perjantai 20. huhtikuuta 2012

sade






Koko päivän on jaksanut sataa kesää. Jokainen pisara yhden pienen helmen lähemmäs suven suloisia hetkiä.
Nyt nautin kevään raikkaudesta, katselen talven taistelua , kun se on kuin lapsi joka ei tahdo nukkua, vaan vielä hetken leikkiä  tai niinkuin  hyvin vanha ja  sairas, joka ei silti halua kuolla, vaan elämänhalu pitää yllä uuden kärsimyksen päivänkin odotusta. 
Ihmeellistä miten vahvana ihmisessä on elämänhalu.
Vain henkisesti masentuneet, epätoivoiset ja elämän raskaaksi kokevat tahtoisivat vain nukahtaa,  ei herätä koskaan. 
On hyvin raskasta lukea sellaisia viestejä,  en löydä sanoja  jolla nostaisin syvästi masentuneen suuresta synkkyydestä valoon ja löytämään elämän ilon. 
On niin uskomattoman paljon tapahtumia, jotka joskus katkaisevat kamelin selän. Ihminen murtuu  surunsa alle.
Olen miettinyt monin tavoin, miten voisin auttaa, mutta en keksi keinoa. 
Joillekkin uskallan kirjoittaa ajatuksiani joiden toivon johtavan uusiin ajatuksiin. Elämänhalun löytämiseen jälleen. 
Olen menettänyt yhden läheisen ihmisen kuolemalle,  vaikean masennus sairauden kiduttaman ja omia epäonnistumisiaan kestämättömän ihmisen, joka terveenä ollessaan oli iloinen ja aina valmis auttamaan muita. 


Kukaan ei ole täysin turvassa , kuka tahansa voi murtua, ja ilman riittävää apua ja hoitoa talven kylmyys ottaa omansa.  
Olen havainnut, mitä suurempi masennuksen tila, sitä vähemmän sairas on valmis ottamaan vastaan apaua.
Lopulta mieli kiertyy  omaan synkkyyteensä ja  pieni kuolema on jo osa elämää, välinpitämättömyys, apatia, asenne, mitä välii , millään ei ei merkitystä, kun ihminen ei luota omaan itseensä, ei pidä itsestään huolta, ei osaa rakastaa itseään terveellä tavalla, huolehtien hyvin voinnistaan. Kuka muu voi pitää huolta  sairaasta, kuka voi murtaa vastarinnan, joka ei tahdo edes apua vaan työntää pois. Vain pakkohoito jos siihen saadaan ajoissa, vain se voi auttaa vakavasti masentunutta. Ongelma on siinä, että eivät masentuneet itse kykene edes hakeutumaan hoitoon  ja aina ei ole omaista tai ystävää joka vain veisi vaikka pakolla. 
Näitä ajatuksia virtasi mieleen talven kuolemasta, se sentään tulee varmasti takaisin jälleen  noin seitsämän kuukauden kuluttua. 
Joskus masennuksesta toipuminen hyvässä hoidossa kestää saman ajan, seitsämännen kuukauden jälkeen terapiat ja lääkkeet ovat voineet auttaa tai joskus niin positiivinen elämän muutos, joka on tuonut suuren ilon ja masennus katoaa ja ihminen herää kesäsateeseen.  
Näin tapahtui toiselle tuntemalleni ihmiselle, hän on toipunut ja iloitsee elämästä, rakkaus ja hänessä oleva rakkaus  oli paras lääke.
Ehkä onkin niin, että maailmassa ei olisi yhtään masentunutta, jos olisi joku joka rakastaisi paljon, ja joku jota rakastaa . Rakkauden vuorovaikutus on suurin voima ja suurin lääke. 


Kevät tuoksuu viileinä tuulina, kosteana multana, orastava vihreä elämän väri täyttää maan piirin.
Yritetään rakastaa itseämme, pitäen hyvää huolta hyvinvoinnistamme, rakastetaan rikkinäisyyttämme, heikkouksiamme, rakastetaan vahvuutta joka kantaa eteenpäin ja jaksamme tukea ja rakastaa läheisiä, olla läsnä  ja koskettaa.


Moni olkapää kaipaa kosketusta, moni mykkä suu huutaa ;- Kosketa minua!


Tämän musiikin laulaja  voi koskettaa mielen reunaa.

2 kommenttia:

  1. ♫♫°º
    Olá, amiga!
    Linda música, lindo texto!
    Bom domingo!
    Bom início de semana!
    Beijinhos.
    Brasil.
    °º✿
    º° ✿¸.•°❤

    VastaaPoista
  2. Tämä on minun lempparini tämä Louis ja asiaa puhuit tuosta masennuksesta, se on ajankohtainen aina näinä murrosaikoina ja tämä kevät on synkimpiä aikoja jos katsotaan kylmiä tilastoja. Mukavaa valpurin aikaa Sinulle katris.

    VastaaPoista