lauantai 7. tammikuuta 2012

Pelon monet kasvot 1








Miten pelko syntyy? Miksi ihminen pelkää?

Näihin kysymyksiin on tuhansia vastauksia.

Jo siitä tajuan, että  elämän tilanne, olosuhteet joissa ihminen elää, odotukset, toiveet, onnistumiset ja epäonnistumiset, kaikki koko elämän riemukas kirjo vaikuttaa siihen missä määrin pelko vaikuttaa elämään rajoittavasti ja joskus vakavinkin seurauksin.

Olen tarkkaillut nyt aktiivisesti 6 vuotiaan pelon ilmauksia.
Lapsi on ilmaissut selvästi pelkäävänsä pimeää, mörköjä, painajaisunia, yksin jäämistä.

Ensin selvitimme, että pimeä ei sisällä enempää vaaroja kuin valoisa päivä. On vain se ero että valossa näemme mahdolliset vaarat, kuten esimerkiksi : Nopeasti lähestyvät autot, pyöräilijät tai kivet polulla, syvänteet maassa. Näemme ihmiset jo kaukaa ja voimme luoda mielikuvan, ovatko he turvallisen tuntuisia vai pelottavia.

Vain viimeksi mainittu, voi olla pelottava. Häiriintynyt ihminen , jolla on itsellään paha olla ja on ehkä nauttinut mielensä rohkaisuksi pullon alkoholia.
Huumeiden käyttäjät voivat olla  vaarallisia kirkkaassa päivän valossa, siinä kuin yön pimeydessä He ovat valmiita ryöstämään rahat.

6vuotias lapsi ei kuitenkaan määrittele pelkoaan näin tarkasti. Hänelle kaikki pimeä on pelottavaa ja satujen möröt kurkkivat jopa makuuhuoneen sängyn alta.

Juuri näin väitti lapsi minulle ja muistin, että kun olin pieni oli minulla samantapaisia tuntemuksia.

Kerroin lapselle, että mörköjä ei kerta kaikkiaan ole olemassa ei pimeässä eikä valoisassa.
Sängyn alla ei ole mitään.

Varmuuden vuoksi teimme yhdessä pimeysleikin.

Illalla kun oli ulkonakin aivan pimeää, sammutin kaikki valot ja aloin kulkea huoneesta toiseen huhuillen samalla: -kukkuu, missä olet ? Mene nyt piiloon niin minä etsin. Alussa oli hyvin hiljaista sitten pian alkoi jalat tepsutella , havaitsin pienen häilähdyksen ja lähestyin lasta. -IIIKK!  Kiljaisi lapsi ja juoksi uuteen paikkaan nauraa kikattaen.
Ahaa, hän otti tämän hauskana leikkinä oivalsin. Siis se ei  ole pimeä, mitä hän pelkäsi, vaan tuntematon pimeässä. Kuvitelma.
Kisailimme ainakin puolituntia, eikä lapsi olisi halunnut lopettaa sittenkään, mutta minua väsytti jo ja leikki oli täyttänyt tehtävänsä.
Laitoin valot ja totesimme, että leikki oli hauskaa eikä jännittävän kuurupiilon jälkeen muistanut lainkaan mitään mörköjä.

Samalla muistin että olin kerran leirikoululaisten kanssa viikon Anjalankoskella  vanhassa kyläkoulussa kolmasluokkalaisten kanssa kokonaisen viikon.

Koska oli syksy illat pimenivät sysipimeiksi jo
kello 20.00 jälkeen. Niinpä lapset ja opettajat keksivät pimeysleikin ulos.
Lapsilla oli pienet sähkölamput käsissä ja he hajaantuivat läheisen metsärinteen hämärään pimein lampuin.
Ääniä kuului vähän joka suunnalta ja naurun kiherrystä.
Valot alkoivat tuikkia ja koko metsän reuna oli kuin eläviä valotähtiä täynnä.

Muistan itse hieman ajatelleeni pienen pelon ajatuksin,
- entä jos sattuu jotain, kun aikuiset ei näe.
Luovutin pelkoni pois ja kuuntelin naurun ja huutelujen ääniä. Lapset saivat kisailla pimeässä ihan vapaasti, me aikuiset olimme vain valppaina, jos kuuluisi hätä huutoja. Ei kuulunut.

Kun iltapalan jälkeen oli muutkin iltatoimet tehty, lapset olivat hyvin väsyneitä, mutta onnellisia. Heillä oli hauska päivä.
Minä nukuin tyttöjen huoneen vieressä ja kuulin vain yhden tytön valitusta, kun hänellä oli äitiä kovin ikävä.
Tyttö rauhoittui kuitenkin, kun kerroin, että parin päivän päästä lähdemme jännittävälle kartano retkelle.
Siellä näemme maalaistalon elämää ja kotieläimiä sekä kaikkea mitä siellä on ja mitä tehdään.

Näin myös tehtiin ja viikko kului kuin siivillä, pelkoa ja huolia ei kukaan ehtinyt ajatellakaan.

Pelot voivat siis syntyä tyhjiöstä, kun ei ole mitään mielenkiintoista tekemistä tai asiaa jota seurata.

Pieni lapsi pelkää yksin jäämistä. Niin kotona kuin kavereiden kanssa leikeissä.
Yhdessä on turvallista , ystävien, lähimmäisten ja tunnettujen ihmisten seurassa, emme jännitä, voimme luottaa toinen toisiimme täydellisessä pimeydessäkin.

Jatkuu

 kuva gifkuva net

21 kommenttia:

  1. Vaikka olen tämän ikäinen mies, en häpeä tunnustaa, että minulla on edelleen hieman pimeän pelkoa. Se ei ole haitaksi kun en tee siitä ongelmaa. Nukun kotona valot päällä yksin ollessani.
    En tiedä mistä johtuu. Voi johtua edellisistä elämistä, niinkuin eräs paha unikin.
    Ollessani lapsi (5-8 v.) muistan kun kotini isoon pirttiin kerääntyi syksy-ja talvi-iltaisin iso joukko kylän miehiä. Jutut olivat heillä joko sota- tai kummitusjuttuja. Kamarinovi raollaan kuuntelin niitä pelonsekaisin ajatuksin nukkumaan mennessäni. Olin hyvin iltauninen.
    En tiedä onko noilla jutuilla merkitystä.

    Joku viisas on kirjoittanut, että kaikki pelot liittyvät hylätyksi tulemisen- ja kuolemanpelkoon.

    VastaaPoista
  2. Lapsen pelko tulee ottaa aina todesta, hän siirtää niitä muualta kokemastaan tai siitä ettei ole kokenut asiaa, uuden pelko on viisasta, koska eihän sitä tiedä miten siinä voi käydä, esim mörköjä ovat asiat, joita hän ei voi tajuta ja tietysti kipu tai muuten paha olo. Itsekin sanon lapsille ettei pimeässä ole mtn pelkäämistä mutta ymmärrän jos häntä pelottaa ja yritän udellakin että mikä siinä pelottaa... Hyvä aihe katris, en jaksa nyt oikein miettiä tätä syvällisemmin. Kaunista yötä.

    VastaaPoista
  3. Voi että kivasti kerrottu pelosta ja hyvin sai pelonkin pois leikin avulla! Kivaa luettavaa! Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Näin on Aikatherine, niinkuin kirjoitit, ystävien seurassa on turvallista olla.
    Toivottavasti kaikilla on hyviä ystäviä. Rukoillaan ystäviä!

    Kaikkea hyvää sinulle ystävä, Aikatherine.♥

    VastaaPoista
  5. Sinulla on hieno tarina lapsen pelosta, ja miten hääditte pelon pois;)

    Oikein hyvää sunnuntaipäivää, Aikatherine.<3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Shamaani toit esille juuri tärkeän asian. Pelot syntyvät lapsuudessa, paniikkikohtaukset , joko pimeässä, yksinäisyydessä, suurissa tilaisuuksissa, joissa on paljon ihmisiä. Riippuen siitä miten pelko on syntynyt ja traumatisoinut mielen. Sekä kuultu puhe, että silmin nähty väkivalta voi vahingoittaa lasta erittäin vakavasti. Nyt kun tiedät Shamaani, että kummituksia ei ole voisit "leikkiä" pimeysleikkejä ja huomata ihan ajatuksen voimin, pimeä ei ole se mitä pelkäät, vaan lapsuudessa kuullut puheet. Jotka olivat harkitsematonta potaskaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Mustis, tiedätkin varmaan miten ennen, kun me olimme lapsia ,jotkut aikuiset saattoivat pelotella lasta monilla asioilla.
    Lapsia saatettiin pelotella naapurin koirasta, sedästä, metsässä olevista susista, karhuista. Tarkoitus saattoi olla lasta suojeleva , mutta tapa oli väärin. Lapsuuden ystäväni kärsii vakavasti paniikkihäiriöistä ja varsinkin yksin ja pimeässä, mutta nykyään jo päivälläkin. Kaikki on lapsuuden aikana kuultua pelottelua, hänen äitinsä peltteli minuakin kummituksilla ja susilla. Olen leikkinyt omat pimeysleikit, ne pelot on kohdattava harjoituksilla siten niistä vapautuu.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Laali, leikki on hyvä tapa käsiteelä pelkoja lapsen kanssa. Leikitään pimeässä ja mennään juuri niihin paikkoihin missä "möröt" ovat, kuten sängyn alle ja hupsis, ei siellä ole muuta kuin mitä sinne on ehkä laitettu. Minulla on vaihtomattoja rullalla muoviin käärittynä.
    Hyvä paikka puhtaille lattiamatoille.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Syvi, toit vielä uuden asian esille. Rukoillaan ystäviä! Todella tarpeen minulle, tätä omaa perhettä on runsaasti, mutta useiden muuttamisten jälkeen nuorena ja aikuisenakin tulleet ystävät ovat jääneet kirje ja puhelin kaveriksi. Nyt juuri ei ole kuin yksi kaveri perheen ulkopuolelta, jonka kanssa voi tavata ja jutella ihan mistä tahansa. Ystävyys on kuuntelua ja asioiden luottamuksellista käyttöä. Hyvä ystävä on aarre.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Aili- mummo, sinulla on myös kokemusta lasten tavasta ilmaista eri tunteitaan. Kaikki ihanat lasten piirustukset, joita laitat runojen liitteeksi ovat kuin yhteistyötä lasten kanssa. Lapset tekevät kanssasi näitä ihastuttavia ei pelottavia runoja.
    Vanhat satukirjojen peikot, möröt, ja pahat oliot voivat olla yhtä pahoja pelon synnyttäjiä kuin nykyiset elokuvat. Yksi lohtu niissä on, yleensä hyvät voittavat.Hyvistä, Esim; Aisopoksen vähän opettavaiset eläinsadut ovat lempeitä ja hyviä lapselle. Lapset ovat myös eri asteella herkkiä, kuten aikuisetkin.

    VastaaPoista
  11. Kuurunpiilo onkin mukavaa. Peikko on hyvä siinä. Tai sitten kaikki aina toivovat, että kukaan ei enää löytäisi peikkoa :)

    VastaaPoista
  12. Onpa kekseliäs keino totuttaa lapsi pimeään. Mutta niin..kyllä minäkin sitä yhä joskus pelkään. Etenkin pimeä metsä saa niskavillat pystyyn. Ja sehän siinä juuri pelottaa, ettei tiedä, mitä siellä pimeässä on.

    VastaaPoista
  13. Kiinnostava aihe ja hyvä kirjoitus! Meillä lapset ovat vielä pieniä, eikä pelkoja ole vielä ilmaistu sanoin kovin paljon. Isompana syntyy toisenlaisia pelkoja, mutta pohjimmiltaan kyse on aina menettämisestä tai kuolemanpelosta. Tärkeää on se, että lapsilla on välineitä työstää niitä: perheen tuki, hyvä sanavarasto, malli hyvästä keskustelusta tai leikeistä ym, turvaa ja rakkautta. Pelkoja tulee ja menee, se on osa elämää. Onneksi kaikki menee ohi.

    VastaaPoista
  14. Taitaa olla tämä 5-7v ikäkausi yksi herkimmistä.Lapsi lähestyy kouluikää, on paljon asioita jotka voivat jännittää ja luoda pelkoja.
    Pimeä on sinällään ihan turvallinen, jos en näe mitään eihän mikään myöskään näe minua.
    Leikki on kuitenkin mielestäni paras tapa.
    Kun itse olin pieni minut pakotettiin yksin sysipemeellä ulkovessaan se oli painajainen.
    En haluaisi sellaisia kokemuksi lapselle. Niistä jäi traumoja joita jouduin aikuisena purkamaan.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Isopeikolle, Angelille ja Helmi-Maaria Pisara.
    Lasten pelkotilat huolettavat minua eniten. Aikuiset voivat käyttää järkeään ja harjoittaa esim; Pimeänäköä. Kun on vähän aikaa täysin pimeässä silmät tottuvat ja näkevät pinenkin valon hälähdyksen. Aikuiselle sanoisin; - Mene suoraan pimeyden syliin. Ajattele että se on rakastava äiti joka sulkee sinut syliinsä. Kannattaa olla vaikka herillä yksi tai kaksikin yötä täysin pimeässä, kunnes tajuaa kuinka suuren rauhan pimeys tuo. En valoja yöllä, kuin korkeintaan vieraissa paikoissa, että ei törmää huonekaluihin. Käyn wc aina pimeässä yöllä . pihalklakin olen kiertänyt pimeitä polkuja varoen vainb ulkomuistista isompia esteitä.

    En osaa edes kuvitella mitä on pelko kun on sota ja kuuluu pommien ja aseiden ääni tai muu vastaava tosi aiheellinen syy pelätä, silti juuri silloin ihmiset tulevar yuhä rohkeimmiksi. Luonto muokkaa sisimpäämme. minulla on vielä pommitusten muisto lapsuudesta ja parin ihmisen väkivaltainen käytös.

    VastaaPoista
  16. Hei Aikatherine.

    Tästä linkistä saa paljon tietoa lapsen pelosta:
    http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_pelkaa/

    Mie olen aloittanut opiskella sos. ja teveysalalla lähihoitajaksi ja tällä eka jaksolla opiskelemme kasvun ja kehityksen tukemista.
    Tottakai sitä jo äitinä ja mummina osaa selittää lapsille asioita, mutta kyllä tuo pelko jossain vaiheessa kuuluu jokaisen elämään.

    Kiva tuo "pimeysleikki".

    Kyllä miekin pelkään joskus pimeää ulkona yksin kävellessäni, jos ei koira ole mukana.

    Mutta oikein kivaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  17. Poikani oli jo murrosiässä, kun tulin ajatelleeksi, ettei hän pelkää mitään.
    Kysyin kerran iltaa istuessamme: Etkö sinä pelkää mitään?
    Hän vastasi: Pelkään, että teistä jompikumpi kuolee (isänsä tai minä).:(
    Poikamme oli 30-v, kun hän joutui luopumaan isästään..

    VastaaPoista
  18. Hei Eila ja kiitos paljon tuosta linkistä. Aihe on hyvin akuutti. Pikkuinen pelkää ihan oikeesti, pimeää ja yksin oloa, myös yksin nukkumista. Täytyy olla vieressä nukuttamassa.

    VastaaPoista
  19. Voi Ulleriina, myös minun lapset joutuivat kokemaan isän kuoleman juuri aikuisuuden kynnyksellä, vielä koululaisina. Jälkeenpäin olen kuullut kertomuksia siitä miltä se todella tuntui. Nuorin tytär kertoi, että koulussa oli paras kaveri hyvä tukihenkilö , hänen kanssaan hän oli itkenyt kipuaan pois.

    VastaaPoista
  20. Hieno teksti pelosta...

    Muistan itsekin pelänneeni lapsena. Pimeää, mörköjä ja vampyyrejä, mitä milloinkin.. Kasvaessa pelot hävisivät.

    Ehkäpä sopiva määrä pelkoa liittyy olennaisena osana lapsuuteen. Siten, että se voi olla normaali ja tärkeä tekijä psyyken kehityksessä. Tiedä häntä.

    Sitten ovat tietysti ylimääräiset, traagiset tosielämän tapahtumat, jotka voivat aiheuttaa 'huonoa' pelkoa. Sellaista, joka voi vaikuttaa pitkälle elämään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti määritelty Kati. Juuri näin.

      Poista