lauantai 7. huhtikuuta 2012

Mielen matkalla

Tyttö istui lammen rannalla ja katsoi miten pienet poikaset uivat keveästi veden kalvolla.

Tuleekohan teistä joutsenia?

Tiedusteli tyttö.
Tsirp.tsirp...sanoi poikaset.

Päivä laski ja tuli yö, tyttö meni kotiin ja palasi taas seuraavana päivänä katsomaan pieniä poikasia.







Suuri valkea joutsen äiti oli saapunut
poikasten viereen, se sihahti äkäisesti
tytölle.

-Mene pois siitä, tai tulen ja kopautan nokallani  .
 Tyttö säikähti ja juoksi niin kovaa kuin kintuistaan pääsi.
Ei uskaltanut edes taakseen katsoa, niin kovin pelästyi uljasta emolintua.

Vuodet kuluivat ja lampi kutsui joka kevät tuulen soitollaan joutsenet takaisin.

Tytön olenus muuttui nuoreksi neidoksi.
Ei enää niin araksi kuin lapsena.
Ehkä vain kokemuksen rohkeampana.


Hän muisteli taivaltamaansa matkaa, moni muukin asia oli pelästyttänyt, kirvellyt mieltä tai saanut jopa polkemaan kiukusta jalkaa, tai saanut nauramaan vedet silmissä.
Niinkuin silloin kun hän 12 vuotiaana kulki ovelta ovelle ja keräsi kolikoita koulun opettajan antamaan listaan, rahat menivät hyvään tarkoitukseen, sen tyttö tiesi jo siitäkin, että monet antoivat iloisesti hymyilen ja hänen keräyspussinsa oli jo niin täysi, että oli pakko laittaa osa kolikoista taskuun, että sai vielä kerättyä lisää.
Kun hän tuli koulukaverinsa ovelle  ja tervehti iloisesti perhettä, hänet kutsuttiin oikein sisälle asti.
Hän ojensi keräyslistan perheen isälle joka vilkaisi sitä ja tyttöä.
Sanoi tytölle, annappas tänne kaikki mitä olet kerännyt ja mene kotiisi, minä huolehdin näistä rahoista, että menevät perille.
Tyttö pelästyi ja mietti kuumeisesti miten pääsisi karkuun ja voisi hoitaa tehtävän kunnialla loppuun.
Vaan ei auttanut mikään, tyttö antoi rahapussin miehelle ja juoksi itkien ulos ja kotiin.
Kotona hän vasta muisti, että suurin osa kolikoista olikin taskuissa. Hän nosti ne pöydälle ja laski tarkoin.
77markkaa 50 penniä.  Niistä täytyi nyt tehdä ihan itse selvitys. Mutta miten?  Ei ollut listaa, ei tietoa paljonko kuoressa oli. Olipa tämä vaikeaa.
Tyttö lähti kohti koulua, koska opettaja asui siellä, hän osaa varmasti auttaa mietti tyttö.
Onneksi  opettaja oli kotona ja kutsui sisälle kun näki tytön aran ilmeen.
Mitkäs hätä sinulla nyt on? Opettaja kysyi.
Tälläinen keräyshätä on, kun Mailiksen isä otti minulta listan ja kuoren jossa oli rahaa, mutta osa oli taskussa, kun kuori oli liian täysi. Tässä on sieltä puuttuva osa, en tiennyt mitä tehdä, siksi tulin tänne. Osaahan opettaja neuvoa miten nyt ratkaistaan tämä pulma.
Vai sillä tavalla on tapahtunut. Kyllä minä hoidan asian sanoi opettaja ja otti tytön kaikki 77markkaa 50 penniä ja sanoi tytölle.
- Mene nyt vain kotiin ja ole ihan huoletta, minä hoidan asian.
                                                                                                                                                                     
 Yöllä tyttö näki painaisunia. Hänellä oli suuri kultaaarre, mutta rosvot tulivat ja uhkasivat viedä kaiken.

Hän heräsi hiestä märkänä ja kesti vähän aikaa tajuta, että se oli vain uni.

Eihän minulla mitään kultaaa ole missään vain muutama kuparin ja hopean sävyinen kolikko .
Aamuun ei ollut enää kauan aikaa, joten tyttö päätti lähteä lammen rannalle  kävelemään.
Oli kaunis keväinen aamu ja jo kaukaa hän näki miten joutsenet uivat ylväästi lammella.
Hän istui lammen rannalle ja katseli vanhoja joutsenia, nyt ne eivät olleet yhtään äkäisiä, kun niillä ei ollut vielä yhtään poikasiakaan. Hänen mielensä tyyntyi ja hän kuuli tuulen soiton. Hiljaisen humisevan aaltoilun syvällä ajatusten poimuissa.
Kello tikitti aikaa ja piti lähteä kouluun.
Tänään oli keräysten palautuspäivä. Häntä suretti, kun ei voinut ylpeillä ja antaa varmasti parasta keräystulosta. Niin hän arveli, jo sillä perusteella , että hän oli saanut lähes joka talosta kolikot eikä kukaan sanonut, että olisi joku toinen jo käynyt ovella.
Tyttö päätti olla vain hiljaa ja katsoa mitä tapahtuu ja kuka voittaa keräyskisan, sillä paras sai kunniaa ja kiitoksia ylenmäärin.
Kun Mailis sitten vuorosataan vei keräysrahat listan ja kuoren opettajalle, hän sai osakseen kiitoksia ahkeruudesta.
Tyttö oli purra kielensä kiukusta, mokoma koulukaveri, en kyllä ole sen kanssa enää koskaan, päätti tyttö.
Vaan iltapäivällä  tapahtuikin muutos, opettaja kertoi koko luokan edessä, että Mailiksen keräyksestä puuttui 77markkaa 50 penniä ja puuttuva rahasumma on palautettava heti huomenna jos ei tänään ehdi.
Mailis kalpeni ja sopersi, että ei he ole koskeneet rahoihin, ei edes laskeneet niitä.
Niinpä, olisi pitänyt sanoi opettaja ja lähetti viestin Mailiksen isälle, että asia on hoidettava mitä pikemmin kuntoon.
Tyttö mietti, miksi opettaja ei kertonut, että hänellä oli se puuttuva rahasumma.
Ei noita aikuisten ajatuksia aina ymmärrä.
Niin siinä sitten lopulta kävi, kertoi opettaja tytölle myöhemmin, että Mailiksen isä oli erittäin vihaisena antanut sen puuttuvan osan, ja opettaja lisäsi sen summan keräyslistaan. Siitä tuli kaikkien aikojen suurin keräys koulussa.  Mutta opettaja sanoi, että tyttö ei saa kertoa kenellekkään, eikä hän kertonutkaan, ennenkuin nyt kun siitä on niin kovin kauan aikaa.  Tyttö sai kutsun opettajan kotiin ja opettaja keitti kaakaota ja tarjosi kakkua. Heillä oli  oikein viihtyisä hetki, tyttö tunsi että opettaja oli tosi kiva ihminen ja aika viisas.

Kotimatkalla tyttö käveli onnellisena tien laitaa. Maantien reunassa kukkivat jo kevään ensi lesken lehdet. 
Auto tuli niin nopeasti , että tyttö ei edes huomannut, kun hän lensi konepellin ylitse ja putosi siitä ojaan.
Auto jatkoi matkaansa, tyttö näki vain Mailiksen isän kasvot ratissa pienenä välähdyksenä. 
Hän kuuli vähän ajan kuluttua melkoisen rymähdyksen.
 Se sama auto oli kolaroinut toista ja oli nyt lytyssä tien poskessa. 
Tyttö availi silmiään ja katsoi miten hänen melko uusi vihreä takkinsa oli revennyt
helmasta niskaan asti.
Voi ei, mitä äiti nyt sanoo, kallis takki piloilla. Hän tunnusteli käsiään ja jalkojaan, ne liikuivat ihan hyvin, hän kömpi pystyyn ja lähti nilkuttamaan kotia päin. Vielä kilometri. Tyttö käveli niin lähellä ojan reunaa kuin pystyi. Ojan vesi kimalteli auringossa, ja tyttö huomasi jo valkovuokkojakin tien penkereellä. Olkoot nyt siellä , käyn myöhemmin poimimassa.
Kotona nousi melkoinen metakka. - Missä ihmeessä sie oot ollut?  Uusi takki riekaleena, ootko sie tapellut ?
-Joo olen auton kanssa, se voitti minut, sanoi tyttö.
- Herra isä siunakkoon! Auton allekko sie jäit? Nyt kerrot kaikki, tiedätkö kuka se oli joka ajoi päälle ja miten? Olitko sie keskel tietä? Miehä oon sanonu et aina ihan reunas kävelet.
- Minnuu koskee nyt äiti ! Sanoi tyttö ja riisui riekaleet yltään, nyt näkyi suuret mustelmat jaloissa, käsissä ja kun äiti katsoi myös selkä ja kyljet oli mustana.
.Voi herran pieksut sentään!  Äiti manasi. -No mee nyt sänkyyn , hyvä kun oli enkelit kanssasi.  Puhutaan huomenna lisää. Niin tyttö nukahti ja unen läpi tuntui kipua kun liikahti, piti olla ihan hiljaa paikallaan.
Uni tuli ja vei tytön joutsen lammelle. Voi kuinka kaunista siellä olikaan. 






7 kommenttia:

  1. Tarina taitaa vielä jatkua---.

    Oikein hyvää ja rauhaisaa pääsiäistä, Aikatherine.<333

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aili-mummo, Pääsiäinen jatkuu odottelen lapsosia huomenna. Olen ollut nuhanenä jo pari viikkoa, mikä lie lievempi lenssu. Jatkankohan tarinaa? voi olla, kun kovasti muistelen ensin mitä sitten tapahtui.Ainakin raju yhteenotto oli..

    VastaaPoista
  3. Hieno tarina. Paranemisia lentsusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos , taitaa nuha jo vähän laantua. ei tämä kovin paha ole ollut. käsitöitä olen jaksanut tehdä hyvin

      Poista
  4. Hieno tarina. Jään odottamaan jatkoa.
    Blogissani olisi sinulle tunnustus, käypä poimimassa se itsellesi.

    VastaaPoista
  5. kiitos palautteesta, jatkan kun ehdin. kiitos tunnustuksesta

    VastaaPoista
  6. Vakuttava tarina!

    VastaaPoista