sunnuntai 6. marraskuuta 2011

ELÄMÄN MUUTOS

Elämän muutos




Kuvien virta silmien muistokalvolla , äänettömänä virtana. Niinkuin joki laskeutuu mereen lopullisessa suvannossa. Luopumisen hetkessä.


Sydämen hiljainen rytmi ja hengityksen jähmettynyt kiivaus nosti ja laski rintaa.
Tähänkö kaikki päättyy? Tässäkö on elämän korttien uusi jako.
Luen valkoista paperia, samoja sanoja, joita olin ajatellut , sanonut ja miettinyt.
Sanat eivät olleet vielä tosia. Teot muuttivat sanat tosiksi.

Ovikellon ääni särkee hiljaisuuden, pelästyttää haavoittuneen mieleni.
Kävelen ovelle, kuin unissa kulkija, vain syvän tietoisuuden pohjalta. Silmäni näkevät.
Korvani kuulevat. Huuleni ovat kuin kapea juova, suupielien valuessa kohti maata.

- Hei, voinko tulla hetkeksi sisälle? Kysyy Kalle ovella, tutkiva ilme silmissään ja pieni paketti kädessään.
- Toin sinulle kahvia, jos keittäisit kupilliset, hän toteaa perään..

- Kiitos, kyllähän minä keitän. leivoin aamulla pullaakin. Laita takki naulaan. Lapsetkin tulevat pian koulusta. Lihamakaronilaatikko tuoksuu jo valmiilta, nostan sen uunista hellalle.

- Sinä tiedät? Katson Kallea silmiin ja odotan vastausta.

- Tiedän. Pekka kertoi, että eropäätöksenne oli yhteinen, se kävi sitten vaivattomasti?

- Vaivattomasti? Ei mikään suuri elämän muutos ole vaivaton. Ehkä teknillisesti paperilla, mutta mielessä on miljoona asiaa, jotka eivät asetu paikalleen. Sitä ei tule ajatelleeksi, että aivan kaikki on nyt hoidettava aivan yksin.

- Mutta Katri, yksinhän sinä olet tätä huushollia pyörittänyt tähänkin asti, kun Pekka oli niin paljon pois kotoa.

- Siltä se voi näyttää, nyt kuitenkin huomaan, että oli paljonkin asioita, joita Pekka tavallaan hoiti, niin etten edes huomannut. Toki minä selviän käytännön tehtävistä, mutta miten voin täyttää isän paikan?

- Eihän se ole sinun tehtäväsi Katri. Onhan Pekalla tapaamisoikeus, kyllä hän varmasti on yhtä paljon isä, kuin tähänkin asti.

- Eikä ole. Sehän se onkin nyt ongelma, meillä meni välit nyt niin rikki, että hän ei halua tulla hakemaan lapsia, eikä se hänen Helena halua . Enkä minäkään.
Vain lapset haluavat, että elämä jatkuu kuten ennen. Niin se ei kuitenkaan onnistu.
Tai oikeastaan lapsetkaan ei halua kuten ennen, vaan yleensä tavata isäänsä.

- No annahan ajan kulua, kaikki on nyt vähän arkaa ja asettuu kyllä aikanaan. Kahvi taitaa olla valmista? Juodaanpas kupilliset..

Kalle kaivaa povitaskustaan pullon ja laittaa sen pöydälle.
- Tässä on vähän konjakkia, otetaan pienet neuvoa antavat..

Kaadan kahvin kuppeihin ja Kalle kaataa reilun annoksen konjakkia laseihin, sen makeankarvas aromi lemahtaa nenääni rauhoittavana, kippaan lasin tyhjäksi ja jään odottamaan, että Kalle antaa toisenkin neuvoa antavan ..

Hän hymyilee tyytyväisenä ja täyttää lasini.
Oloni alkaa rauhoittua, kiireettömäksi, jotenkin tyhjäksi ja surulliseksi.
Hiljaisuuden rikkoo vain lusikan kilahdus kupin reunaan.
Mietin äänettömyydessäni, mitä Kallella on mielessä, vuosikausien hyvä ystävä hän on ollut, ja tullut tutuksi ja läheisemmäksi, kuin omat sukulaiset.
Kalle on juonut kahvin syönyt pullaa ja kehunut, kuten aina, kuinka kotona leivottu on hyvää. Konjakkipullokin on jo lähes tyhjä.
Kalle ojentaa kätensä pöydän yli ja tarttuu sormiini, katsoo silmiin ja toteaa ääneen.

- Minä olen tässä ja aina valmis auttamaan jos tarvitset jotain. Tarvitsetpa sitten yöllä tai päivällä ja mitä tahansa.

Ajattelen, mitä tahansa…. juuri nyt haluaisin vaikka rakastella itseni uuvuksiin asti. Sitähän Kallekin varmaan tahtoo. Mutta vielä ei ole sellaisen aika. Ensin täytyy asettua tähän uuteen maalaukseen. Elämä on nyt, kuin uusi maalaus, Vanha maalaus siirretään sivuun ja aloitetaan uusi. Kuuluuko siihen Kallen olemus , sitä ei vielä tiedä.

Ovelta kuuluu ääniä, lapset ryntäävät sisälle , heittävät reput lattialle ja takit naulakkoon.. Poika hihkaisee tuttuun tapaansa.

- Minulla on kauhea nälkä, onko ruoka valmista?
- Keittiössä on ruokaa, hellan päällä. Käykää pesemässä kädet ensin.

Aina niille pitää muistuttaa käsien pesusta, muuten eivät muista. Keittiössä kilisee lautaset ja kuuluu lasten tyytyväinen ääni. Kiva kun on lihamakaronilaatikkoa se on heidän lempiruokaa ja letut..

Kalle katselee pöytäliinan kuvioita hiljaisena . Ajattelen sanoa hänelle, - Penni ajatuksistasi! Jätän sanomatta . Hiljaisuus kietoutuu ympärillemme.
Kalle nousee ylös ja minäkin nousen. Ajattelen, että hän lähtee nyt kotiinsa, lähden eteistä kohti.
Kalle kaappaa syliinsä, puristaa rintaansa vasten ja supattaa korvaani.
- Katri jos kaipaat läheisyyttä olen vapaa, olen sinun jos tahdot…. tai silleen..
Kalle on jo ihan häkeltyneen näköinen. Ujostelee vanhapoika minua. Hymyilen.
- Joo joo, pidetään yhteyttä.. Olet aina ystäväni. Eihän sitä tiedä mitä kaikkea kaipaan ja mitä kaikkea tulee puuttumaan. Hyvä, että ei puutu ystävää..
Annan Kallelle halin ja kevyen suukon .
Hän hymyilee ja kävelee takaperin ulos ovesta, porautuen silmiini yhä syvemmälle.
- Varo vähän! Kiljaisen, - Se vielä puutuu , että kaadut portaille juuri kun ystävyys on suukolla sinetöity. Saatan tulla käymään mökilläsi viikonloppuna..
- Tule ! Kalle kääntyy selin ja katoaa hämärtyvään päivään..
Mieleni on todella vähän virkistynyt, mikä lie muutoksen pieni tähti liimautunut mielen kalvolle. Siellä se tuikkii ja pistää kuin oka , herättää uusia ajatuksia.

Alkakoon tämä muutos ilman pelkoja ja huolia, olkoon aina vain nyt hetki.

9 kommenttia:

  1. Ihana valoisa sivu Sinulla katris, kukaan ei ole uskaltanut puhua kilinästä mitään?? Ja kiva tarinakin taas kerran:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja liikuttava kertomus.♥

    VastaaPoista
  3. Mitä mustis kilinästä? Eikös se ole kiva? Kyllä kai ihmiset uskaltaa kysyä ja sanoa mitä tahtovat. En ole poista kuin täysin epäasialliset kommit ja niitä on ollut vain kaksi kokoaikana jonka olen ollut blogissa. Joskus siivoan blogia ja poistan joitakin juttuja, silloin katoaa kommit samalla.Se on vähän eriasia. Arvostella voi tekstiä monella tapaa, kunhan pysyy aiheessa. Tämä tarina ei ole oma elämänkertaa, vaan tarina erosta, ihan mielikuvilla, mitä kaikkea voi tapahtua.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sylvi ja Ritva. En ajatellut tuleeko tarinasta kaunis, tarina kuvaa eroa, se on aina vaikea prosessi. Ehkä se, että otin itselleni naisen roolin vaikutti tekstiin. Olen huomannut että on vaikeaa hypätä ikäänkuin toisen ihmisen sisälle, olla ihan toisenlainen kuin itse. Ajatella ja jopa tuntea toisin, kuin itse. Sen taidon kun opin, sitten minusta tulee kirjailija;))

    VastaaPoista
  5. Otetta sinulle on, Aikatherine, mutta tautologiaa esiintyy (tarkoitin sanantoistoa, esim. 'tuoksut').

    Oikein hyvää ja mielenkiintoista jatkoa kirjaittajan urallasi, Aikatherine<3

    VastaaPoista
  6. Gracias por tu visita y comentario y por esa hermosa, conmovedora, intimista historia.
    Un beso.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Aili, harjoittelijahan minä..olet oikeassa, voisi se kahvin tuoksu olla vaikka aromi. Ja konjakin vaikka makeankarvas lemahdus.voinkin kokeilla muokkauksella.

    VastaaPoista
  8. Ajattelin että joku luulee sen kuuluvan omasta päästään kuten minä aluksi ?(naurua)Se on ihan ok tottakai:)

    VastaaPoista