km. päässä ..

Jos tämä sää lämpenee voin käydä mökillä tuolla lähellä meren rannalla, siellä on vanhin tytär perheineen ja kutsu on tullut.. mutta kun mummo parka on kylmän arka, jalkoihin tulee kramppeja ja untakaan ei oikein saa...mutta ainakin käyn, jos luoja suo.
Olisipa mukavaa istua veneessä ja lipua myötävirtaan, aurinko kuumottaisi poskia, jospa meille tuleekin oikein lämmin syksy...mistäpä tuota tietää..en muista koskaan aiemmin kokeneeni näin pitkää kylmää kesää,, melkein jo varasin lomamatkaa kanarialle, sehän on sopiva sään suhteen, lähes aina 25+

Jotain tuollaista nyt alan kaipaamaan ja voikin olla niin että  syksyllä karkaan valkoiselle hiekalle, ken tietää..
Piha näkymä parvekkeeltani, valot ja varjot läikehtivät kilvan tuulen heiluttaessa oksia.

Tämä kuva on Laajasalosta, siellä Saga neiti tepsutteli nukke kädessä, miljöö on aivan ihana..Lämpene nyt sää, että pääsen tutulle polulle.... ääh, kuulikohan se sää?   Saa nähdä..

12 kommenttia:

  1. Vähän erikoinenhan tämä kesä on ollut säiden suhteen, Viimevuoden heinäkuu olikin vähän erilainen, hellettä piisasi.- Tuo ihmetyttää, kun noita ukkosia on ollut niin paljon, kun ne ennen yhdistettiin lämpimään ja nyt paukkuu vaikka ei edes ole kunnon lämmintäkään ollut ja nyt varoitellaan kunnon myrskystä viikonloppuna,
    Kauniita kuvia olet laittanut. Toivotaan, että vielä niitä mökkikelejäkin tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joka päivä meteriologit lupailee lämmintä ja kun taas sataa, niin se on vain kuuroja.. tosi viileä tämä kesä on ollut, piti ottaa osa syys ja talvivaatteista käyttöön, villasukista puhumattakaan

      Poista
  2. Vastaukset
    1. luonto ei ole välittänyt pilvistä viileydestä eikä liiasta vedestäkään, joka puolella on tosi rehevää, kukat kukkivat runsaina ja ruo kasvaa niin saa ajella sitäkin lyhyeksi vähän väliä

      Poista
  3. Kiitos kävelylenkistä.
    Kivoja muistoja.
    Elokuu pitäisi olla lämmintä- ♥
    Kaikkea hyvää sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah Sylvi nyt on elokuu 5 päivä..aurinko paistaa mutta helteitä ei enää yule, jos ei nyt ihan keskipäivien lämpötiloja lasketa, jos pääsevät yli 24+ tuskin...mutta vaatetus lämmitää ja hyvä mieli

      Poista
  4. Kauniisti auringon keltainen hehkuu mandalassasi,
    vaikkei helteet tänä kesänä ole päässeet pahemmin hikoiluttamaan.

    Tämä viileähkö kesä on haitaksi monelle ihmiselle, joiden elinkeino on sidoksissa säähän. Tästä kärsii myös luonto ja eläimet.

    Täällä on pääskysten laulukin loppunut.
    Taisivat lähteä jo lämmintä etelää kohti.
    Lieköhän pääskysillä poikasia paljonkaan tänä kesänä.

    Pihan valon ja varjon läikehdintää on kiva katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen luopunut toiveista vietää rantaelämää, liian kylmiä on vedet meressä. uimahallissa olen käynyt.. muuten luonto on kauneimmillaan ja marja sekä sieniaika kerääjille parasta aikaa

      Poista
  5. "...jos luoja suo." - sanoit.

    Luojan kanssa yhdessä sinä jaksat päivämatkan kerrallaan.
    Unelmat ja haaveet nousevat esille elämänkaaressa.
    Eläminen kulkee päivittäin...
    Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saa.
    Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
    Kädessään hän joka päivä kantaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut turvani on todella Luojallani, tuo virsikin sattuu olemaan yksi lempi virsistä. Hyvinhän tämä kesä on kulunut, on ollut monia juhlia, sisällä olen ollut enemmän kuin ulkona.. nyt näyttää aurinkokin heräävän elokuun päiviä lämmittämään, muutama viikko ja on syksy taas keltaisin lehdin

      Poista
  6. kaunis ympäristö myös terveydelle hyväksi. miksipä mennä mökille, kun kotikulmillakin noin viihtyisää. mukava oli taas lukea postaustasi, niis niin paljon ajateltua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on kyllä paikka jossa viihdyn. paras paikka maailmassa. kivaa on ollut käydä juhlissa, kisoissa, ja pääsin mökillekkin ja siellä oli sammakon poikasia nurmikolla niin paljon etten ole aiemmin nähnyt,, olipa hauskaa seurata niiden hyppelyä

      Poista