sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Suurimmat pelon aiheet



Jatkan edellistä aihetta.
Pohdin suurimpia pelon aiheita.

Kaikkein pahin on lapselle omien vanhempien menetyksen pelko. Vakava sairaus tai muu äkillinen onnettomuus jossa vanhemmista voi menehtyä jompi kumpi tai joskus jopa molemmat. Se on hyvin suuri hätätila lapselle ja johtaa epäilemättä jonkin asteiseen traumaan.
Huostaanotot voivat myös olla lähes yhtä vahvoja kokemuksia lapselle, ellei perheessä ole tapahtunut todellista pahoinpitelyä . Vain todellisilla tapahtumilla on merkitystä ja lapsi voi käsittää että on parempi olla turvassa kuin jos on pelkoja että vanhemmat voivat lyödä ja rangaista sekä fyysisesti, että henkisesti lasta.

Aikuinen ymmärtää vakavan sairauden seuraukset paremmin, silti puolisonkin kuolema voi olla loppuelämän suru jäljelle jääneelle. Suru siten, että sulkeutuu omaan itseen oman perheen sisälle.
Yksi suurimmista peloista on myös oman lapsen menetys. En osaa sitä edes kuvitella, jo ajatuksena se on minulle kauhistus.
Luin eilen , kun tyttäreni lähetti tekstiviestin, että hänen poika 1 vuotias oli lähetetty terveyskeskuksesta Jorvin sairaalaan tarkkailuun ja tutkimuksiin. Lapsi oli valittanut kipua ja itkenyt kovasti.
Minulle tuli välitön tarve kertoa taivaan Isälle, että -Hyvä Jumala!- Ota minut jos sukuuni kosket! Minulla on jo elämä valmis, ei ole paljon antaa mitään kenellekkään -Ota minut. Älä ota pikkuista ihanaa tyttärenpoikaa.

Muutaman tunnin kuluttua kuulin, että lapsi ja äiti oli kotona ja lääkärit ei löytäneet mitään vikaa , kaikki otetut kokeet näytti terveitä arvoja. Tänään kuulin , että lapsi voi hyvin.
Lehdestä luin kuinka pikkuinen Maximus poika oli jäänyt jo toisen kerran auton tönäisemäksi. Isän kasvojen edessä, isä oli autossa ja pysähtynyt suojatien eteen ettäö poika pääsee yli, kun takaa tullut henkilöauto ajoi ohi ja tönäisi pojan konepellin yli maahan. Järkyttävää käytöstä autoilijalta. Autoilijan on täytynyt tajuta että toinen auto ei seiso turhaan suojatien edessä. (siinä ei ole liikennevaloja) Isällä oli pienemi lapsi autossa, jota hän oli viemässä tarhaan. Isä ryntäsi autosta pelastamaan poikaansa kadulta, ennenkuin tulisi lisää autoja, jotka voisivat ajaa yli loukkantuneen lapsen. Isä totesi lehden haastattelussa, että heidän perheen enkelikiintiö saattaa olla käytetty.
Tietenkin myös näin jos on tahallaan huolimaton kulkija, mutta minä uskon vankasti, että enkelikiintiö on loputon.
Vaikka en laskisi kaikken rukousteni positiivisia vastauksia, niin todellisessa hädässä ja suuressa kriisissä on ollut enkelit elämässäni hyvin läsnä. Olen ollut hiuksenhienosti lähellä kuolemaa todellisuudessa hyvin monta kertaa. En edes muista kaikkia, mutta ainakin 10 kertaa, jolloin olen huutanut sisimmässäni;- Jumala auta!

Tästä pääsenkin uuden pelon aiheen käsittelyyn.

USKO

Monet uskonnot varsinkin lahkot sanovat, jos et usko Jumalaan joudut kadotukseen. Kadotus on iankaikkinen kuolema ja joissakin uskoissa ikuinen helvetti. Hui kauheeta.
Näinä nykyisinä aikoina, on myös uskovien pilkkaaminen , väheksyminen, ja jopa kiusaaminen ja vainoaminenkin noussut esille. Nuorena en olisi uskonut, että näin pian, jo elämäni aikana kaikki kääntyy nurin.

Joskus minusta tuntuu että ihmiset jopa pelkäävät keskustella uskon asioista. Heillä on valmiina iankaikkiset vanhat uskonsodat ja kaikki mahdollinen negatiivinen ajattelu ja joskus oma kokemuskin, kun uskovaiset on kohdelleet vallan kaltoin.

Totta sekin, ihmisiä olemme kaikki uskossa tai ei. Virheitä tekevät ihmiset molemmissa ryhmissä. Ei uskovakaan muista joka hetki oikeaa valintaa, itse olen perus kristillisen Evankelis Luterilaisen kirkon jäsen. En edes tiedä, voinko sanoa olevani uskovainen, sillä olen niin erehtyväinen ja joskus tunteiden ohjaama, että on vaikea edes itse kokea mitä olen uskossani.

Kaikenlisäksi olen vielä loputtoman kiinnostunut aiheesta, kyseenalaistan lähes kaiken, luen taruja ja satuja. Luen yleensä hyvin laajasti aiheesta, se voi olla eksyttävääkin, koska jotkut käsitykset voivat muuttua täydellisesti, ellen kyseenalaista niitäkin ja tutki kaikessa rauhassa mielessäni.

Maailma on tulvillaan eri uskonlahkoja. Suuria ryhmiä on niitäkin useita ja kaikilla on yksi yhteinen Luoja Jumala, eri nimillä kuitenkin. Tarkoitetaan samaa, erinimen käyttö perustuu kieliin.
En välitä niitä ruveta setvimään, oman uskoni perusjalka on vahvat kokemukset ihan käytännössä, Jumalan voimasta ja valtavasta rakkaudesta ja arnosta.
Nämä riittävät minulle. Elän armosta armoon jokaisen päiväni.

Ihmisiä tavatessani juttelen kuitenkin ihan näitä maallisia tapahtumia, kaikkea mitä on nähnyt kuullut ja tapahtunut.
Olen huono todistelija, huono vähän kaikessa. Vahva vain omassa tietoisuussa. Mikään ei ole satojen kirjojenkaan jälkeen muuttanut perususkoani.

Jumala on todellinen jokaiselle ihmiselle.
Joskus on vain niin, että Jumalan ainut mahdollisuus päästä ihmisen elämän kuninkaaksi on jokin suuri menetys, onnettomuus joku sellainen, että omat voimat eivät riitä, vaan vaivut polvillesi maahan kuten minä 25vuotta sitten ja itkin katkeradsti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti