torstai 8. elokuuta 2013

Mustis ystävä ja romantiikan paluu

Löytöeläinkodista on löytänyt tiensä Mustis  luokseni. Hän on hyvin arka ja ujo vielä mutta on rohkaistunut jo parissa päivässä venkoilemaan monin tavoin. Mustis tykkää nukkua päivällä ja yöllä alkaa bailut, nyt hän on hämmentynyt kun uusi emäntä ei olekkaan moisesta moksiskaan.  Me rymytään yhdessä, kun olen koneella, Mustis hyppää näppäimille ja vilkaisee, että etkö ehtisi paijaamaan. No ehdinhän minä. Pai pai.


Kävin eilen Uffilla shoppaiemassa:)  Ostin valkoisen sohvani suojaksi näin romanttisen päiväpeiton, tyynynpäälliset löysin omasta kaapista. Peitto on kevyt ravistella Mustiksen karvoista ja muistakin muruista.
 
Makkariin löysin samanlaisen peiton ja ikkunaan aaltoilevan kevyen valoverhon. Pieni rosa tyyny oli myös löytö Uffilta. 
Toiseen makkariin löytyi  ruusuinen kevyt verho myös Uffilta. Lisäksi ostin  sieltä valkoiset  pitkät kesä housut jotka istui päälle kuin nenä päähän. Löysin myös mustan hyvin istuvan puolihameen ja lisäksi  ruusuisen yöpaidan.  Kaikki nämä maksoivat yhteensä 30 euroa.   Tyttäreltä sain lahjaksi  samaan tyyliin sopivia  kynttilöitä ja astian, ruusumukin ja ruusukukkaiset kahvikupit ovat olleet jo parikymmentä vuotta.

Ruususeppele kehystää ruusuista kynttilää. 
Ja poikani toi Brasiliasta minulle vaimonsa valmistaman joulukuusen
Nyt minulla on joulukuusi huolet pois pyyhitty  lopuksi elämän ajaksi:)
Eihän tämä tarvitse edes koristeita, kynttilöitä vain ympärille ja laulu raikumaan:)


Maljakossa on äitienpäivä ruusuni  kolmas kukinta, siirsin itse ruusun jo ulos, mutta napsin maljakoon pari hentoista ruusua.

Mustis haukottelee, kun kehtaan häiritä hänen päivä uniaan. Kun ilta on tarpeeksi pimeä alkaa leikki hiirellä leikki. nyt hän vielä huilailee.. Kyllä mun nyt kelpaa kun on näin ihana kaveri ja paljon ruusuja ympärillä:)


25 kommenttia:

  1. Oletpa löytänytkin ihanan kaverin! Terveisiä Mustikselle. Hän sai suurenmoisen kodin <3

    Kauniita löytöjä UFFilta! Kotisi on valoisa ja hienostunut!

    Hyvää viikonloppua Sinulle ja Mustille!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavassa ruusutarhassa saatte Mustiksen kanssa asustaa. Ihan tuo kisu ja sai todella hyvän kodin.

    VastaaPoista
  3. Romanttisen ruusuista sisustamista, oikea ruusutarha. :)

    VastaaPoista
  4. Mustis tykkää myös ruusuista, on käynyt napostelemassa noita eläviä . Meillä on nyt "kuherruskuukausi" menossa, Viihdyn itsekkin hyvin, kannattaa käydä UFFILla, sieltä voi löytyä tosi edullusesti juuri sellaista mitä kaipaa.. Siellä oli ihania peittoja ja muutama matto joita aion käydä katsomassa

    VastaaPoista
  5. Kaunis ruusuinen postaus! Mustiksella on nyt ruusuiset päivät:)
    Noin kaunis joulukuusi ei mitään koristeita kaipaa.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minulla on sitten kissanpäivät:))

      Poista
  6. Ihana kaveri,kauniit ruusut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Mustis on ihana, yöllä vain vähän mekasti kun en laskenut makkasriin, laitoin hänelle sen sijasan petin olkkarin ikkunan ääreen että sai katsella mitä ulkona vilistää, siellä kipittää koiria, pupuja, oravia ja lintuja ainakin..

      Poista
  7. Hyvin näkyy uni maittavan Mustikselle:)
    Ruusuja ja ruusunpunaa kaikki, sinulla on nyt se kausi menossa!
    Onnellista viikonloppua sinulle, Kaisumarjatta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, nyt on se kausi Taas:)) minulla on ollut monta kertaa vaaleanpunainen lempiväri ja valkoinen. Kiitos kaikille hyvää viikonloppua

      Poista
  8. Ihanaa! Kissoja ja ruusuja! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa ja ruusut sopivat romanttiselle mielelleni

      Poista
  9. Söpö Mustis, minkä ikäinen?
    On jo niin "omassa kotona"-oloinen.

    Kaunista ruususisustusta olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. söpö Mustis on noin vuoden ikäinen, ja on hän hyvin kotiutunut

      Poista
  10. Voi vitsit, miten hienoja löytöjä Sinulla Katris onkaan ja mikä kissa:) ja mika NIMI!!!! Olihan se kyllä ihana, voisiko sen varastaa vaikka itselle miettii eräs toinen ......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, nyt minulla on kaksi Mustis kaveria:)) Uffilta löytyy vaikka mitä , suuri osa on ihan uuttakin , kierrätystä tietysti.. Ehkä ruusut ei ole nyt ihan in, mutta minä tykkään..

      Poista
  11. Ja tavatkin ovat ihan samat:) Ruusut ihan unohtuivat..

    VastaaPoista
  12. ruusut ovat aina in:)) Mustis kisu näyttää nauttivan elostaan luonasi, kuinkakohan kauan maltat laittaa oven säppiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt on kulunut neljä päivää Mustiksen saapumisesta, pääsimme tänään yhteisymmärrykseen että puolilta öin pitää jo nukkua. tai ymmärtää kun sanoin hänelle että vien pois jos ei ole yöllä hiljaa. Makkarin ovi on silti säpissä

      Poista
  13. Mustiksella oli onni, kun pääsi luoksesi. Jotenkin hän mustana luo sopivan kontrastin ruusuiseen kotiin : )

    VastaaPoista
  14. hih, joo muuta mustaa ei ole kuin telkkarin kehys. kaikki muu on valkoista tai vaaleaa tammea niitä ruusuja unohtamatta ja muutama maalauksiani, joissa on väri leikkiä

    VastaaPoista
  15. Mustis on ihana ja miten kauniita värejä ja sävyjä ,olen samaa mieltä Mayon kanssa :) Kaunista.

    VastaaPoista
  16. Ihania löytöjä olet tehnyt.
    Mustis on hyvin kotiutunut, kepertelee kesysti iloksesi.:)

    Ruusutarhan kaunis valoisa tunnelma on postauksessasi.

    VastaaPoista
  17. Aika ruusuista - ja kissaista :) Kissalle pöö peikolta :)

    VastaaPoista
  18. Teillä on yhdessä mukavaa ja ympärillä kuin salainen puutarha.

    VastaaPoista