tiistai 17. toukokuuta 2016

Älä kulje ohitse


älä jätä minua! Huusi  ruokapöydässä iäkäs nainen. Auta minua! Minä tulen sinun mukaasi!  
Olin juuri avustanut Vieressäni istunutta täysin dementinoitunutta mummoa. Hän on hiljainen, kiltti, kaunis. Hänen siniset silmänsä katsovat kuin pienen lapsen. Luottaen  tutkien ja odottaen. Bataatti keitto hupeni pieneen suuhun  ripeästi. Hän aukaisi suun pyytämättä. Helppo syöttää, kuin omaa lasta. Hoitajat kyllä auttavat heitä kun ehtivät, mutta Soppa on jo usein kylmää siihen mennessä. 

Olen koko elämäni ajan ollut palvelija. En voi  olla auttamatta yhä edelleen, silloin kun voin.
Käsiäni ei enää koske. Kipsi on sormien tyveen oikeassa kädessä. Vasemmassa on hankala pitkä räpylälasta. Se on todella kuin Aku ankka räpylä. Toistaiseksi. Vielä 10 päivää niin kipsit otetaan pois.
Lääkäriin kertoi tänään että minulla on lähete ortobedille. Hän katsoo ja päättää laitetaan jo polveen proteesit. Se on sen ajan asia. 
Nyt olen viettänyt unettomia öitä, tänään näin iltalääkkeessä tramalin, luulenpa että kun otan sen yhdeksän jälkeen nukun kuin kiltit vauvat. 
Tämän sairaalan ovat perustaneet Suomen Veteraanit.
Sotaveteraanit alkavat olla jo vähissä, mutta vielä heitä on muutamia. Tästä talosta heitä on lähtenyt taivastielle hyvin monta.
Tajusin sen vähän äkisti kun soitin yhdelle tutulle joka tuntee talon historian.
Kun kerroin olevani täällä kuntoutuksessa. Hän sanoi, että, _OLET KUOLEMAN TALOSSA.
Mietin ristiriita.
Kuntoutus sairaala Jotkut sanovat kuoleman taloksi. 
Kaikissa sairaaloissa kuolee ihmisiä, kaiken ikäisiä, moninaisten onnettomuuksien ja sairauksen vuoksi.
Voi olla totta että täällä kuolee enemmän kuin muissa. Siksi että potilaat ovat iältään 70-100vuotiaita. 
Ruokapöytien ympärillä on enemmän pyörätuoleja kuin tavallisia tuoleja. 
Ei tänne edes oteta potilasta joka pärjäisi kotihoidossa.
En itsekkään, mutta pian pärjään, kun kipsit otetaan pois ja jalat pitävät pystyssä. 
Sattumalta soitin tänään myös entiselle työkaverille  ja värähdin uudestaan hänen sanoistaan.
Hänen puolisollaan oli syöpä uusiutunut. He olivat juuri lähdössä ulos, silti hän jaksoi kuunnella minunkin kohtalostani. 
Elämä on niin täynnä arvoitusta, yllätystä ja kuolema istuu ovien takana, vain vapauttaakseen meidän toiseen elämään tai siihen mihin kukin uskoo.


Tämä mandala sympolisoikoon elämämme pyörää. 
Minulla oli tässä omassa huoneessa naispotilas, jolla oli vain yksi koko jalka. Sydän leikattu.  Valtimoja availtu ja putsattu. Syöpä, diabetes ja hän siirtyi tänään Meilahteen. Taas uusi leikkaus.
Mutta, mikä Tarmo, mikä elämänvoima , sisukkuus ja vahva usko häntä kantoi. Se oli ihmeellistä. Minua hävettää sanoa enää mitään kivuistani kun kohtaan kymmenkertainen.
Olin iloinen siitä että sain olla hänen kanssaan Nämä neljä päivää, ennen siirtoa. Me naurettiin iltaisin mahat loppumassa, kun mun mielikuvitus lähtee vauhtiin tikahdun jo itsekin. Keksimme yhdessä kaikenlaista hullun hauskaa elämän komediaa. Toivon että hänen Operaatio meneee hyvin ja unelma toteutuu.. Hän sanoi. Minulle. Kaisu, minä kävelen vielä jonain päivänä. Olen varma siitä, näin tapahtuu.
Tämä toukokuu on ollut pysähdyttävä hyvin monella tasolla.
Näen juuri nyt yhden tärkeimmistä asiasta joka liittyy tähän postaukseen.
Omaiset käykää niin usein kuin voitte vanhusten ja sairaiden luona. Liian moni täällä on yksin ja. Huutaa niinkuin nainen tarinan alussa.
älä kulje ohitse!
Älä jätä omaista!
Auta, tue ja rakasta
Ota lusikka käteesi. 

3 kommenttia:

  1. Elämä on kummallista, kaikenlaista voi sattua. Tuossakin pätee sanonta, että koti on vaarallinen paikka, niin paljon siellä kaikkea sattuu. Toivon sinulle paranemista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä tarinasta, pysäyttää koskettaa...

    VastaaPoista
  3. Elämän pyörä: Ihmisen sisäinen ja ulkoinen tila/olemus.

    Teillähän siellä toimii ystävyys ja avunanto mainiosti.
    Joskus ihmettelen, kun ihmiset kertovat, että dementoituneet ihmiset ovat hyvin hankalia ja vihaisia.
    Olen silloin ajatellut, että jospa se riippuu auttajien ja muiden käytöksestä heitä kohtaan sillä mielestäni he ovat hyvin herkkiä vaistoamaan.

    VastaaPoista